Tuesday, July 31, 2012

Loma päättymässä, lähtö Pietermaritzburgiin perjantaina

Vuodatus on alkanut toimia ainakin jotenkuten, mutta minulla meni luottamus siihen, kun kuvien saaminen postauksiin on edelleen epävarman tuntuista. Yksi käyttäjä raportoi myös Fb:ssa, että häneltä katosi yhtäkkiä teksti kokonaan; jatkan nyt siis täällä ja siirrän vähitellen automatkakuviani tänne, kun viitsin ja ehdin.
  
Päivi tulee meille asumaan jo huomenna tiistaina, kun hänellä ei ole nyt oikein kämppää. Mullekin se sopii, kun saamme sitten rauhassa jutella ja sopia kaikesta ja Lennukin ehtii kunnolla tutustua ennenkuin mä lähden. Meidän täytyy siirtää autovakuutukset hänelle ja merkitä hänet auton haltijaksi tammikuun loppuun saakka.

Olen vieläkin jonkin verran pettynyt, ettei Etiopian keikasta tullut mitään; voisin silti ehkä mennä vain asumaan sinne kuukaudeksi joko joulukuussa, jolloin Etelä-Afrikassa on kesäloma eikä mua tarvita, tai helmikuuksi,  jos Päiville sopisi siinä vaiheessa olla vielä seitsemäs kuukausi mulla vuokralla, nythän vuokrasopimus päättyy tammikuun lopulla. Sen näkee sitten.

Olen juuri lataamassa leffojani dvd:iltä ulkoiselle kiintolevylle, jonka saa paremmin mahtumaan mukaan kuin ne dvd:t. Ulkona on ollut parina viime yönä kova ukonilma, äsken satoi suuria rakeita.

Saturday, July 28, 2012

Tarina jatkuu Bloggerissa

Blogini siirtyy vähitellen tänne Bloggeriin, kun väsyin odottamaan, että Vuodatuksen väki saisi blogialustansa kuntoon. Viikkojen odotusten jälkeen selvisi, että kaikki kuvat elokuun 2009 jälkeen ovat hävinneet kaikista Vuodatuksen blogeista!! Aika käsittämätön moka, jollaisia ei luulisi tapahtuvan muille kuin ehkä meille yksityiskäyttäjille.  Tämä Blogger on sen verran suuri ja kansainvälinen firma, että ehkä sillä on systeemi varmistettuna useammalle kuin yhdelle kovalevylle...

Monday, July 2, 2012

Vuokrasopimus tehty!

Eilen teimme Päivin kanssa vuokrasopimuksen, kirjasimme kaiken mahdollisen kodistani, autosta ja koirasta. Hän vaikuttaa juuri sopivalta ihmiseltä, on itse palaamassa töihin vuorotteluvapaaltaan, jonka aikana hän kiersi maailmaa ja asui ihmisten kodeissa vähän joka maailmankolkalla. Hän antoi suosittelijakseen lähimmän esimiehensä, joka antoi hyvän todistuksen hänestä. Päivi myös tykkää eläimistä ja ratsastaa, joten eiköhän hän Lennunkin kanssa pärjää. Hän tulee meille asumaan päivää ennen kuin lähden, eli 2.8., jotta koirakin ehtii vähän tottua.

Nyt olen tyhjennellyt kotiani ja vien muovilaatikoissa varastoon kaikki vaatteeni ja irtotavarat kaapeista. Päivi opettaa lähihoitajaksi opiskeleville  englantia, joten hän tykkää kirjoistani, jotka jäävät tänne.