Kuvia

Sipho onnellisena 9v. synttareillaan viikko sitten. Sheena oli leiponut suklaakakun.

Alla aika harvinainen hetki Siphon kanssa. Han on tunteiltaan melko ailahtelevainen, laksyjen luku saattaa olla taynna passiivista vastarintaa, mutta joskus han haluaa syliin.

Tyypillinen kuva sairaalasta, missa aiti oli paikalla, mutta niin sairas tai vasynyt (tai itki, tytto liikkui pyoratuolilla), ettei kohottanut kertaakaan kasvojaan - edes silloin kun tytto iloissaan sai palapelinsa valmiiksi ja olisi halunnut nayttaa sita kaikille.


 Kuva kotitielta Old Howick Road, vasemmalla luiska johtaa Gastonien tontille, oikealla kukkulat (World's View), joilla lenkkeilemme koirien kanssa. Kyltissa lukee 138 Khayelihle (zulua, merk. Beautiful home).

Gastonien portti, ja alla kuva kun on tultu postista sisaan. Mun talo vasemmalla, Gastonit peralla.

Erittain mukavasti siis elellaan, nyt on ollut monen viikon ajan seka sahkoa etta vetta! 

Kaikkea pienta

Ajaminen pimeassa (so. iltaisin klo 18:n jalkeen) ja sumussa on hankalaa, kun ei meinaa nahda mitaan, paivanvalossa on vahan parempi. Kaikkein sumuisimpina paivina en ole pystynyt kuvaamaan lainkaan, vaan on taytynyt ajaa melkein ryomien.

Viime sunnuntain jumiksessa tapasin myos Robin, joka on samassa raamiksessa kanssani.
Hanta puri kaarme n. 15 vuotta sitten, minka seurauksena han on menettanyt puhekykynsa suuressa maarin. Puhe vaikuttaa silta, kuin hanella olisi hyvin vaikea ankytysongelma, jonka takia erityisesti mun on hyvin vaikea ymmartaa hanta lainkaan. Latasin ipadiin netista loytamani puhegeneraattorin, johon siis voi kirjoittaa lauseen, ja kone lausuu sen. Rob kiinnostui ohjelmasta kovasti. Han on hieno mies, joka on mm. pannut alulle aika valtaisan hankkeen aidsia sairastavien ihmisten hyvaksi; on suuri menetys meille kaikille, ellei hanen puhettaan ymmarreta.

Pietermaritzburg ym

Kävin eilen Pietermaritzburgissa n 15 km:n päässä, matkan varrella on aika idyllisiä tienpätkiä ja myös noita ihastuttavia sinisinä kukkivia puita.

 

Pahaksi onneksi kameran akku tyhjeni juuri ratkaisevalla hetkellä, joten nyt on sieltä vain tämä pieni kännykkäkuva.

Vielä pari kuvaa sairaalasta, missä kävin perjantaiaamuna. Pieni poika makaa käsivamman takia sairaalassa viikkoja ilman muuta viihdykettä kuin jatkuvasti pauhaava tv.  Alakuvassa pieni tyttö värittää tuomaani värityskirjaa, aika ihana tyttö, joka joutuu olemaan pitkät ajat sairaalassa polvivamman takia, jota Suomessa melko varmasti voitaisiin hoitaa kotoa käsin. Tämä on kyllä pelkän hoidon kannalta hyvä sairaala, lähes länsimaista tasoa.

Metsatoita koulutien varrella

Lasten koulutien varrella on kaadettu metsaa aika tavalla, tie on ollut poikki muutaman paivan ja olemme joutuneet kiertamaan moottoritien kautta. Tuossa ei tosiaan ole oikein tilaa millekaan kevyelle liikenteelle ja tiella ajetaan n. 70 km/h.  Vaarallisuutta lisaa se, etta asfalttitien vasen reuna paattyy 20 cm pudotukseen, mihin kerran olin vahalla ajaa, kun Suomessa olin tottunut pientareisiin.Ilman autoa taalla olisi kylla vaikea selvita.


Sihle lukee laksyjaan, satukirjaa aaneen, auton takapenkilla ja Nzuzo kuuntelee. Sihle on huomattavasti edella Siphoa kaikissa kouluaineissa vaikka Sipho on vuotta ylempana, tokalla.

Sain varattua hammaslekurin viikon paasta perjantaiksi, ienta jomottaa ja haluan suun kuntoon ennen Etiopiaan lahtoa.

Laksyja

Mahdollisuus leikkia ipadillani laksyjenluvun jalkeen on ihmeesti edesauttanut niiden sujumista. Tassa ekaluokkalainen Sihle vaihteeksi mun luona, han pelaa sellaista logiikkapelia, josta voi myos oppia jotain. En ole tarkoituksellisesti ladannut ipadiin mitaan noita kovin koukuttavia takaa-ajo tai raiskintapeleja.
Sihle on erittain kilpailuviettinen ja lahjakas, joten on parempi etta han ja Sipho tulevat mun luokse eri aikaan.

Siphota varten tekemani suuri viivoitin eteisen seinalla, jotta han oppisi paremmin hahmottamaan, miten suuri mikin luku on.  Ei kovin elegantti, mutta tuntui auttavan. Han on toisella luokalla, mutta hanella on aika tavalla vaikeuksia koulussa.

Siphon synttarit on perjantaina ja olen luvannut vieda hanet silloin jatskille ja vahan shoppailemaan isoon ostariin. Han tuntuu jo kovasti odottavan sita, han ei juuri koskaan paase mukaan ostariin ilman muita lapsia.

Nyt ryoston jalkeen tama blogi ja muut nettipaikat, G-drive ja dropboxi ovat nousseet arvoon arvaamattomaan. Olen ladannut sinne varmistukset kaikista kuvistani. Vielakin kylla harmittaa, etta ensimmaisen kuukauden kuvat (jolloin kuvasin innostuneimmin) havisivat ryostossa, samoin kuin kuvat Suomesta. 

Pensaista ja puista osa aina kukassa

Otin muutaman kuvan matkalla tuonne isoon ostariin tanaan; on todella kaunista kun aina kukkii joku. Tuo ylla oleva sinisena kukkiva puu nayttaa luonnossa viela kauniimmalta.

Olen yrittanyt ottaa selvaa, miten saisin hankittua kahden kuukauden viisumin Etiopiaan. Yksi nettisivu vaittaa, etta sen saisi Addiksesta kentalta, mutta ongelmana on se, etta jos jatan sen hankinnan sinne saakka, en ehka paase Nairobista jatkamaan eteenpain Etiopiaan lainkaan. Kenian lentoyhtio saattaa olla tarkka viisumin kanssa, koska ellei viisumia myonnettaisi enaa Addiksessa, Kenian lentoyhto joutuisi lennattamaan mut takaisin Johannesburgiin. Joten viisumi olisi hyva saada hankituksi ennen lahtoa.

Ainoa Etiopian suurlahetysto tassa maassa sijaitsee Pretoriassa, hallinnollisessa paakaupungissa. Ehdotin Allanille, etta menisin sinne junalla, kun en luota oikein postilaitokseen taalla. Junalla meno olisi musta tosi mukavaa, mutta se kuulemma kestaisi melkein viikon, viisi paivaa!!  Yhtena paivana ehtisi junalla taalta Johannesburgiin, toisena paivana eteenpain Pretoriaan ja sitten valipaiva virastossa kayntia varten...  Junat ovat hitaita, ne kulkevat n. 20 km/h, tai niin ainakin Allan sanoi. Pretoriaan ei ole matkaa kuin 550 km, mutta autolla bensat maksaisivat aika paljon. Edullisinta olisi ehka lentaa, mutta se on kaikkein tylsin tapa matkata. 
Hassua muuten, miten suuri maa tama on ja miten pitkat valimatkat joka paikkaan: Kapkaupunkiin on 1600 km, kayn siella Albia ja Tracya katsomassa marraskuun lopulla (lentaen).

Tassa viela Sipho lukemassa laksyjaan mun luona. Hanelle on erityisen vaikea hahmottaa numeroita, han ei millaan ymmarra, miten suuri luku esim. 70 on. Kun kysyn hanelta, mita olisi 35-5 han saattaa vastata esim. 70. Yritan kovasti miettia miten saisin asian havainnollistettua. Ehka mittanauhan avulla?

(Mua hairitsee aika tavalla, miten epatarkkoja suuri osa kuvistani on, kuvaaminenhan on tavallaan osa tyotanikin Kylvajassa. Mutta tilanteet menevat ohi niin nopeasti, etta varsinkaan kuvia lapsista tai sairaalakuvia ei meinaa saada otettua hyvalaatuisina.)

Etiopiaan joulukuun 13. paiva

Loysin edullisen lentolipun Addikseen 13.12.  Aika uskomaton Jumalan ajoitus: taalla Gastoneilla alkaa kesaloma 10.12, juuri samana paivana, jolloin Regina, SLS:n lahetti, lentaa Etiopiaan jatkamaan pyhakouluvihko-hanketta. Osallistun siihen kuvittamalla ja taittamalla vihkoja.
Tanaan on mennyt koko paiva sairaalassa, lasten kuljetuksissa, laksyissa ja raamiksessa.

Midlands Meander (updated)

Midlands Meander tarkoittaa useamman kymmenen kilometrin pituista tieosuutta taalla lahistolla, jonka varrelle pienyrittajat ja kasityolaiset ovat perustaneet omia pienia putiikkeja kaikenlaisille tuotteilleen. Tuo kuvan kauppa oli suuri, mutta monet olivat aivan pienia. Olin siella lauantaina ajelemassa, harmi vaan ettei matkalaukkuihin enaa oikein mahdu mitaan.

Nyt on vahan kiire, kun Annan kohta Henhrylle taman lapparin, han on saanut lahjaksi The Cross and the Switchblade -leffan ja haluaisi katsoa sen kotonaan. Mutta siella Meanderin varrella myytiin myos porontaljoja (of all things!!!), jotka maksoivat ymmarrettavasti lahes kymmenen kertaa enemman kuin Suomessa. 

Lisaan tanne viela pari kuvaa, kun sain lapparini takaisin.
 

Myynnissa oli paljon lehmantaljoja ja myos joitain seeprantaljoja.

Hyvin jyrkan ja yksinaisen pikkutien paasta loytyi ihana tati, joka valmisti miehensa kanssa tuulikanteleita, suuria ja pienia. Han kertoi virittavansa ne aina pianon avulla jonkin savellajin tai soinnun nuottien mukaisiksi. Yksi kannel oli kuulemma viritetty Lontoon Big Benin mukaan. Nuotin korkeus maaraytyy putken pituuden mukaan. 

Taas kukkuloilla

Olimme taas koirien kanssa kukkuloilla, ekaa kertaa myos Jessie irti. Se osoittautui huomattavasti Hamletia tottelevaisemmaksi, vaikka sita tuskin on erityisemmin koulutettu: se seurasi mun sivulla suurimman osan reissua vapaanakin vaikka Hamlet huiteli ties missa. Hassua muuten, etta Jessie tuntuu nyt melkein pikkukoiralta, vaikka on varmaan normaalinkokoinen schaefferinarttu, kun on enemman tottunut Hamletiin ;-)  Mutta olen kylla alkanut kiintya enemman Jessieenkin, se on viela uskollisemmin mun oven takana iltaisin, ainakin kun Gastonit ovat poissa kuten taman viikonlopun.

Taalla on kaikenlaista ihmisen kaden jalkea, on teita ja polkuja, joten sellaisen alkuperaisen koskemattoman luonnon ystaville tama ei ehka olisi hyva paikka, mutta mina nautin kylla aivan tavattomasti naista maastoista. 

Nyt on ollut muutaman paivan aika sateista ja takalaisittain viileaa, +18 astetta, mutta siis erinomainen saa lenkkeilyyn. 


Harmi, kun kamera ei nayta oikein perspektiiveja tai suuria korkeuseroja!

Sairaalassa

Tanaan sairaalassa oli aika hauska tilanne, kun paikalla olevat aidit innostuivat niin paljon tuomistani lasten piirustus- ja leikkaa-liimaa-tarvikkeista, etta lapset meinasivat jaada sivurooliin. Kuvan aiti oli erityisen ihana, mahdottoman nauravainen ja iloinen koko ajan (paitsi juuri naissa kuvissa) ja han innostui piirtelemaan ;=)   En ihan ymmarra mikseivat he tuo itse mitaan tarvikkeita sairaalaan, eivat ne nyt kaikki niin kalliita ole.

Hyvin totinen poika (ylla) ei ensin meinannut reagoida oikein mihinkaan, mutta lopulta ymmarsin, etta han pyysi tussia ja viivotinta. Viivotinta en ollut tuonut, mutta han kaytti muovikantta ja piirteli ilmeiseti kotitalonsa. Hyvin fiksulta tuntuva poika kun lopulta ymmarsin hanta vahan.


Ja kotona Nzuzo taas ipadin kimpussa. 
Mun autonrengas tyhjeni eilen, jolloin Sheenan piti pitkasta aikaa hakea lapset koulusta ja tarhasta. Nzuzo oli kuulemma heti kysynyt hanelta vaativaan savyyn, missa omena on, Sinikka aina tuo omenan ja paloittelee sen kuppiin... Teen sillai niina paivina kun menemme kirjastoon tarhan jalkeen odottamaan toisten lasten koulun paattymista.  Olemme viime aikoina lukeneet kirjaa merirosvoista. Tana aamuna tarhaan mennessamme Nzuzo toisteli siina ollutta varssya, jonka makin osaan vaikka unissani:
"When I finds the Sea-Fairy Saphire,
I'll get me a ship of wonder.
All I gots to do
is follow the sound of thunder."                     

Kaikkea pienta mukavaa

Lastensairaalassa on mennyt viime aikoina mukavammin.  Yhdelle pikkutytolla naytti olevan aivan ihana kokemus piirtaa omalle aidille taideteos, han taiteili jatkuvasti hihitellen ja posket punaisina. Aiti oli mukana sairaalassa, mutta istui vaan sangyn vieressa, valilla nukkui ja valilla katsoi telkkaria. On myos hyva yrittaa saada vahan kouluasioita, vaikka juuri pienia laskuja, tehtya, koska moni joutuu olemaan viikkoja tai kuukausia sairaalassa, missa ei saa mitaan opetusta.

Saat ovat olleet nyt viileita, reilusti alle 20 astetta, ja sisalla jopa kylma iltaisin ja aamuisin, +14. Tunnun jauhavan aika tavalla samoja juttuja, mutta mua vaan niin ihmetyttaa se, ettei taalla ole niin selvia vuodenaikoja kuin Suomessa. Niiden sijaan lampotilat voivat vaihdella hyvin paljon, lahes 20 astetta, perakkaisina paivina.  Nyt mielikuva on, etta talvisin lampotilat vaihtelevat +10 ja 20 valilla ja kesaa kohti 18:n ja 38:n valilla.  Viikonlopuksi on tulossa taas lamminta, lahes 30 astetta.

Tama viikonloppu on lomaa lapsista, kun he ovat taas siella camping-paikassaan, jonne Sheena lahti jo yksin muutama paiva sitten. Eihan mulla velvoitteita yleensa viikonloppuisin ole, paitsi ehka Henhryn matikka, mutta silti, kun lapset ovat taalla, he voivat tulla tanne talooni ja pyytaa jaada olemaan vahaksi aikaa, enka ma useinkaan raski kieltaytya. Ja vaikka lapsista tykkaankin - enemman kuin Suomessa tiedostin - niin vasyn kylla heidan kanssaan aika pian.

Lauantaina olen menossa auttamaan yhta raamiskaveria, Joania, jonka miehen sisko asuu nyt heilla ja karsii dementiasta, joten hanen kanssaan pitaa jonkun olla jatkuvasti. Lupasin menna hanen seurakseen koko iltapaivaksi, kun Joanilla ja hanen miehellaan on muuta menoa.  He ovat hyvn mukavia ihmisia taalta metodistikirkosta.

Raamikseen oli tosi vaikea ajaa viime maanantaina, kun taalla ei ole katuvaloja ja usein iltaisin on sankka sumu, jonka lapi ei pimeassa meinaa nahda yhtaan mitaan. Mun piti pitaa tehokasta fikkariani auton ikkunasta ulkona ja valaista silla kadun reunoja, jotta erotin, missa sivukatu milloinkin alkaa. Aika hurjaa.

Mutta siis, paa-asiaan eli koiriin palatakseni, niin edelleen on tosi vaikea olla ottamatta koiria, varsinkin ohut- ja lyhytturkkista Hamletia, sisaan iltaisin, kun ne norkoilevat tallai oveni ulkopuolella.  Etuovessani on kalteriovi varsinaisen oven lisaksi. 

 Myos Jessieen olen alkanut kiintya enemman, kun se on alkanut luottaa muhun  ja tulee usein tervehtimaan. Ihana tytto!

Nyt lahden viela ajamaan Emilya, siivoojaa, kylille, sitten paasen vapaalle.

Ehkä sittenkin Etiopiaan

Sain pari päivää sitten sähköpostia Reginalta, Lähetysseuran lähetiltä, jonka avuksi mun oli alunperin tarkoitus mennä Etiopiaan pyhäkouluvihkoja taittamaan tämän Etelä-Afrikka-keikan jälkeen.  Häntä ei silloin ilmeisesti taloudellisista syistä voitukaan lähettää sinne ja niin munkin matkani tyrehtyi.  Olin kuitenkin silloin asiasta aika pettynyt, ja nyt oli hienoa kuulla, että hän on menossa sinne loppuvuodesta. Hän pyysi mua mukaan tuohon hankkeeseen tammikuuksi.  Kerroin Gastoneille, joilla ei tietenkään ollut mitään kovin paljon asiaa vastaan, vaikka varmaan pitäisivät mua täälläkin pitempään. Olen siis näillä näkymin menossa Addis Abebaan samaan paikkaan, missä olin jo parin viikon tutustumiskäynnillä, tammikuuksi, ja ehkä jo joulukuun puolella, kun täkäläiset ovat kesälomallaan.

Olisin kovin iloinen jos tuo suunnitelma toteutuisi, mutta näiden lähetysjärjestöjen päätökset voivat aina muuttuakin tai tulla muita esteitä, joten ihan varmaa se ei ole.

Täällä on mennyt mukavasti. Sheenan suuri väsymys vaikuttaa munkin olemiseen sillai, ettei hän jaksa ottaa mua huomioon niin paljon kuin muuten tekisi, kaipaisin pientä juttelua hiukan useammin, ainakin muutaman päivän välein, mutta täytyy nyt lähteä siitä, mihin hän on valmis ja mitä hän jaksaa. He ovat molemmat olleet myönteisesti yllättyneitä, kun päätin antaa miniläppärini Henhrylle synttärilahjaksi, ehdolla että se siirtyy lopullisesti hänelle vasta kun mä lähden maasta. Mun mielestä se oli hyvä ajatus, kun siinä ei ole skandeja lainkaan ja sen pistorasia on toisenlainen kuin Suomessa.  Henhry on osoittanut kaiken aikaa valtavaa kiinnostusta kaikkea tietotekniikkaa kohtaan, ties mitä hyvää siitä voisi hänen elämässään poikia.

Löysin edullisen ipadin, jonka olin aikonut hankkia vasta Suomessa sen varastetun tilalle. Tämän turvin voimme nyt kuitenkin jakaa Henhryn kanssa tuota miniläppäriä, hänen olisi tärkeää oppia käyttämään sen ohjelmia ennenkuin lähden. Etiopiassa saan lainaläppärin jossa on taitto-ohjelma, sama jota käytän töissä.

Hyva painaa vaa'assa enemman

Lomaviikko on lopuillaan, Gastonit palasivat juuri kotiin. Kavin keskiviikkona teella yhden iakkaan seurakuntalaisen luona, kuva on hanen pihaltaan. Olen viime aikoina miettinyt paljon naita Etela-Afrikan hyvia ja huonoja puolia, hyvat kylla voittavat kirkkaasti. Tassa vahan erittelya, ensin huonot puolet:

Negatiivista: 
1)  Vaeston voimakas jakautuminen rikkaisiin ja koyhiin. Jos on kunnollinen tyopaikka, se takaa usein tassa edullisen hintatason maassa mukavan elintason, on suuri, kaunis talo ja piha. Ellei kunnollista tyopaikkaa ole, ei ole juuri mitaan muutakaan. Vaikeimmalta tuntuu se, etta tuo jakautuminen on pitkalle rotukohtainen asia: valtaosa valkoisesta vaestosta elaa melko mukavasti, ja valtaosa kaikkein koyhimmista on mustia.

2) Kevyen liikenteen vaylien puuttuminen melkein kokonaan. Mun mielesta on kurjaa, etta kuraiset koirat on aina pakattava autoon, jos niiden kanssa mielii lenkille. Yhden selityksen mukaan kevyen liikenteen vaylia ei ole, koska ne, jotka eniten ovat niiden varassa, eli koyha, autoton vaesto, on paaosin mustaa eika heidan ole niin valia. Tama on suuri vaaryys.

3) Pieni ongelma, joskin kuitenkin hiukan hankaluutta aiheuttava, on tietotekniikan vaatimaton taso:  nettiyhteyksien nopeus on n. 25 % Suomen tasosta ja atk-laitteet ovat muuhun hintatasoon nahden erittain kalliita.   Tahan liittyy ehka myos se, etta vesi- ja sahkokatkoksia on saannollisin valein. Hassuinta mun mielesta on se, etta tuolla suuressa ostarissa sen suurimmassa atk-liikkeessa ei aina voida suorittaa jotain myyntitapahtumaa loppuun saakka, kun heilta on nettiyhteys poikki!

4) Pieni ongelma on sekin, etta nama ihmiset rakastavat Lomakkeita!  Kun hankin  wifi-modemin joku aika sitten, sellaisen jonka Suomessa vaan poimisi hyllylta ja kavisi maksamassa, taalla tarvittiin nelja A4-kokoista lomaketta taytettyna (yksi lomake todisti etta EN osta vakuutusta sille modeemille), poliisilta hankittu todistus asuinpaikastani seka kopio passistani, ennenkuin paastiin kaupantekoon asti.

Ja sitten ne positiiviset asiat: 
1)  Aurinkoinen ja lammin ilmasto. Tama on tietysti mieltymiskysymys, mutta olen vahitellen huomannut, miten paljon olen Suomessa kaivannut aurinkoa, ja taalla sita on melkein jatkuvasti, ympari vuoden.

2) Ihmisten, seka valko- etta mustaihoisten, yleensa hyvin valiton ja suuri ystavallisyys. Esim. liikenteessa, missa suomalaiset kiristelevat hampaitaan ja nayttavat keskaria, taalla hymyillaan, naureskellaan, annetaan tieta - joskin myos ohitellaan kaahaten.  Kaupassa on melkein aina ihminen pakkaamassa ostokset muovikassiin, ja myyja aika usein juttelee jotain, viimeksi kyseli kiinnostuneena, mita oikein olin ostanut, han ei ollut tainnut ennen nahda koiran solmuluita. Huoltoasemalla eilen tankatessani paikalle pelmahti viisi (5) mustaa nuorta miesta auttamaan tankkauksessani: kaksi pesi tuulilasin, toiset kaksi takalasin, yksi tankkasi. Ja kaikki hymyilevia, pilailevia, avuliaita. Heille taytyy kylla antaa tippi, esim. 2 Rand = 20 centtia.

3) Edullinen hintataso. 100 Rand = 10 euroa on ihan kohtuullinen raha ostoksille, suuret ostokset marketissa voivat olla muutama sata Rand, mutta se ei ole normitilanne, kuten Suomessa.
Hyvan lounaan, esim. munakas, paahtoleipaa, herkkukahvi, saa 4 eurolla.  Vaatteet maksavat noin puolet siita mita Suomessa.  Bensa muistaakseni n. euron per litra. Vuokrat paljon pienempia kuin Suomessa, ainakaan Helsingissa.  Esim. kohtuuvuokra tasta talosta, missa asun, olisi ilmeisesti n. 700 euroa, ja tama on kahden makkarin, kahden kylpparin, ison olohuoneen ja keittion ja suuren pihan omakotitalo.(Tama tieto ei ole ihan 100-varma, olen vaan saanut Gastoneilta sen kasityksen. Mutta ainakin on halvempaa kuin Suomessa.)

4) Valtavan kauniit maisemat, suurenmoisia ulkoilupaikkoja loytyy luontoreservaateista - joskin kaikki automatkan paasta.  Ympari vuoden on osa puista ja pensaista varikkaassa kukassa. On villielainreservaatteja ja -puistoja.

5)   Ihana yhdistelma afrikkalaista varikkyytta, valittomyytta, ystavallisyytta, ja lansimaista mukavuutta: kaupoista loytyy kaikkea, mita ainakaan mina voisin kaivata.  Biojatepussit olivat tosin vahan hakusessa, samoin lasten leikkilapio tai -harava:  taloissa on yleensa maksettu (musta) puutarhuri, koska tyovoima on edullista, joten lapset eivat ole niin tottuneet tekemaan pihatoita vanhempiensa kanssa kuin Suomessa. 

Olen ollut niin hyvillani naista myonteisista asioista, etta olen jopa harkinnut mahdollisuutta tulla tanne vahan pitemmaksi aikaa kun olen jaanyt elakkeelle.

Luontoreservaatti. Monenlaista koiranpitoa.

Ihana paiva! Aamupaivalla laheisessa Queen Elisabet luontoreservaatissa, tuosta kyltista ei kylla saa muuta selvaa, kuin etta kaikenlaisia elaimia siella pitaisi olla. Olin ihastuksissani, kun nain seeproja melko lahelta, en vaan saanut kunnon kuvaa niista. Nyt harmitti vahan kun ei ole kunnon kameraa eika macin iphotoa, jolla valotuksia olisi voinut korjata. Meinasin ensin laitttaa sen epaselvan seeprakuvan tanne, mutta sitten muistin Kylvajan vitsit siita, miten lahetyssaarnaajat nayttavat joskus kaukomailta diasarjoja, joissa "Tuosta on juuri kulkenut leijona" ja "Tuon pusikon takana on elefantteja", vaikka mitaan leijonaa tai elefanttia ei siis kuvissa nay.

Mutta kavely siella oli aika ihanaa, ja seeprojen ohella nain jonkinlaisen kauriin/antiloopin ja sitten noita marakatteja, joita oli paljon myos Etiopiassa. Siella ne olivat riesaksi asti rohkeita ja tunkeutuivat aivan pihoille ja verannoille asti, taalla ovat paljon arempia. Yhdessa vaiheessa niita oli iso lauma ja luulin, etta ajoivat mua takaa, mutta ne vaan leikkivat keskenaan.

Vaikka luonnonpuisto oli mukava kokemus, mua hairitsi se, etta koirat piti jattaa kotiin. Varsinkin Jessieta on saali, kun se pitaa jattaa kiinni siihen ketjuunsa, jossa se joutuu nyt olemaan, kunnes voimme luottaa siihen, ettei se enaa karkaa. Sen on liian helppo livahtaa portista ulos auton perassa, kun sahkoisesti avautuva portti on hyvan tovin auki aina auton ajettua sisaan tai ulos talta Gastonien tontilta. Iltapaivan olinkin koirien kanssa taas kukkuloilla, ja oli oikeastaan aivan yhta kivaa kuin siella hienolla luonnonsuojelualueella. 

Gastoneille ja monelle takalaiselle perheelle on outo ajatus, etta koirat vaikuttaisivat siihen, miten ihmiset viettavat vapaa-aikaansa. Koira otetaan lahinna vahdiksi, ja sitten se vain on:  kylla niita noin periaatteessa ruokitaan, mutta ei satsata siihen erityisemmin muuten eika mietita, onko silla hyva elama tai nayttaako tyytyvaiselta. Toisaalta, Suomessa missa koirille leperrellaan ja niita paijataan enemman, myos koiratappeluita tuntuu olevan enemman. Taalla koirat kohtaavat toisensa usein vapaina eika tappeluja juuri ole. Jokin valimuoto siis suomalaisen ehka lellityn karvakaverin ja takalaisen pihavahdin valilla voisi olla ihanne.

Sain tanaan myos hankittua Hamletille matokuurin; silla on pakko olla matoja tai joku muu vaiva, kun pysyy niin laihana vaikka saa kohtuullisesti ruokaa. Olen kovasti miettinyt, miten ottaisin koiran aliravitsemuksen puheeksi Gastonien kanssa, he sanovat etta koira voi hyvin ja etta heidan elainlaakarin mukaan koira on ok. Mina en vaan usko sita. Tanskan doggi ei ole sita vinttikoiratyyppia, jonka luurangon kuuluu olla niin selvasti nahtavissa. Ehka kerron vaan matolaakkeesta ja huolestani sen suhteen, etta koiralla on loisia. Tykkaan kylla Jessiestakin, mutta Hamlet on aika tavalla vienyt sydameni, kun han tulee niin uskollisesti vartioimaan oveni taakse ja muutenkin osoittaa kiintymystaan. En ole kylla ikina ennen tutustunutkaan nain laheisesti Tanskan doggiin, on se vaan todella iso. Sen paa ulottuu palleani kohdalle seistyessani ilman etta lainkaan kumartuisin. Ja se ulottuu noin vaan katsomaan ikkunastani sisalle ;-)

Hankin myos muutama paiva sitten harjan Jessielle, ja se kayttaytyi melkein kuin sita ei olisi ikina harjattu ennen: oli aluksi selvasti peloissaan ja sitten alkoi nauttia. Siita lahti muutamilla vedoilla kaksi harjallista paksua likaista karvaa, varmaan olokin helpottui kun kuollut karva irtosi.

Voi itku, kuinka ihmeessa joku voi lahtea kauas ihmeelliseen Aafrikkaan saakka ja sitten puhuu siella ollessaan Pelkastaan Koirista !!! Alytonta.

Nyt on siis paivisin useimmiten aika lammin, 34-36 astetta, mutta viihdyn oikein hyvin, en kylla valita holkata, mutta kavely tuntuu mukavalta. Ja tuntuu todella koomiselta, kun nain takalaisessa naistenlehdessa jutun siita, miten talvella (kun lampoa on vain +10 - +18, ja iltaisin pimenee jo klo 17, voi hirveaa!!!) ihmisille tulee kaamosmasennus ja pitaa syoda hiilareita! Tama  hirvean pimea ja kylma talvi on vain hiukkasen viileampi kuin Suomen kesa.