Kevatloma

Gastonit lahtivat tana aamuna lomalle tutulle camping-alueelle, jonne aina menevat. Siella on ilmeisesti lapsille paljon ohjelmaa ja kavereita, joten vanhemmatkin saavat levata rauhassa. Heidan talossaan asuu taman viikon nuori amerikkalainen pari, joka tarvitsi juuri nyt asuntoa, perheen tuttujen tuttavia.Kovin sympaattisia ovat, Ingrid ja Jonathan, ja olemme menossa maanantaina syomaan yhdessa He ovat taalla tutkimassa hiv-positiivisia lapsia ja tulevat ehka joku paiva mun kanssa sinne sairaalaan, missa liki jokaisella on hiv.

Vietin ekan kevatlomapaivani koirien kanssa kukkuloilla. Jessie, schaefferinarttu, joutuu olemaan nyt kiinni, joten erityisesti sen takia oli kiva menna niiden kanssa lenkille. Ahdoin ne molemmat autooni, kun tuolla kapealla autotiella on aika hankalaa kahden koiran kanssa, ja erityisesti Hamlet oli vilahtanut auton takakonttiin heti kun sita vahan raotin, silla oli hirvea hata paasta mukaan. Pidin Jessien viela remmissa, mutta ehka ajan mittaan voisin sitoa sen kiinni Hamletin pantaan, jolloin voisivat juosta molemmat. Tai ehken sentaan, Hamlet lahti yhdessa vaiheessa jahtaamaan pikku kengurulta nauttavaa loikkivaa elainta, en tieda mika mahtoi olla, mutta siina kyydissa Jessiella olisi voinut olla kurjat oltavat jos olisi ollut kiinni Hamletissa. Mutta kiva lenkki siita tuli. Lamminta on nyt jatkuvasti yli 30.

Tan Hamletin kanssa on ollut nyt aika taistelua, mun on ihan kauhean vaikea olla ottamatta sita sisaan, kun se kurkkii tallai mun olkkarin ikkunasta sisaan. En halua etta se alkaa pyrkia tanne mun luo liikaa, kun sen paikka on Gastonien talon luona ja se on heidan koira. Mutta he eivat kovin paljon kiinnita siihen huomiota, joten se hakeutuu helposti tanne kun ma meen lenkille ja juttelen sille. No, ehka on hyva varkaidenkin kannalta, etta se oleilee nyt myos taalla kun Gastonit ovat poissa.  He jattivat muuten mulle listan paikallisia nahtavyyksia ja kauniita lenkkimaastoja ja uintipaikkoja, joten ohjelmaa riittaa talle viikolla. 

Olen loytanyt lukemisen uudestaan taalla ollessani, mika on mukava asia. Olen aina oikeastaan tykannyt lukea, mutta viime vuosina se on jaanyt kovasti taka-alalle, kun tyopaivan jalkeen tv on ollut niin houkuttelevan helppo tapa relata. Mutta nyt kun tv:a ei ole, tai onhan se, mutta en ole kiinnostunut tarjonnasta taalla, on ollut mukava uppoutua taas kirjoihin.

Lopetin juuri aivan mahtavan kirjan The Help by Kathryn Stockett, joka kertoo Mississippi-osavaltion mustien oloista 1960-luvun Usassa. Siella valkoisilla perheilla oli yleensa musta kotiapulainen, joka myos kasvatti lapset, mutta han ei mm saanut kayttaa samaa WC:ta kuin valkoinen isantavaki, koska pelattiin "mustien basillien ja tautien" leviamista (!!) Nuori valkoinen nainen ystavystyy kuitenkin tallaisten mustien naisten kanssa ja paattaa kirjoittaa kirjan naiden kokemuksista valkoisissa perheissa. Muistelen nahneeni Suomessa videomainoksen kirjasta 'Piiat'. Yritan taallakin saada videon kasiini, tuskin se silti aivan kirjan veroinen on. 

Terveisia Suomen Lapista

Taytyy laittaa viela ihan oma postaus nyt, kun sain tanaan kortin kotoa ja Lapista asti, uskomatonta! Ja viela rakkaalta ihmiselta! Koskahan se on lahetetty - ja mista?  Onko ihan jostain Nuorgamista saakka??  Teippasin sen keittioni seinalle, jotta se varmasti nakyy kaikille, jotka kotonani kayvat.  Kiitos!

Olen kylla jotenkin outo tyyppi, kun olen niinkin paljon nauttinut saatuani taloni taas omaan kayttooni Neilin lahdettya, niin mukava kuin han olikin. - Veimme lapset pari kertaa pitsalle, oli kylla tosi mukavaa ja lapset tykkasivat.

Rauha talossa

Olen nauttinut tanaan taas omasta rauhasta, Neil lahti eilen. Yskakin nayttaa vihdoin hellittavan.Kavin paivalla koulukuljetusten lomassa vahan asioilla isossa ostarissa, ja tien varrelta loytyi tuollaisia ihania kukkia. Tuntuu, etta kunakin vuodenaikana on osa  pensaista ja puista kukassa.

Ja Jesse, joka ehtii olla taas muutaman paivan kadoksissa, loytyi jalleen, se oli viety loytoelaintaloon. Sen sopeutumista hankaloittaa se, kun taalla ei kovin paljon siihen panosteta, koirista tykataan noin periaatteessa, mutta niiden ongelmiin ei paneuduta siten kuin koiraihmiset Suomessa tekevat. Makaan en sen hyvaksi hirveasti voi tehda, kun asun eri talossa enka halua sen pyrkivan mun luo tai pihaani. Kavin asken kiinnittamassa omin lupineni sen pantaan puhelinnumeron, jonka avulla se voisi loytya ensi kerralla varmemmin ja nopeammin. Olin niin iloissani sen loytymisesta, etta pussailin sen kuonoa aika estottomasti, ja lapsetkin kysyivat kummissaan: "Why do you kiss her?

Sitkea yska jatkuu

Huomenna Neil lahtee takaisin kotiinsa pohjois-Irlantiin ja ma saan taloni takaisin. Hanta tulee vahan ikavakin, vaikka toisaalta mukavaa saada oma vapaus takaisin. Yskani on jatkunut aika voimia vievana ja loputtomana, harkitsen laakariin menoa sen kanssa ellei ala parantua ensi viikonkaan aikana.

Viikon paasta 28.9. Gastoneilla on kevatloma, lahtevat koko perhe leireilemaan, ja ma oon taalla Hamletin kanssa kahden.

Takaisin kotona omassa talossa!

Kuva eilisillalta, taustalla Neil lasten kanssa, oikealla Henhry, meilla oli jatskia jalkkariksi. Gastonit ovat palanneet kotiin ja vaikuttivat hyvin levanneilta ja tyytyvaisilta. Ihana asia. Ja ma olen paassyt muuttamaan takaisin omaan talooni, missa asumme Neilin kanssa yhdessa kunnes han palaa Irlantiin ensi viikolla. Han on tanaankin riekkunut lasten kanssa ulkona koko iltapaivan koulun jalkeen, ja ma olen nukkunut ja potenut flunssaani rauhassa. Ihanaa!

Paivalla Pastor David tuli puolisonsa kanssa pikavisiitille, he haluavat vierailla kaikkien uusien seurakuntalaisten luona. Aika hammastyttava ja mukavalta tuntuva kaytanto!

Olen unohtanut kertoa, etta sain vakuutuskorvaukseni ennatysajassa, jo reilu viikko sitten. Korvaus oli noin puolet siita, mita ehka kamat uutena maksoivat, joten olen oikein tyytyvainen.

Flunssassa - pitsaa harva se ilta!

Mitaan erillisia kukkaistutuksia ei oikein ole tai ainakaan niita ei kastella tai hoideta, mutta aina tuntuu joku pensas tai puu kukkivan, nyt on tallainen aika ihana kukassa.

Torstai-iltana pidimme lapsille mini movie night:in, koska Sipho menee yokylaan perjantai-illaksi ja oli  pahoillaan perheen perjantaisen movie nightin menettamisesta. Lupasin lapsille, etta saavat taman yhden kerran skipata illallisen ja siirtya suoraan snakseihin: rusinoita ja pahkinoita leffan aarella.  Olisi mukava, jos lapset kertoisivat vanhemmilleen naiden palattua lomaltaan, etta heilla on ollut kivaa ja kaikki on jatkunut normaalisti (vahan poikkeavaa ruokavaliota lukuunottamatta). Ehka Allan ja Sheena sitten uskaltautuisivat toistekin lomalle, he olisivat sen tarpeessa.

Ma joudun ottamaan selkeasti vanhemman roolin taman viikon aikana, koska Neil ei huomaa nukkumaanmeno- tai muutakaan aikataulua eika ota kovin vastuullista roolia arjen sujumisesta. Mutta han on loistava sadunkertoja, ja vie esim. aamuisin klo 7 lapset eri kouluihinsa, jotta ma saan siivottua ja pyykattya rauhassa, vaatteita likaantuu uskomaton maara (ainakin sinkkuelamaani verrattuna).  Neil on myos hyva saamaan kontaktin vanhimpaan poikaan, joka on mun kanssa melko hiljainen. Han antaa  lasten pelata iphonellaan jopa ilman seurantaa, ja siitahan he tykkaavat. Mutta oikein hyvin meilla on tyonjako sujunut, ja onneksi han suhtautuu myonteisesti ehdotuksiini valipaloista ja nukkumaanmeno- ja paivauniajoista.

Eilen aamuna Jessie oli kadonnut. Aikani sita huudeltuani loysin sen naapuritontin aidan sisapuolelta. Se on selvasti vahan pelokas ja turvaton, kun on uudessa paikassa ja uusikin isantavaki poissa. Koiranpito on ainoa asia, josta olen eri mielta Gastoneiden kanssa. He eivat keskity siihen silla tavoin kuin mun mielesta pitaisi, he saivat ajatuksen aika yhtakkia ottaa koira hoitoon jo ennen lomaansa. Jos ma olisin ottamassa ystavien koiraa hoitooni, jarjestaisin sen haun ilman muuta sellaiseen ajankohtaan, jolloin mulla olisi ainakin muutamia paivia mahdollisuus keskittya siihen ja sen kotiutumiseen.

 Ja Hamlet on mielestani liian laiha, se nayttaa melkein nalkiintyneelta kun sen jokainen kylkiluu on niin selvasti nakyvissa. Mielestani sen pitaisi olla hoikka, ei langanlaiha. Yritan viela jutella hiukan Allanin ja Sheenan kanssa asiasta kun he palaavat, ja nayttaa heille Tanskandoggien kotisivuilta, milta niiden kuuluisi nayttaa. Voin tietysti olla tassa vaarassakin, en kuitenkaan oikein usko?

Tana iltana lapsilla on se varsinainen movie night, taidan valmistaa hot doggeja illalliseksi, niista he myos kaikki tykkaavat.

Olen aika vasynyt, kun lapset heraavat jo puoli kuuden aikaan; tanaan nukuin hiukan lisaa aamukahvin jalkeen, kun Neil vei heidat kouluihinsa. Nyt han on lepaamassa omassa talossaan, ja ma lahden hakemaan Henhrya.

Nyt olen melko pahassa flunssassa, mutta olin kirjoittanut tahan saakka jo pari paivaa sitten, joten laitan taman menemaan. Jossain mielessa olisi ollut mulle antoisampaa olla ainoana vanhempana paikalla, jolloin ma olisin voinut tehda lasten kanssa seka kivat etta vahemman kivat asiat. Nyt Neilin kanssa mun osaksi on koitunut lahinna arjen aikataulusta ja joistain selkeista pelisaannoista huolehtiminen, ruokaa poytaan ja vaatteet puhtaiksi. Mutta totta kai Nielista on ollut paljon apuakin, kun lapset ovat roikkuneet hanessa koko iltapaivan, varsinkin nyt kun olen kipea. Klo on vahan yli kuusi ja annoin heille luvan katsoa tunnin leffan ja sitten nukkumaan, ma asetun aivan kohta. Aani on melkein poissa. 

Tarkeintahan tassa tietysti on, etta lapsilla on kaksi turvallista aikuista, joiden puoleen kaantya, etta arki sujuu heille mahdollisimman turvallisesti ja mukavasti, eika niinkaan mun fiilikxet. Mutta siis hyvaa yota!! Uusi schaefferi karkasi uudestaan ja on nyt jouduttu pistamaan remmiin, saali hanta. Omistajat aikovat ottaa sen Ugandaan tammikuussa kun muuttavat sinne muutaman vuoden komennukselle.

Kotimiehena reilun viikon ajan

Tallainen iakas schaefferinarttu Jesse taalla nyt sitten on Hamletin seurana, se on ystavien koira, joka on taalla muutamia viikkoja heidan lomansa ajan.

Allan ja Sheena lahtivat vihdoin sille vuosikausia kaipaamalleen lomalle reiluksi viikoksi, ja ma muutin siksi aikaa heidan talonsa varahuoneeseen. Lapsille on varattu pakastin tayteen pitsaa ja fish-fingers, ja aikataulu keittion poydalle. Apuna taalla on Neil, Gastoneiden irlantilainen tuttava, jota he eivat tunne muuten kovin hyvin, tietavat vain hanen olevan luotettava.

Neil on hauska tuttavuus, hyvin huomaavainen ja mukava, mutta aivan tavattoman puhelias. Ajattelin ensin, etta saattaisi olla helpompi olla taalla vara-aitina ilman hanta, kun han unohtuu juttelemaan ja pelleilemaan lasten kanssa huomaamatta naiden paivauni- ja harrastuksiin menoaikoja, mutta han on osoittautunut niin mukavaksi ja huomaavaiseksi, etta olen hanesta hyvin iloinen. Han ei tunnu vasyvan lapsiin missaan vaiheessa, vaan jaksaa riekkua naiden kanssa ja lukea satuja loputtomiin. Jaamme hanen kanssaan lasten kuljetukset ja ma hoidan keittiopuolen ja lasten vaatteet, han tekee Henhryn kanssa laksyja ja pitaa pienempia lapsia tyytyvaisina, kun ma huushollaan. Oikein hyvin meni tama eka paiva. Nyt han on mennyt omaan taloonsa, sinne missa ma normaalisti nukun, ja ma olen taalla lasten turvana.

Ekaksi illalliseksi tein niita fish fingers, ja lapset soivat kaiken, tuntuvat olevan erittain helposti ruokittava perhe. Sain myos pienimmat nukkumaan puoli kahdeksaan mennessa, hyvan rytmin ovat oppineet.  Ensi keskiviikkoon siis keskityn tahan kotiin, ja sitten palaan omaani, missa asumme molemmat Neilin lahtoon saakka, han on taalla lomalla pari viikkoa. Yksin olisi kylla ollutkin hankala, kun kaikki lapset olisi pitanyt aina pakata autoon, kun yhta tuodaan tai viedaan jonnekin.

Tuntui jotenkin kauhean hauskalta, kun Sipho kysyi saako kutsua mua Momiksi, kun oon nyt taalla aidin sijaisena ;D  Pieni Nzuzo on tosi ihana:  juttelimme kerran autossa siita, miten Jumala puhuu meille ja miten sita saattaa olla joskus vaikea kuulla. Han totesi siihen heti: Mutta Jumala kuulee meidat aivan hyvin. Niinpa!  Ja kun lapset tanaan leikkivat pihalla pimeassa uudella tehokkaalla fikkarillani, he ihmettelivat kun se nayttaa tosi kauas. He sojottivat valoa pimeaa taivasta kohti ja kysyivat, voiko se valaista Jumalaan asti?

Ihana suununtai

Aamulla metodistikirkossa oli Creation Sunday, juhlajumis, jonne mm mun piti tuoda  pikkuleipia.Kirkon alttari oli koristeltu Thanksgiving-tyyliin luonnon antimilla, hedelmilla, oksilla ja kukilla, ja kahvin kanssa tarjottiin niita eatseja, joita ei normaalisti ole: joku oli leiponut muffinseja, pikkuleipia ja suklaakakkua.

Paiva on ollut kaunis ja lammin, varmaan yli 30 astetta. Ajoin kirkon jalkeen laheiseen kylaan, Howickiin, missa on suuri vesiputous. Sielta loytyi myos kiva ulkomarket ja kahvipaikka.

Tama maa on todellinen sekoitus afrikkalaista ja lansimaista tyylia. Kaupoista loytyy kaikki mahdollinen, mita lansimaistakin, ja lajitteluakin harrastetaan ainakin jonkin verran. Mm. Nzuzon esikoulun pihan laidalla on pitka rivi lajitteluastioita metallia, muovia, lasia ja pahveja varten, bioastiaa en nahnyt.

Mutta afrikkalainen tietynlainen tehottomuus ja toisaalta kiireettomyys ja suuri ystavallisyys tulee usein esiin. Olen jossain liikkeessa kertonut, etta tavarani ryostettiin ja siksi tarvitsen nyt vaatimattomia korvikkeita. Myyjat ovat poikkeuksetta olleet hyvin kiinnostuneita, lampimasti osanottavia ja monet ovat pahoitelleet ja pyytaneet anteeksi on behalf of my country.

Kun olin poliisiasemalla hakemassa niita raportteja murrosta vakuutusyhtiota varten, kerroin heti alussa, etta murto tapahtui aamuyolla 1.9. Musta poliisimies alkoi sitten etsia papereita suuresta mapistaan. Kun etsiminen oli jatkunut jonkin aikaa, en malttanut olla kysymatta, ovatko ne siella mapissa aikajarjestyksessa ja tapahtuiko sina yona monta ryostoa?  Poliisi vastasi, etta ovat osoitteen mukaan. (???)  En ymmarra miten niita ei loytyisi ajankohdan mukaan? Lopulta menin sivummalle istumaan ja poliisi jatkoi kiireetonta selaamistaan. Lopulta noin vartin paasta han sanoi, etta nyt on oikea koodi juuri tuolle ryostolle viimein loytynyt.  Se oli 01/09/2012. ;-)     Koodi vaikutti munkin mielesta oikealta.

Nyt on sahkoa, valot ja aika lammin ja vettakin tulee, oikein mukavasti asiat.

Viela sahkosta tuli mieleeni: Gastonit menevat aivan tavattoman ajoissa nukkumaan. Siella on talo taysin pimeana yleensa yhdeksaan mennessa, monesti jo kahdeksan jalkeen. Vanhemmilla saattaa olla makkarissa valoa, joka ei nay mulle, mutta ajoissa asettuvat koko perhe. Eika kenellakaan, edes lapsilla, nayta olevan mitaan vaikeuksia nousta aamulla kouluun, vaan ovat joskus jo pompottelemassa palloa mun auton luon 6:50 odottamassa kyytia :-)

Kynttilan valossa edelleen

Sahkot ovat edelleen melkein poissa. Suomessa en olekaan tallaiseen ilmioon tormannyt, etta sahkot toimivat noin periaatteessa, mutta niin heikolla virralla, etta hehkulamput eivat syty kunnolla. Ihme kylla virta riittaa lapparin akun lataamiseen. Ja siis kuumaa kahviakin saan kaasuhellalla, joten mikas tassa ollessa. Kaasuliekin aarella voi samalla lammitella kasia, kun on edelleen se +13.  Meinaa vasyttaa vaan tama monen vuorokauden sade ja pimeys. Nukun myos nykyisin huonommin kuin ennen, mutta eikohan se ajan mittaan korjaannu.

Valilla tulee mieleen tassa pimeassa, etta joku heikompihermoinen ei kylla mun kokemusten jalkeen mielellaan taalla istuskelisi yksin kynttilan valossa tyhjassa talossa, hyva jos valoisassakaan! ;D

Saat ja lampotilat ovat hyvin vaihtelevia: vaikka vuositasolla paivalampotilan keskiarvo vaihtelee vain 16-26 asteen valilla, eli paljon vahemman kuin Suomessa, niin paivittain taas lampotilat vaihtelevat hurjasti: muutaman paivan sisalla voi hyvin olla yli 30:a ja vain vahan paalle 10:a.
Tuo tilasto ei ole aivan taalta Pietermaritzburgin lahelta, mutta antaa vahan osviittaa. Marras-, joulu- ja tammikuussa sataa eniten.


Viime paivat olen hypannyt paljon eri liikkeissa ja etsinyt ja hankkinut mita tarvitsen varastettujen tilalle, ja nyt on elama ojennuksessa:  on tama erinomainen minilappari, painaakin vain puolet siita mita iso lappari painoi, lisaksi on pieni mutta oikein riittava kamera loppujen Aafrikan-kokemusten kuvaamiseen. Ja viela uudet aika hyvat kavelykengat, entisia erittain mukavia eivat ehka ihan korvaa, mutta kutakuinkin.

Nyt kaipaisin macci-lapparini iPhotoa, jolla kuvien valotukset olisi voinut korjata!! Mutta tuossa on kuva Nzuzon esikoulun pihasta: siella on hurjasti tilaa juosta, kivoja kiipeilylaitteita, ja katetulla osallakin voi hiukan leikkia, jos sataa.

Myos luokkahuoneet ovat tosi mukavan nakoisia. Nzuzo tulossa sinisessa paidassaan.

Han tykkaa  kovasti, jos ehdimme kavaista kirjastossa ennen kuin vanhemmat lapset paasevat koulusta, siina ei ehdi kotiin valilla. Mielestani on aika hyva merkki, kun han on selkeasti pettynyt, jos vien hanet suoraan kotiin (aidin luo) jolloin meidan kirjasto- ja satuhetki jaa valiin. ;)

Kylmää ja sadetta

Tänään on ollut vähän ankea päivä; on satanut tasaisesti jo toista vuorokautta, ja nyt illalla on säkkipimeä sisällä ja ulkona, kun mulla on sähköt poikki. Ja kylmää, sisälläkin taas se +12. Istun makkarissani tänään hankkimani hyvin edullisen pienen nettiläppärin kanssa, fikkarin valossa ja paksu takki niskassa. Ostin takinkin, kun kuulin, että kylmiä päiviä on vielä paljon tulossa.  Olot ovat sellaiset, jollaisiin suomalainen on tottunut mökillä. Hassua, kun oikeastaan on melko sama, laittaako maidon jääkaappiin, siis vaikka sähköt toimisivatkin.;D

Tämä läppäri on sellainen 10-tuumainen, jolla juuri pääsee nettiin ja saa kuvia blogiin. Se isompi ja hienompi oli tarpeen vain, kun olin menossa Etiopiaan tekemään  sitä taittohommaa, mutta tämä vaatimaton ajaa hyvin asiansa matkakoneena. Pienen matkakameran olen myös hankkinut, täytyyhän nyt kuvata, kun Aafrikassa asti ollaan.

Eilen  oli vähän kurja tilanne, kun unohdin autosta valot päälle, ja Allanin piti tulla illalla seitsemän aikaan kesken heidän perheen leffaillan tuonne ostarille 10 km:n päähän käynnistyskaapeleiden kanssa.  Auto ei piippaa mitenkään, vaikka valot jäisivät päälle, ja nyt on ollut niin sumuista ja sateista, että olen niitä pitänyt. Tein oveen ison kyltin, jospa jatkossa muistaisin!
 


Kuva poliisiasemalta alkuviikolla: siinä näkyy hassusti täkäläinen lämmitysjärjestelmä: hehkulämmitin jalkoihin, jos on kylmä, tuuletin päälle jos on kuuma.


Vielä läppäristä sen verran, että se todella tuntuu täällä kylmässä ja pimeässä kodissani elintärkeältä henkireiältä: siinä pyörii iTunes, joten saan musiikkiakin (nytkin on soimassa "When we've been there ten thousand years, bright shining as the sun, we've no less days to sing God's praise than when we've first begun". Kuulostaa hurskaalta, mutta se on nyt tässä ollut ihan paikallaan.)

Vakuutuskorvausanomus

Suurimman osan paivasta lasten kuljetusten valissa olen hoitanut tata vakuutuskorvausasiaa, ensin poliisiasemalla, mista sain aikani anottuani ja odoteltuani 6-sivuisen poliisiraportin, ja sen jalkeen sain yhdessa valokuvausliikkeessa sen raportin skannattua muistitikulle.

Nyt on lopulta selvitys lahetetty Pohjolaan lisattyna viela oheisella kuvalla murretusta aidasta. Aita on pari metria korkea.

Poliisiasemalla oli janna seurata tata paikallisten enimmakseen hyvin ystavallista ja hyvantuulista kaytosta:  ylin poliisipaallikko, joka lopulta antoi mulle luvan saada ne valokopiot raportista, vaikutti ensin hyvin kiireiselta ja stressaantuneelta, mutta kun odottelin kopiointia vahan myohemmin, han tuli juttelemaan niita naita ja kertoi hyvin lampimasti virnistaen, etta tama on ollut vahan hankala paiva, hanella on ollut pistava paansarky aamusta lahtien. Ja lahti hymysuin lounaalle.   

Kolmas aamu jalkeen ryoston, 3pv JR

En nukkunut hyvin viime yona, mutta olo on silti hyva. En koe paniikkia edes kavellessani pimeassa illalla Gastoneilta nurtsin poikki tyhjaan pimeaan talooni, enka myoskaan kovin paljoa mustien miesten laheisyydessa, vaikka olen siihen joutunut vahan keskittymaan.  Olen paattanyt etten aio kulkea pelossa tapahtumien takia, vaan paa pystyssa ja hyvilla mielin.  Hullua on, etta lappariini oli jaanyt leffavideo, murhamysteeri jossa naytteli Sandra Bullock, mitahan rosvot pitavat siita?

Eilen menin aamulla kirkkoon n 10 km paahan tutustumaan Metodistikirkkoon, ja kokemus erittain myonteinen. Ainoat miinukset olivat nuorien lapsiperheiden vahan vahaisempi osuus ja mustaihoisten pieni osuus. Mina nauttisin eniten, kun olisi mahdollisimman sekalainen seurakunta, mustia ja valkoisia ja kaikenikaisia yhta paljon. Mutta musiikki oli mukavaa, ei niinkuin viime sunnuntain Albin kirkon "rock-konsertissa", laulut samoja joita laulamme IECssa, ihmiset tavattoman luontevasti ystavallisia ja kaiken lisaksi erittain hyva saarna Jaakobin kirjeesta. Eli tuolla alan nyt sitten kayda. Sopiva fellowship groupkin loytyi kuin itsestaan, se kokoontuu tana iltana.

Iltapaivan sairaalavisiittikin oli postiviinen yllatys: yksi lapsi, joka ei ehka koskaan ollut koonnut palapelia, oppi sen eilen!  Oli kiva nahda, miten han aluksi koetti sovittaa kaikkia mahdollisia paloja yhteen, ja kun naytin hanelle, etta nyt tuossa on aasi, jonka takaosa puuttuu, tama pala nayttaa aasin takamukselta, niin lopulta hehkulamppu valahti hanen paansa paalla ja han jatkoi suurella innolla ja antaumuksella.

Tassa mustassa zulu-kulttuurissa lapset eivat ole tarkeita, isotkin teini-ikaiset lapset saattavat syoda eri poydassa tai huoneessakin kuin vanhemmat, ja vain siita syysta, etta vanhemmat ovat "oikeita ihmisia" joiden seurassa lasten ei kuulu syoda! Jarkyttavaa! Tuntuu silta, ettei mun kannata keskittya hirveasti vain niihin lapsiin, joiden aidit ovat kadonneet, silla vaikka aiti olisi paikalla, han vaan istuskelee ja katselee tv:ta, ei leiki lapsensa kanssa. Saattaa pitaa sylissa pienta, mutta ei oikein muuta. On aideillekin hyva nahda, etta lasten kanssa voi tehda monenlaista sairaalassakin. Mulla oli tarrarapyla-pallopeli, josta terveemmat isommat lapset innostuivat, nuorimmat tekivat niita palapeleja.

Sheenan vasymisen yksi syy on se, etta han rakastaa jarjestysta ja tykkaa organisoida ja turhautuu yrittaessaan opettaa tiimin naisia. Tama lastensairaalassa vakituisesti kayva tiimi koostuu neljasta mustasta kristitysta naisesta. He ovat erittain hyvaa tarkoittavia ja joku kay ihan paivittain, mutta he eivat ymmarra lansimaista tehokkuus-ajatusta:  kun Sheenan mielesta tavarat loytyvat kaapeista paremmin kun ne on lajiteltu esim. ikaryhman tai lelutyypin mukaan, niin naisten mielesta tuollainen on turhaa, he panevat lelut mihin tahansa, mista loytyy sopiva kolo. Ja jos heita on useampia sairaalassa samana paivana, he kokoontuvat leikittamaan lapsia kaikki samaan huoneeseen. Heille ei tule mieleen, etta jos he vierailisivat eri paikoissa, moninkertainen maara lapsia saisi leikkia. Ja Sheena turhautuu kaikesta tasta. Ymmarran oikein hyvin. 

Elama yksinkertaistui kertaheitolla

Nyt kun kauhkaa on niin paljon vahemman, paasen kokeilemaan sita yksinkertaisempaa elamantapaa, mita hiukan talta Afrikan-jaksoltani etukateen kaipailin. Se ei vaan taalla Etela-Afrikassa oikein meinannut toteutua kaiken mukavuuden ja mun monien vimpaimien keskella, ennenkuin rosvot tekivat niista kerralla selvan ;)

Hankin varmaan vahitellen kuitenkin jotain hiukan tilalle, ensimmaiset hankinnat tanaan olivat heratyskello, fikkari (vorot veivat senkin, se varmaan auttoi ryostopuuhissa) ja muutaman euron rannekello, oikein natti. 

Kuin pahaa unta

Viime yona herasin puoli kahdelta siihen, kun kaksi miesta tempoili ympari huonettani, kaatoi tavaroita ja tiuski mulle, "Where's your wallet!? We'll fucking kill you!"  En nahnyt pimeassa, unenpopperossa ja ilman silmalasejani, mutta mielikuva oli etta he olisivat olleet nuorehkoja mustia miehia. He heittivat peittoni paani yli ja vannottivat etten saa katsoa.  En pannut missaan vaiheessa lainkaan hanttiin, kun en ollut varma onko heilla ase.  Sita ei ehka ollutkaan, kun poliisi loysi myohemmin ulko-oveni vieresta puukon.  En pelannyt jostain ihmeen syysta lainkaan silla hetkella, mutta jalkeenpain on kylla ollut melko shokki.  He myos toimivat yhdessa tilanteessa hyvin julmalla tavalla, mutta en nyt puhu siita.

He tuntuivat tietavan aivan tarkkaan, mika kaikki oli arvokasta, ja veivat systemaattisesti lapparin, ipadin ja muita atk-kamoja, kannykan, hyvan kameran, rahaa. Mutta jostain syysta myos kahdet hyvat kenkani, silmalasini ja reppuni(!!)   Silmalasit vietiin ehka siksi, etta he toimivat fiksusti ja tiesivat, etta olisin huomattavasti avuttomampi ilman niita. Onneksi olin ottanut Suomesta mukaani varalaseiksi myos edelliset lasini, joilla parjaan aivan hyvin ainakin muutaman kuukauden.

Joka tapauksessa tilanteeseen liittyi sellaisia asioita, joiden takia olin taysin hiljaa peittoni alla ja annoin heidan ryostella rauhassa loppuun asti. Vasta kun tuli muutaman minuutin hiljaisuus, aloin sytytella valoja ja lahdin sitten nurmikon poikki Gastoneiden luo, pelkasin, etta rosvot olisivat heidankin kimpussaan.  He halyttivat poliisit, jotka saapuivat takalaisittain hyvin nopeasti useamman auton ja kaksikon ja koirapartion kera. Olin myos aluksi huolissani Hamletista, mutta se oli turvassa, oli ilmeisesti vaan nukkunut taalla Gastoneiden talon takapihalla sikeasti.  (Onneksi heille on kai tulossa joulukuun alusta toinenkin "vahti", tosin vain melko vanha ja lempea schaefferinarttu, jonka olen kerran tavannut.)

Olen tanaan koettanut toipua ja miettinyt kovasti, mita voisin tasta oppia. Ainakin olin ollut hyvin varomaton, silla olin sulkenut takaoveni viime yona laittamatta sita kunnollisesti lukkoon. Olin jotenkin taalla varautunut siihen, etta reppuni voitaisiin kaupungilla vieda, joten esim. passini ja muut tarkeat paperit olivat komeroni ylahyllylla minne vorot eivat osanneet.  Mutta en ollut niinkaan varautunut siihen, etta koti voitaisiin ryostaa, kun olemme korkean sahkoisen aidan ymparoimina ja koira nukkuu ulkona.  Sheena ja Allan sanoivat, etta vaikka tietenkin oven olisi pitanyt olla kunnollisesti lukittuna, niin tassa tapauksessa saattoi olla siunaus se, etta miehet paasivat sisaan aika hiljaa. He olivat leikanneet aitaan reian aika tehokkain asein, joten he olisivat joka tapauksessa tulleet sisaan, vaikka sitten sarkemalla ikkunoita, ja se olisi voinut olla viela paljon traumaattisempaa.  Onneksi nyt kuitenkin vietiin vain mun kamoja, ei Gastoneiden.

Juttelimme aamulla, miten paljon varjelusta tilanteeseen sisaltyi: mm. pankkikorttini ja suomalainen ajokorttini putosivat voroilta pimeassa lattialle, josta ne myohemmin loysin. Passikin on turvassa. Ja sailyin lähes ehjin nahoin, toisinkin olisi voinut kayda.  Ja olen tilanteeseen nahden sailyttanyt mielenrauhani enka mitenkaan paniikissa. Sheena on sita ihmetellyt, kun olen hanelle poliisien ohella tarkimmin kertonut tapahtumista. Gastonit ovat olleet aivan ihania, he ovat kuunnelleet ja olleet erittain tasapainoisia ja ymmartavaisia. Lapsetkin onneksi valttyivat pahoilta muistoilta, heidan mielestaan tilanne oli lahinna janna seikkailu.

Tanaan olen aamupaivan lahinna putsannut ovenpieliani ja huonekalujani noentapaisesta monjasta! En ollut tiennytkaan, etta kun poliisit tutkivat paikkoja sormenjalkia varten, pinnat ovat sen jalkeen kuin palamisen jaljilta rasvaisen noentapaisen peitossa.  Nyt olen Gastonien koneella, jota he ovat auliisti tarjonneet munkin kayttoon, siksi ei ole aakkosia.

Olen edelleen sita mielta, ettei tama maa ole mitenkaan kauhean paljon vakivaltaisempi kuin muutkaan Afrikan tai monet Aasian maat. Taalla on ehka kehittyneemmat valineet mitata rikollisuutta kuin muualla Afrikassa.  Kokonaisuutena ihmiset vaikuttavat ystavallisilta.