Väsyneelle apua!

Nyt sen on lääkärikin todennut, että Sheena kärsii väsymyksestä ja stressistä, joka on johtamassa burn outiin. Olen niin iloinen, että olen täällä juuri nyt. Kerroin hänelle eilen, että hän on kuin Mooses (olihan se hän?), joka tarvitsisi jotakuta kannattelemaan käsivarsiaan.  He voisivat ehkä palkata apua ympäri vuoden, vaikka elävätkin pääosin Allanin eläkkeen turvin, kun täällä on työvoima niin edullista.  Onneksi heillä on se loma tulossa!

Tänään kävin liikkeessä, josta hankin nettitikkuni, ostamassa siihen lisää gigoja. Homma ei kuitenkaan onnistunut, kun liikkeestä oli nettiyhteys poikki, eikä tietoa milloin se palaa!  ;D

Turhauttavaako?

Sheena ihananvärisessä keittiössään, juuri tuosta väristä pidän tavattomasti!

Joku kysyi, tuntuuko turhauttavalta se, että niinkin suuri osa toimenkuvastani on lasten autonkuljettajana toimimista.  Jossain mielessä se on välillä turhauttanutkin, pahimmillani olen manaillut, että mikseivät nämä kersat pysty tekemään mitään tai menemään minnekään ilman omaa chaufferia; sitten taas muistan, että se auton ajo on käytännön työ, joka jonkun on joka tapauksessa tässä tehtävä. Lapset eivät vaan voi tässä kulttuurissa ja ympäristössä kävellä tai pyöräillä minnekään, kun tiet ovat niin jyrkkiä ja kapeita, liikenne nopeatahtista ja ronskia eikä kevyen liikenteen väliä ole. Mielekkyyttä lisää se, ettei  mielestäni kyse ole vain autoilusta, vaan heidän kuljettamisensa on välttämätön osa tämän perheen unelmaa tarjota edes neljälle paikalliselle lapselle hyvä koti ja kasvatus.  Se on minunkin mielestä suurenmoista.

Kaunis akasia-puu Gastoneiden ja mun talojen välisellä nurmikolla.

Juttelimme äsken vielä Sheenan kanssa asiasta. Heillä on kuulemma ollut useita vapaaehtoistyöntekijöitä, mutta näillä on ollut enemmän tai vähemmän kirkas näky jo tänne tullessaan lapsityöhön osallistumisesta, eivätkä he sen takia ole tulleet ehdottaneeksi, että voisivat auttaa isäntäperheen arjessa.  Mullahan ei ole samanlaista paloa siihen, vaikka näenkin, miten merkityksellistä se on.  Tuntuu mielekkäältä se, että mä, joka jaksan erinomaisesti, hoidan näitä käytännön kuljetuksia, jotta Sheena voi keskittyä tuohon projektiin, joka hänelle on niin sydäntä lähellä.  Lasten kuljetukset eivät ole vaikeita tai kovin aikaa vieviä, hankalin puoli niissä on se, että päivä on sitten aikataulutettu hyvin tarkkaan, lasten pitää olla ajoissa eri paikoissa ja heitä on oltava oikeaan aikaan hakemassa. Mutta vaikka ajaisin kaikki kuljetukset, väliin jää yllin kyllin aikaa sairaalakäynneille.

Nyt he suunnittelevat Allanin kanssa viikon lomaa, jolloin mä muuttaisin heidän kotiinsa ja pitäisin huolta lapsista. Se olisi heille niin tarpeen, että kerroin, että sopii ilman muuta. Toivon todella, että lomaa toteutuu heille.

Sipho lukemassa ipad-satua mun luona läksyjen jälkeen, ja myöhemmin Sihlen kanssa heidän takapihallaan leikkimässä vesipalloilla, pyysivät ottamaan kuvan, ja kastelivat mutkin perusteellisesti.

Nzuzo leikkimässä talonsa edessä.  Tänään onkin ollut lämmintä, nyt vielä illallakin, kun sirkat sirittävät ja on säkkipimeä, on +25.

World's View Conservancy

Aamulla taas kukkuloille, oli lämmin, yli +30. 
Jaoimme Hamletin kanssa veden, mä ekaksi, kun sillä on niin sellainen "big, slobbery mouth", ettei sen jälkeen ole kiva juoda.



Sitten kotiin kuorimaan Nzuzoa varten appelsiini pieneen eväskippoon, jotta saan hänet viihtymään sen 20 min, jonka odotamme keskimmäisiä lapsia.

Huomenaamuna sairaalakäynti.

Vielä pari kuvaa kotoani, eilisessä viestissä oli keittiö, tässä olohuone ja mun makkari.

Toiseen makkariin (ei ole kuva, hiukan pienempi kuin omani) tulee ehkä jossain vaiheessa joku toinen asumaan, mutta silti, erittäin lokoisat oltavat - ehkä kokolattiamattoa lukuunottamatta.  Ja olkkarissa hyvin tilaa jumpata!

Arki jatkuu

Tien varressa oli aamulla nuotio, joka näkyy aivan pienenä punahupparisen ihmisen jaloissa. Otin kuvan nopeasti auton tuulilasin läpi, kun tuntuu todella kiusalliselta kuvata kun toiset ovat kylmissään. Aamulla oli viileää, ja nuotion äärellä lämmitteli monta autotonta ihmistä, osa kesken työmatkaansa.

Kävin aamupäivällä sairaalassa tapaamassa taas pientä Mbali-tyttöä, joka on siis selvästi kehityksessään jäljessä, hän on 1v 1kk mutta hyvin pieni, kevyt ja passiivinen. Hän ottaa vain hiukan painoa maahan, kun häntä pomputtelee lattiaa vasten eikä siis ota yhtään askelta tuettunakaan.  Vein mukanani tuollaisen värikkään maton ja muutamia leluja, jotta häntä voisi vähän aktivoida.

Yhden vähän isomman tytön kanssa väritimme askartelukirjan kuvia. Hänellä ei ole omaisia eikä kukaan käy katsomassa, vaikka hän on viikkokausia sairaalassa. Hän etupäässä lojuu sängyssään tai istuu penkillä katsomassa aina avoinna olevaa tv:tä. Hänkin on hyvin passiivinen, osasi pitää värikynää ja värittää mutta ei oikein syttynyt mistään, voisin yrittää palapelin kokoamista hänen kanssaan torstaina.  Hän saattaa olla siinä 6v.
 ________
 
Sekalaisia juttuja: Nyt tiedän, miksi mua huimasi niin paljon kiivetessäni ekaa kertaa tuolle World's View -nimiselle näköalapaikalle tässä aivan lähellä: luulin sen johtuneen jostain ilmanalan vaihdoksesta, mutta se johtui hyvin luultavasti siitä, ettei mulla ollut hattua päässä. Ilma oli sellainen viileähkö, n. +17, mutta aurinko porotti silti varmaan päälakeen vähän liian kuumasti. En keksi muutakaan selitystä, koska kun pari päivää sitten kiipesin sinne taas, ei tuntunut miltään, hengästytti tietysti normaalisti, vaikka oli +28, mutta mulla aurinkolippis päässä. Mähän en tunnetusti ole koskaan pitänyt mielelläni lakkeja, ja kotona katson aina, että takissa on hyvin istuva ja lämmin huppu ennenkuin harkitsenkaan ostamista.

Ja tulotasosta, annoin aikaisemmin liian ruusuisen kuvan, yli 2000 euron palkka saattaisi olla yksityiskoulun opettajalla, mutta tavallisessa valtion koulussa tuntuvasti vähemmän.  Silti, kun ottaa huomioon miten edullista kaikki on, palkat ovat mielestäni kuitenkin korkeita. Tänään banaanit olivat 4,99 rand = 50 cnt kilo!!


Vielä pari kuvaa kotoani:

Näkymä olohuoneen ikkunasta pihalle; alla keittiö, johon olin tuonut Suomesta oranssin vahakankaan ja hankkinut täältä punaisen lampun lasten läksyjenlukuja piristämään.  Olin Suomessa varautunut Kalkutassa mahdollisesti eteen tuleviin vähän kolkkoihin/likaisen värisiin huonekaluihin, kun oli pieni mahdollisuus, että olisin kuukauden sielläkin.  Vahakangas oli helppo tuoda varmistuksena siitä, että mulla on ainakin iloisennäköinen pöytä, joka on helppo puhdistaa.

Soma näkymä keittiön ikkunasta tiskialtaan luota.

Yksi - ehkä ainoa - ikävä kohta talossani on joka paikkaan ulottuva harmaa likainen (?) kokolattiamatto. 
Laiskalle siivoajalle sellainen on kauhistus, kun sen puhdistaminen on liian helppo "unohtaa"!

Aikataulu

Laitan huvin vuoksi tänne tämän lasten aikataulun, mustalla merkityt ovat mun kontollani, vaaleansiniset ovat jääneet vielä Allanille ja Sheenalle.  HW tarkoittaa homework, ja lisäksi on vielä matikkaa Henhryn kanssa lauantaisin.  Tähän jää silti pitkiä taukoja ihmetellä ja nauttia, to stop and stare.

Sheena ehdotti aluksi, että kaikki aamupäiväni olisivat vapaita sairaalatyötä varten, mutta päädyin kuitenkin tähän. Haluan auttaa tätä perhettä mahdollisimman paljon ja toisaalta aloittaa sairaalatyön hyvin matalalla profiililla. Siihen ei sovi väsyä, sillä jos lapset kiintyvät ja alkavat odottaa vierailua tiettynä päivänä, siinä olisi paras jaksaa pitäytyä. Huomenna menen katsomaan Mbalia, sitä pientä orpoa tyttöä sairaalassa, joka vaikuttaa 7-8 kk ikäiseltä vaikka on jo yli vuoden. Hän on hiv+ ja lisäksi tubi, ja hän on edelleen aliravittu. Hän kaipaisi kovasti sylissä pitämistä, leluja ja aktivointia.

Hyvä sunnuntai

Mukava päivä. Aamulla kirkkoon, joka alkaa aina jo 9.00. Menin toisen kerran siihen Albin ja Tracyn seurakuntaan, koska viime kerta oli kuulemma aika tavanomaisesta poikkeava. Tänään oli vakiopastori puhumassa, ja jumiksen teemana oli ylistys: ensin opetettiin ja sitten ylistettiin. Pidin monesta asiasta siellä, vaikka meno oli aika kovaäänistä ja -tempoista. Ensi viikolla vierailen vielä yhdessä seurakunnassa, ennenkuin päätän missä oikein alan käydä sunnuntaisin. 

On edelleen mahdollista, että päädyn tähän lämminhenkiseen, vaikkakin minulle hiukan ylikarismaattiseen kirkkoon, sillä kun Pyhän Hengen toiminta jää mielestäni hiukan liikaa varjoon omassa kirkossani Suomessa, niin tämä yliannostus täällä puolen vuoden ajan saattaa auttaa tilanteen tasaamisessa. Tiedä häntä.   - Yksi käytännön asia, joka toimi tänä aamuna paljon paremmin kuin IEC:ssä Helsingissä, oli se, että kirkkokahvit tarjottiin pihalla, tarjolla oli murukahvia ja teetä, maitoa ja sokeria. Siis ei mitään monen sortin leipiä ja leivonnaisia kuten IEC:ssä, jolloin myös kahvivuorossa olevilla oli hyvin suoraviivaisesti ja nopeasti hoituva homma. Eikä kirkkokahvien tärkein anti, ihmisten kanssa juttelu, kärsinyt mielestäni lainkaan siitä, ettei tarjolla ollut niitä "eatsejä".  Mulla oli mukanani kaksi kovaksikeitettyä kananmunaa, erinomainen pikalounas;D

Kirkon jälkeen kiertelin vähän Ptm:ssä ja sitten kotiin,  Gastonit olivat kutsuneet lounaalle. Kahvin aikaan pääsin oikeastaan ekaa kertaa oikein hyvään juttuun Sheenan kanssa, mikä oli mulle tärkeää. Hänkin kaipaisi kovasti sapattivapaalle.  He ovat olleet täällä Allanin kanssa remmissä lähes tauotta 8 vuotta ja Sheena on aika uupunut.

Lounaan jälkeen lapset tulivat mun luo käymään, Sipho ja Nzuzo leikkivät kaksi satua ipadilläni, minkä olin luvannut sunnuntaisin, ja Henhry harjoitteli mun kameralla ja pyysi sitten mua lataamaan läppärilläni musiikkia hänen mp3-soittimeensa.

Sitten Hamletin kanssa kukkuloille.  Törmäsin lenkillämme yhteensä neljään pariskuntaan, joilla kaikilla oli 1-4 isoa koiraa pickupin kyydissä, he ajoivat autolla sinne kukkulan juurelle, kun tietä pitkin on vaikea kävellä.  Kaikki koirat olivat irti eikä Hamlet tapellut kenenkään kanssa.

Tämä on aika älytöntä, että selitän täällä niin usein ja paljon, mulla ei vaan ole täällä useinkaan juttukaveria, en tapaa Allania ja Sheenaa päivittäin, vain lapsia.

Mukavaa lasten kanssa

Ihanaa kun on taas Vettä!  Nautin oikein ja pesin tukkani. Kun aamulla olin unohtanut kammata sen ja se törrötti yön jäljiltä pystyssä miten sattui, pieni Nzuzo (kuvassa vas.) kysyi multa kummeksuvalla äänellä: Have you styled your hair??

Tuntui tosi mukavalta, kun Allan kertoi, että Henhry oli palannut tyytyväisenä eiliseltä matikantunniltamme ja sanonut: Maths was fun with Sinikka!  Vielä parempi tietysti olisi, jos hän oikeasti oppisi jotain mun kanssa. Yritän havainnollistaa kolmioiden pinta-alan kaavaa laskemalla hänen kanssaan keittiöstäni löytyvien kolmionmuotoisten esineiden aloja.

Allan kertoo, että näille tässä kulttuurissa eläneille lapsille on yleensä hyvin vaikea nähdä, että asioilla on loogisia seurauksia, että asiat noudattavat usein jotain säännönmukaisuutta. Heille elämä vain "tapahtuu", siinä ei nähdä helposti syitä ja seurauksia eikä siihen näin ollen ajatella voitavan paljon vaikuttaa.  Henhryn oli vaikea ymmärtää kaavan merkitystä, kun se sisälsi kirjaimia.  Joku lapsi saattaa osata kertotaulun ja tietää, että 7x8=56. Mutta jos häneltä kysyy sen jälkeen, mitä on 7x8-5, hän saattaa vastata 15, eli hän ei vain tee laskuvirhettä (kuten vastaamalla vaikka 42) vaan hän voi vastata järjettömällä tavalla.

Mulla oli tämä iltapäivä vapaata, joten menin isoon ostariin kahville ja shoppailemaan. Siellä on kauppoja vähän kuin Itiksessä ja mm. suuri kristillinen kirjakauppa. Löysin sairaalan lapsille helistimiä, pehmeän pallon ja sen kaivatun palikkalaatikon, missä on kannessa ympyrän-, neliön-, suorakaiteen- ja kolmionmuotoisia reikiä. Sheenallakin on paljon leluja, mutta oli hirveän hauska katsella niitä.  (Mun ostoksia kuvassa oikealla. ) Löysin myös Henhrylle kunnollisen harpin, jota hän alkaa nyt tarvita.

Lojuin illansuussa lasten kanssa tuossa nurmikolla ja Nzuzo kiipeili päälläni.  Ihmeellistä että voin vielä tässä elämänvaiheessa leikkiä äitiä, nautin siitä täysin rinnoin!

Huomenna voisi tehdä pitemmän retken kukkuloille Hamletin kanssa. Tänään oli päivällä lähes +30, nyt +18. Jos kylmät ovat takanapäin, ymmärrän erittäin hyvin sen, ettei taloja juuri kannata lämpöeristellä.

Toista vuorokautta ilman juoksevaa vettä

Mielenkiintoista tämä arki täällä ;)  Allan toi äsken mulle ison ämpärillisen vettä heidän uima-altaastaan peseytymistä ja vessaa varten, veden tulo lakkasi eilen illansuussa.  Olen pärjännyt oikein hyvin, kun oli varastossa muutama litra juomiseen - mutta Sheena sanoi, että hänestä sähkökatko ei haittaa lainkaan niin paljon nelilapsisessa perheessä kuin vedentulon katkeaminen, mikä on helppo uskoa!

Viime päivinä on ollut sumuista. Ajaessa saa tosiaan olla kieli keskellä suuta ja pyytää varjelusta ainakin lapsille, kun tien laidoilla voi olla ihmisiä eivätkä läheskään kaikki autoilijat käytä valoja. 

Tämä aamupäivä sairaalassa oli mukavin tähän saakka. Löysin pienen, orvon tytön, oman arvioni mukaan muutaman kuukauden ikäisen, joka tuntui nauttivat huomiosta ja syliin ottamisesta. Hän oli vasta oppinut istumaan, mutta oli muuten melko varovainen ja passiivinen. Hoitajien mukaan hänen oikea ikänsä on kuitenkin 1vuosi ja 1 kk. (!)  Eikö hänen oikeastaan pitäisi jo olla opettelemassa kävelemään?  Hänen nimensä taisi olla Mbali.

Hänen sairautensa oli jotain kurkkuun ja aliravitsemukseen liittyvää, en ihan ymmärtänyt hoitajaa tässä asiassa. Syynä hitaaseen kehitykseen voi olla vain se, että hän ilmeisesti makaa sellaisessa pikkulapsen puoli-istuvassa lepotuolissa, miksi sitä sanotaan, jollaisessa suomalainen lapsi olisi vain lyhempiä hetkiä päivittäin, muina aikoina kuuluisi olla kaikenlaista äidin ja lapsen vuorovaikutusta, esineiden tapailua, leikkimistä, kävelemään opettelua. Hänellä oli siinä sängyssään se tuoli, ja sängyssä myös pari pientä pehmolelua, mutta ei oikein mitään, mihin hän olisi ylettänyt. Eikä muuta vuorovaikutusta kuin sinänsä ystävällisten hoitajien vilkutukset ja hymyt heidän työnsä lomassa.

Paikalla oli myös kolme melko terveen oloista isompaa lasta, jotka tarttuivat pian mun tuomiin palloon ja tarraräpylöihin ja alkoivat heitellä keskenään. Pallopeli oli niin hauska, että yksi mustista miespuolisista hoitajista näytti olevan aivan vähällä osallistua siihen itsekin. Vaikka näillä lapsilla oli äitikin mukana, heillä ei ollut oikein mitään leluja. Meidän visiittien yksi tarkoitus olisi myös näyttää äideille, miten vähillä tarpeilla voisi auttaa lasta viihtymään, kehittää hänen taitojaan ja pitää pienimuotoista kouluakin. Lapset voisivat esim. askarrella, monelle jo saksien käsittely olisi uusi ja opittava taito.

Illalla Sipho tuli tekemään läksyjään mun luo, vastarinta oli nyt täysin poissa. Oli vähän hankala selittää, kun hän ei meinannut ymmärtää, mitä kertolasku tarkoittaa, vaan oli laskenut tehtävänä olleet numerot yhteen.  Piirtelin hänelle kuvioita ja yritin näyttää, mitä kertominen jollain merkitsee. 

Sitten tuli Henhry matikan kirjansa kanssa.  Englanninkielisten käsitteiden  kanssa mäkin joudun välillä pinnistelemään ja nauroimme molemmat tänään, kun mäkään en ymmärtänyt oheisen tehtävän 2. kohdan (iii) esimerkistä mitään. ;D

Saimme kuitenkin osan tehtävistä tehtyä, loput teemme huomenna. 



PS. Olen kuullut, että ihmisillä on ollut vaikeuksia kommentoida tänne mitään, kun kommentit ovat jotenkin hävinneet.  Syynä saattaa olla se, että mä hiukan hätäisenä olen julkaissut tekstini lukematta sitä tarkkaan läpi, ja sitten hetken päästä löytänyt vaikka mitä painovirheitä - ja ottanut tekeleen uudestaan korjattavaksi. Mä yritän parantaa tapani!

Arkielämää

Pylvään nokassa miettivä lintu,  Hadada Ibis,  mikähän on suomeksi?,  on aika yleinen Saharan eteläpuolisissa Afrikanosissa. Tapasin tuon siellä kukkuloilla.  "The Hadeda, Bostrychia hagedash, is a large (about 76 cm long), grey-to-partly brown species of ibis. It has a distinctively loud and recognisable haa-haa-haa-de-dah call that is often heard when the birds are flying or are startled, hence the name."



Takapihan kuistilla on mukava juoda aamukahvia! Vieläkin tuntuu monesti uskomattomalta saada asua täällä.

Kanani ovat vaihteeksi nyt kaasuhellan uunissa, Allan hankki sellaisen talooni, kun sähkökatkot ovat täällä niin yleisiä. Niitä tuntuu tähänastisen kokemuksen nojalla olevan n. kerran viikossa kestäen muutaman tunnin kerrallaan. Ei siis kauhean suureksi häiriöksi, mutta kun maassa paistaa aurinko melkein ympäri vuoden, olen ihmetellyt, miksei aurinkoenergiaa tunnuta käyttävän yleisemmin hyväksi? Se olisi tällaisessa maassa niin luontevaa.

Allan kertoi yhdellä automatkalla, että koulun urheilukilpailut on peruttu kylmän sään takia, kun lämpötila on ollut alle 22 astetta Celsiusta(!!!).  Suomessa ne olisi ehkä peruttu kuumuuden takia, kun lämpöä on enemmän kuin se 22.  Nyt on ulkona ja sisällä +15,  mikä ei tunnu tässä kylmältä.

Olen ollut tänään vastoin tapojani vähän turhautunut lasten kuljetuksiin, niihin sisältyy usein pitkiäkin odotuksia. Sitä varten on autossa aina lukemista. Useimmiten tuntuu etuoikeudelta elää tätä arkea:   Pieni Nzuzo 4v. tulee aamuisin autoon mukaan kun ajan isommat lapset peruskouluun ja vanhimman pojan kauemmaksi Grace College -nimiseen kouluun, missä hänen pitää olla ennen 7:20.  Sitten otan Nzuzon takaistuimelta syliini ja ehdin juuri lukea hänelle yhden sadun ennenkuin hänen tarhapäivänsä alkaa 7:40. Haen hänet useimmiten tarhasta klo 12:10, ja jos kaksi muuta lasta pääsevät pian koulusta, viihdytän nuorinta, käymme vaikka pikavisiitillä kirjastossa, ennen kahden keskimmäisen hakemista koulusta.  Vanhin Henhry pääsee useimmiten vasta klo 16, koska hän joutuu ottamaan matikasta lisäopetusta.

Huomenaamuna on aamupäivällä sairaalakäynti, toivoisin löytäväni kaksi lasta, joihin kokisin saavani paremman kontaktin ja joiden luona käymiseen voisin sitoutua.  Allan kertoi, että monet kouluikäiset lapset saattavat vaikuttaa jotenkin hitaasti kehittyneiltä, koska eivät ehkä koskaan ole pitäneet kynää kädessään, eivät värittäneet värityskirjaa tai esim.  leikkineet sillä länsimaisesti ajatellen ehkä tutuimmalla taapero-ikäisen lelulla:  kolmio-, ympyrä- ja neliönmuotoisten palojen sijoittaminen oikeanmuotoisiin koloihin. 


-------

Jännää, että vaikka melkein kaikki muu on täällä edullista, atk-laitteet ovat paikoin yli Suomen hintatason: meillä voi saada miniläppärin n. 350 eurolla, täällä halvin maksaa yli 400;  edullista 250 gigan ulkoista kiintolevyä ei ollut lainkaan, vaan edullisin oli 500 Gt ja hinta reilusti sen mukainen. Olisiko niin, että kun täällä ihmisten varallisuudessa on niin paljon suurempi hajonta kuin Suomessa, kiintolevyjä eivät osta muuta kuin ne selkeästi varakkaat, joilla on sitten varaa maksaa??  

AI, NYT EI TULE VETTÄ!   Mielenkiintoista tämä Aafrikan arki... ;D

Jumppaa ja lasten palkitsemista vs. lahjontaa

Onneksi mukaani tuli Suomesta oikein hyvä jumppavideo, kun liikunta on se, mikä täällä jää helposti vähälle: joka paikkaa pitää mennä autolla, loistavia lenkkimaastoja kyllä on, mutta niihin pitää lähteä erikseen, ulkona ei ole valoja, joten minnekään ei oikein voi mennä klo 17:30:n jälkeen. Pietermaritzburgissa on kuntosaleja, mutta ne ovat lähes Suomen hinnoissa, joten en niitä edes harkitse. Mulla olisi useina aamuina hyvin aikaa lähteä koiran kanssa tuonne kukkuloille esim. sen jälkeen kun olen vienyt lapset kouluun klo 7, mutta jostain syystä inspis ei ole aina tullut juuri silloin.

Mutta nyt siis muistin jumppavideon: se ei ollut kovin pitkä, puolisen tuntia, mutta oikein tehokas,  jos sen mukaan jumppaisi useampana kertana viikossa. Ainakin nyt tuntui oikein ihanalta, venytyksiä muunsin itselleni sopiviksi, mutta kaiken kaikkiaan oikein hyvä!

Terveydestä vielä sen verran, että painonhallinta on täällä sikäli huomattavasti vaikeampaa kuin Etiopiassa tai Intiassa, että kaikissa kaupoissa, myös lähimmässä SuperSparissa, tuntuu olevan valtaisat kakku- ja leivonnaisosastot, jotka minä tietysti heti olen pannut merkille. Tähän saakka olen melko hyvin onnistunut välttelemään niitä toteamalla kaupoissa asioidessani, että 'onneksi mä en nyt tartte mitään tuolta' ;)   Mutta silti.
Tuntuu paradoksaaliselta se, että kaupat näyttävät hiukan vähemmän siisteiltä ja organisoiduilta kuin Suomessa, mutta tarjonta on tosi monipuolista ja mm. pikakahvilaatuja on vaikka minkä verran. (Ja kaupassa paistettuja pitsoja, piiraita, pullia ym. vaikka kuinka paljon.)  Hedelmätiskit näyttävät vähän rähjäisiltä, mutta hedelmät ovat maukkaita ja halpoja.

---

Olen nyt siis tehnyt läksyjä Siphon 8v. ja Sihlen 7v. kanssa, lähinnä heidän pitäisi molempien harjoitella lukemistaan. Ja Henhryn kanssa sitä matikkaa.  Olen nyt miettimässä, mikä rooli palkitsemisella voisi/saisi/pitäisi olla lasten läksyjenluvussa?
Alunperin olen ajatellut, että vaikka mun ipad ei ole mikään lasten lelu, niin kun mulla nyt kuitenkin sellainen on ja olen siihen Suomessa ladannut niitä interaktiivisia satuja, niin voisin käyttää sitä kannustamiseen ja palkitsemaan lapsia heidän läksyjen luvussaan.
Mukana on Raamatun kertomuksia ja tavallisia satuja, esim. Prinsessa Ruususessa lapset voivat lukea ensin sivulla olevat 4 riviä, ja sitten kosketella näytön kuvia, mm. valita prinsessalle mieleisensä asun tai kruunun. Lapsista, jopa Henhrystä, ne ovat hirveän hauskoja. Henhrya varten on ladannut netistä muutaman matikkapelin, joissa edetään tekemällä pieniä laskuharjoituksia.

Nyt olen siis miettimässä sitä, mikä rooli tuolla ipadillä voisi olla?  Alussa ajattelin, että kun pienemmät lapset ovat tehneet läksynsä, he voisivat saada palkinnoksi lukea ja "leikkiä" yhden ipadin sadun.  Ja kun Henhry viimeksi täällä käydessään keskittyi hyvin 45 min ajan niihin geometrian kuvioihinsa, hän sai lopuksi pelata 20 min. numeropeliä.
Ajattelin, että lapset käyttäisivät ipadiä sekä lisäoppimiseen että tavallaan palkinnoksi tai kannustimena.  Mutta jos he saavat lukea sadun tai pelata pelin ipadissä joka läksyjenluvun jälkeen, eikö siitä silloin tule melkein 'vaatimus' heidän puoleltaan, en halua että siitä tulee lahjontaväline tai itsestään selvä lelu.

Vielä tuli mieleeni: koiran kanssa ero on selvä, jos makupala näytetään ennen käskyä, se on lahjontaa, jos se on piilossa ja näytetään ja annetaan vasta kun koira on noudattanut käskyä (eikä joka kerran ehkä silloinkaan), se on palkinto.
Pitäisikö mun siis satunnaisesti joskus sanoa, että nyt voit lukea sadun ipadissa, mutta ei lainkaan säännöllisesti?

Pienimmälle lapselle, Nzuzo 4v. olen sanonut, että hän saa kuunnella ja leikkiä ipad-sadun sunnuntaisin, ei muulloin, sillä hänelle se on vain hauskaa, hän ei siinä opi hirveästi mitään.

Onko teillä, viisaat kasvattajat, ajatuksia tähän?  Antaisin arvoa mielipiteillenne.

Outoja tuulia kirkossa

Kävin aamulla Albin ja Tracyn suosituksesta heidän kotikirkkonsa jumiksessa, jonka arvelin jo etukäteen olevan itselleni vähän outo, ts. hiukan liian karismaattinen. Ja niin olikin, ihmiset kyllä olivat tavattoman ystävällisiä, mutta saarnamies, kuulemma vieraileva puhuja, oli melkoinen paimen: koin melkein nolona sen, kun itselläni oli Raamattu mukana, kun hän sanoi heti kättelyssä, että tänään on vuorossa vähän Sanaa ja paljon Pyhää Henkeä! (?)  En ollutkaan aikaisemmin tiennyt, että tällainen olisi ylipäätään mahdollista ;D

En ihan tiedä, oliko Pyhää Henkeä tai vain henkinen ilmiö, mutta ihmiset kaatuilivat vuoron perään, kun hän lopussa rukoili heidän puolestaan; kaiken kaikkiaan minä olisin kaivannut vähemmän vitsejä ja enemmän hyvää Raamatun opetusta.  Tämä kerta oli kuulemma hyvin epätavannomainen kirkomeno tuossa seurakunnassa, joten taidan kunnioituksesta Albia ja Tracya kohtaan antaa tuolle seurakunnalle vielä yhden tilaisuuden ensi sunnuntaina: sen jälkeen katson vielä 1-2 muuta kirkkoa ennenkuin päätän, missä alan käydä. A&T ovat mielestäni raamatullisia ja hyviä kristittyjä, joita arvostan, mutta saattaa hyvin olla, että päädyn lopulta johonkin muuhun.

Allan (Gaston) kertoi, että he ovat Sheenan kanssa siirtyneet pois tuosta srk:sta sen takia, että siellä opetus ei enää ollut oikein Raamatussa pitäytyvää. Olen käynyt heidän seurakunnassaan ja pitänyt siitä, mutta olen ajatellut, että voisi olla hyvä, että itse osallistuisin johonkin muuhun kuin tämä perhe, jotta en olisi heistä niin riippuvainen ja he saisivat pitää oman kirkkoreissunsa oman perheensä kesken.

Valinnan varaa täällä on valtavasti: lyhyen automatkan päässä tuntuu olevan jos jonkinlaista kirkollista suuntausta ja seurakuntaa.

Henhry oli haltioissaan, kun latasin hänen ipodiinsa läppärini kautta hänen lempimusiikkiaan.  Kun aikaisemmin puhuin siitä, miten hän saattaisi 14-vuotiaana kaivata enemmän itsenäisyyttä ja omin päin kavereiden luo menemistä, niin täytyy sanoa, että on tässä afrikkalaisessa systeemissä paljon hyvääkin: jos lapsella on hyvä koti tai koti ylipäätään, hän on iltaisin yleensä kotonaan eikä kadulla opettelemassa juomaan tai polttamaan kuten suomalaiset 14-vuotiaat. 

Geometriaa

Matikantunti Henhryn kanssa päättyi juuri, ja nyt hän on pieneksi palkinnoksi pelaamassa ipadilläni yksinkertaista ja hauskaa matikkapeliä. Hänellä on alkanut geometria koulussa, ja vaikka hän on älykäs poika, hänellä on vaikeuksia, paitsi noissa geometrian peruskäsitteissä, myös ihan maailmankuvassaan. Allan selosti sitä minulle: kun hän on elänyt 8-vuotiaaksi afrikkalaisen ei-länsimaisen kulttuurin piirissä, hänen on hyvin vaikea ymmärtää meille niin itsestään selviä syyn ja seurauksen lakeja, sitä, että jos jokin asia on totta nyt, se on sitä myös huomenna, ellei mikään asia muuta sitä toiseksi, tai jos joku juo paljon viinaa joinain iltoina ja hänellä on pää kipeä seuraavina aamuina, hän ei ala miettiä päänsäryn loogista syytä vaan saattaa epäillä länsimaisen mielestä järjettömällä tavalla, että ehkä hän kärsii särystä koska joku ei pidä hänestä. Tätä on vaikea tässä selittää, koska en itsekään sitä aivan ymmärrä.

Mutta nyt siis keskityimme tylppiin ja teräviin kulmiin (joista minä opin, että niitä kutsutaan englanniksi sanoilla obtuse ja acute), ja yhtäsuuriin vastinkulmiin, kun kaksi yhdensuuntaista suoraa leikkaa kolmannen. Hän keskittyi kiitettävästi vaikka melkein kaikki tuntui hänestä aika vaikealta. Minusta olisi valtavan hauskaa, jos saisin välitettyä hänelle jotain siitä kauniista, mitä itse näen matikassa. C. S. Lewiskin kuvaili jossain kirjoistaan muistaakseni helvetin esikartanona maailmaa, missä kaikki kulmat olivat hiukan vinoja, kaikki pinnat hiukan ja epäsäännöllisen kaltevia,  mikään ei ollut suoraa, symmetristä, loogista, tasapainoista, kaunista.  Kyse ei niinkään ole siitä, ettei muu kuin suora kulma olisi kaunis vaan siitä, että kulmat ovat olevinaan lähes suoria mutta eivät kuitenkaan ole sitä.

Kunpa jotenkin osaisimme lasten vanhempien kanssa laatia pelisäännöt ipadin käytöstä siten, että se voisi toimia palkkana ja kannustimena, mutta siihen ei kuitenkaan laitettaisi liikaa aikaa. Että osaisin rajoittaa ipadini käyttöä niin, etteivät lapset kokisi sitä niin, että yritän rajoittaa heidän hauskanpitoaan. Tällaisia asioita vanhemmat varmaan joutuvat usein miettimään. 

Nyt keittiöstä kuuluu ähkinää ja murinaa, Henhry taitaa olla jäämässä häviölle matikkapelissään.

Hauska huomata, että lapset syövät täällä käydessään usein mielellään porkkanaa kun mäkin sitä syön! ;)

Blogi on hauska juttu, mutta kuten Kikalle sanoin, hirveän yksipuolinen foorumi. Jos jaksatte ja haluatte, laittakaa kommentteihin tai meiliin vaikka lyhyesti kuulumisianne!

Flunssaa edelleen ja läksyjä

Olen ollut tänään sängyssä aamulla lasten kouluunviennin jälkeen ja päivällä kuljetusten välillä. Flunssa on väsyttänyt kovasti. Päivä on niin sumuinen, että ajoin aika hiljaa ja kun vain puolella autoista oli valot päällä, oli tosi vaikea erottaa mitään. Autoilu on nopeampitahtista kuin Suomessa mutta ei läheskään sillai kaoottista kuin Kalkutassa.

Olemme sopineet Sheenan kanssa, että lapset tulevat luokseni vain silloin kun se mulle sopii, joten kutsuin heidät lukemaan ipadin interaktiivisia satuja nyt kolmelta haettuani Henhryn koulusta. Vain Sihle tuli, hän on se 7v. poika, hyvin kiltti, kohtelias ja ilmeisesti luokkansa parhaita. Ne kertomukset ovat sellaisia, joissa aikuinen tai lapsi ensin lukee 4 riviä riimitettyä satua ja sen jälkeen koskettelee ipadia eri kohdista, jolloin satu herää siinä eloon. Se on lapsista yleensä hyvin hauskaa, mutta Sipho ei nyt tullut, luultavasti koska ei olisi halunnut tehdä sitä omaa osuuttaan eli lukea niitä tekstejä ensin.  Hän on ollut hiukan hankala ja olen ollut jopa vähän huolissani: hän tekee läksyjään niin hitaasti täällä kuin pystyy ja pyytää vähän väliä kaikenlaista, narraakin vähän siitä, mitä kaikkea heillä on läksynä. Hän ei myöskään enää oikein juttele mulle mitään automatkoilla.

Tätä on kestänyt pari päivää ja yhtenä syynä voi olla että hänkin on ollut flunssassa. Hänellä on koulusta mukanaan läksyvihko, johon on merkitty läksykohdat ja joka mun tai Sheenan täytyy kuitata, kun läksyt on tehty. Sovimme Sheenan kanssa, että jos vetkuilu jatkuu, en kuittaa vihkoa lainkaan, jolloin annamme hänen joutua pieneen pulaan koulussa sen takia.  Sheena on varmaan yhteydessä opettajiin.  Olen kovasti koettanut miettiä, mistä vastahangoittelu voisi johtua ja kysellä Sipholta, onko jotain sattunut mun kanssa tai koulussa, mistä hän on niin 'upset'.  Hän ei ole kuitenkaan sanonut oikein mitään.  Huojennuin kuitenkin melkoisesti, kun olin heillä lastenvahtina keskiviikkoillan, Sipho aivan oma-aloitteisesti otti mua vyötärön ympäriltä kiinni ja halasi ja nojasi pitkän tovin. En sittenkään usko, että hän protestoi mun täällä oloani tai että se ainakaan on mitään kovin henkilökohtaista. Mutta on vaikea olla lujana läksyjen ja muiden käytössääntöjen kanssa, kun olisi tietysti mukava olla se hauska täti jonka kanssa on aina kivaa.

Ai niin, Albi soitti eilen illalla!  He ovat kotiutuneet tänne taas hyvin, asuvat omassa talossaan Cape Townissa.  Hän kyseli kuulumisia ja kutsui käymään joskus siellä, jos ehdin.  Hyvin mielelläni kävisinkin sekä tapaamassa heitä että näkemässä näitä seutuja vähän avarammin, jos lapsilla on jonkinlainen kevätloma tulossa tai sitten viimeistään joulukuussa.

Gastonit hankkivat käyttööni Nokian (!) halpispuhelimen ja siihen prepaid-liittymän yhteydenpitoamme varten. Suomalainen kännykkäni on myös toiminnassa, ja olen onnistuneesti lähettänyt ja siihen on tullut Suomesta tekstareita, mutta ilmeisesti aivan jokainen ei ole tullut, joten on hyvä kuitata aina viesti, jos on tullut perille.   

Kieliongelmia sairaalassa

Tässä vielä tämä Gastoneiden paikka portilta katsoen, mun talo vasemmalla, käytössäni oleva Toyota Tazz siinä kanssa, taustalla Gastoneiden talo. Paikka on suuri, mutta tämä kuva saa sen näyttämään valtavalta. Kuvaottopaikalta Gastoneiden etuovelle voi olla joku 60 metriä.

Vein tänä aamuna terveet lapset, Henhryn ja Siphon kouluun klo 7 ja vähän myöhemmin tein ekan visiitin lähimpään lastensairaalaan.  Siellä oli jo homman vetäjä Mpume, ehkä n. 40 ikäinen musta nainen, joka hyvin suurella antaumuksella käy monta kertaa viikossa viihdyttämässä lapsia.

Mun osakseni tuli nyt 8-vuotias lapsi, jota luulin ensin pojaksi vaikka hän olikin tyttö. On vaikea joskus erottaa, kun monilla näillä mustilla lapsilla on aivan lyhyeksi klanittu tukka. Kesti aikansa ennenkuin ymmärsin Mpumea, kysyin häneltä, mikä lasta vaivaa, ja hän vastasi jotain joka mun korvissa kuulosti "She is Ben", hän venytti sitä Ben-sanaa ja vasta vähän myöhemmin tajusin, että hän sanoi "She is burned".  (Hän ei äännä r-kirjainta lainkaan.)  Mullehan on välillä kotona IEC:ssäkin vaikea ymmärtää mustaihoisten englantia, se vaatii vain tottumista.  Tämä pikkutytön kanssa oli siinä mielessä hankalaa, kun hän puhui vain zulua, joka on hyvin yleinen mustan väestön puhekieli tällä alueella. Ajattelin, että mun kannattaisi ehkä vastaisuudessa pyrkiä pienempien lasten, vauvojen ja taaperoikäisten luo,  sillä mitä vanhempi lapsi on kyseessä, sitä hankalammalta minusta tuntuu jos yhteistä kieltä ei löydy.

Mutta hänellä ja monella muulla tällä palovammaosastolla oli puoli vartaloa siteissä, varmaan aika kovat kivut ja olot olivat hyvin ahtaat eikä mitään leikkihuonetta tai viihdytysvälineitä oikein ollut muuta kuin meidän vierailijoiden tuomina. (Siellä oli muuten yhden mielestäni ehkä hiukan hitaastikehittyneen lapsen äitikin paikalla, ihmettelin miksi äiti oli lainkaan tullut paikalle kun hän oli nenä televisioon liimautuneena ainakin sen ajan kuin mä siellä olin. Olikohan heillä tv rikki kotona?)

Mun visiitti oli nyt aika lyhyt, olen sen jälkeen ajellut lapsia kotiin koulusta eri aikoina ja tehnyt Siphon kanssa läksyjä. Hänen kanssaan on välillä ollut hiukan vaikeuksia, hän on koetellut rajoja mun kanssa, mutta olemme nyt jutelleet Sheenan kanssa pelisäännöistä. Onneksi ne ovat munkin mielestä hyvin järkevät ja kohtuulliset.

Juuri ennen pimeän tuloa klo 17-18 kävin Hamletin kanssa lenkillä, yritän nyt saada sen istumaan nopeammin. Se on tavattoman kiltti jossain mielessä, mutta jostain syystä ei useinkaan istu ekalla käskyllä.  Otin pienet kertausharjoitukset äsken sen kanssa tossa pihalla: sanoin kerran "istu" ja ellei se tehonnut, tuuppasin koiran hiukan kovakouraisesti istumaan käsin sanomatta enää mitään. Kun tossa tilanteessa tekisi tietysti mieli toistaa se Istu pari kertaa, mutta silloin tulee opettaneeksi, että se komento on oikeastaan "istu-istu-istu-ISTU" eli ekoihin sanoihin ei tartte vielä reagoida.  Toistin muutaman kerran tuota istumaan tuuppausta, ja kun lopulta koira istui ekalla käskyllä, vaikka hitaasti, kehuin hirveästi ja annoin keksin. Ehkä se siitä.

Saas nähdä miten onnistumme matikanharjoituksissa Henhryn kanssa lauantaina. Hänellä on muuten mun mielestä tavattoman pitkät koulupäivät: hänen pitää olla koulussa 7:20 ja haen hänet yleensä klo 16. Hänellä taitaa siinä kyllä yleensä olla jotain liikuntaakin, mutta silti, jos illalla on vielä läksyjä. En hänen läksyistään ole kyllä perillä, kun hän hoitaa tietysti ne jo itsenäisesti.

Kävin myös ostamassa ruokaa, kanat ja porkkanat ovat jo uunissa. Kanaa lukuunottamatta kaikki tuntuu olevan hyvin edullista: hedelmien kilohinnat pyörivät siinä 1-2 euron välillä, ja 18 mandariinin laatikko maksoi 19,99 R eli 2 euroa. Kana, tai siis sen se valmis rintafile, on siinä 4-5 euroa kiloa, eli melkein sen, mihin hintaan  yleensä onnistun saamaan sitä Suomessakin. Täällä juodaan paljon murukahvia, suuri pänikkä sitä maksoi n. 4 euroa, se olisi varmaan ollut yli 20 euroa Suomessa.

Sitruunoita puusta pihaltani ja laatikollinen mandariineja, 0 euroa ja 2 euroa!

Molemminpuolista hyötyä

On ollut tosi hauskaa kuulla sekä Allanilta että Sheenalta, miten erityisesti tällä viikolla on ollut suureksi avuksi mun täällä olo, kun he ovat olleet niin väsyksissä flunssasta. Arjen pyöritys, kun neljä lasta täytyy tuoda ja viedä eri aikoina kouluun ja harrastuksiin, on sairaana raskasta. Kun Sheena sitä niin kiitteli, kysyin häneltä, mitä hän oli ajatellut minun täällä tekevän?  Hän vastasi, että oli luullut minun olevan lähinnä motivoitunut auttamaan tuossa lastensairaalan avustusprojektissa ja etten olisi niinkään ollut valmis auttamaan isäntäperhettä heidän omassa arjessaan. Mutta mä taas koen saavani kaiken aikaa niin valtavan paljon saadessani asua täällä vieraassa kauniissa maassa, ja vielä omassa talossa ja auto käytössäni (!!!), että on aivan kauhean hauska jos voin olla heille hyödyksi.  Siis Jumala on sovittanut kaikki palaset aika hienosti yhteen.

Olemme laatineet aikataulun, jonka mukaan tuon ja vien lapsia, teen heidän kanssaan koulutehtäviä ja käyn parina päivänä viikossa avustamassa lastensairaalassa. Siinä jää silti yllin kyllin sitä rentoutumis- ja elämästä nauttimisaikaa.

Tuo varsinainen Zanini Bantwana = "Tulkaa lapset" (Ps. 34:11: "Come children and I will teach you the fear of the Lord." ) -projekti http://zaninibantwana.wordpress.com/    on kyllä hyvin mielenkiintoinen sekin, ja haluan osallistua siihenkin sikäli kun noilta arkirutiineilta ehdin. Kuten jossain aikaisemmin kerroin, sairaalassa on aivan terveitäkin lapsia, jotka kaipaisivat jonkinlaista aktiviteettia sekä vauvoja, joille ei kukaan paljoa puhu, kukaan ei pidä sylissä tai käy katsomassa.  Toivon torstaina pääseväni heitä katsomaan.  On suomalaisittain käsittämätöntä, että esim. kouluikäisen lapsen parantuessa hän jää vain istuskelemaan sängyn laidalle, jos kukaan ei tule hakemaan häntä eikä kotia löydy. Tai se, että on vauvoja, joita kukaan ei näytä kaipaavan.

Tänään ehti tulla jo hiukan arki vastaan tuon tytön, Siphon, kanssa, häntä jostain syystä keljutti jokin asia kovasti eikä läksyjen luku oikein maistunut millään; mutta näinhän se on meillä jokaisella välillä, arki ei meinaa sujua tai huvittaa.   Ai niin, arjesta puheen ollen, Allan hankki tähän taloon uuden pesukoneen, kun vanhassa oli sähkövika, jota ei oikein kannattanut enää korjata, nyt sopii pyykkäillä.  Mun housuista likaantuu ensiksi - ja joskus pelkästään - oikea reisi, kun Hamlet painautuu siihen kovasti tuolla autotien reunassa ;D  Koiraa ei täällä oikein ole tapana juuri pestä, kun se on aina ulkona.

Ai niin, melkein unohtui sanoa, että vanhin poika, Henhry, 14 v., tarvitsisi apua matikassa, hän on lahjakas muuten, mutta siinä on vaikeuksia. Yritämme yhdessä hänen kanssaan lauantaina, toivon hartaasti, että saisin häneen kontaktin, kun hän on siinä iässä että ei juuri mun kanssa juttele, vastaa kyllä kohteliaasti jos kysyn.  Kunpa voisin häntä auttaa.

Koulunkäyntiä

Istun etupihallani varjossa, auringossa on liian kirkasta ja kuumaa kirjoitella mitään. On vieläkin hyvin outoa tämä, että ulos tullaan lämmittelemään ja sisälle mennessä on varsinkin iltaisin pakko pukea villapaitaa ja ehkä takkiakin päälle.

Istumme Sihlen, poika 7v.,  kanssa vierekkäin, hän on kotona koulusta flunssan takia. Vein tänä aamuna kaikki terveet lapset kouluun, nyt on vapaata kunnes taas haen heidät eri aikoihin iltapäivällä.

Vanhemmat ovat kertoneet, että Sihle on hyvin lahjakas ja hänen pitäisi keskittyä lukemiseensa, sillä hänen kuuluisi lahjojensa mukaan olla siinä luokkansa huipulla, mutta kuitenkin jostain syystä hän on siinä asiassa melko pohjalla, vaikka lukeekin paremmin kuin tyttö, Sipho, 8v. Ipadiin Suomessa lataamani interaktiiviset kertomukset ovat olleet täällä hyväksi avuksi: pyysin juuri Sihleä ensin lukemaan muutaman rivin kertomusta, tällä kertaa Nooan arkista, jonka jälkeen hän saa ikään kuin palkinnoksi kosketella kuvitusta, joka ääntelee ja liikkuu kun sitä koskettaa. Nyt hän istuu vieressäni ja syö mandariinia ja porkkanaa (raakana kuten minäkin!).

Vuotta vanhempi tyttö, Sipho, on vanhempien mukaan lahjakkuudeltaan melko vaatimaton, hän selviää vain juuri ja juuri normaalikoulussa. Hänellä saattaa kuitenkin olla muuta kuin koulussa mitattavaa lahjakkuutta, sillä esim. eilen läksyjenteon jälkeen hän opetti mulle pari laulua ja liikkui ja lauloi suurella ilolla ja antaumuksella. Löysimme myös molempien osaamia lauluja, ja oli aika hauskaa.  Autan nyt toistaiseksi etupäässä Siphoa koulutyössä, mikä on mukava haaste.

Perusflunssaa

Olemme kaikki enemmän tai vähemmän flunssassa, kaksi nuorinta lasta ovat nyt kotona sängyssä, vanhemmat menivät kouluun, josta haen heidän iltapäivällä. Skippasin sairaalan staff meetingin, jonne Allan lähti klo 7. Nukun täällä hirveän hyvin ja syvästi kun on kaksi täkkiä ja sisällä koleaa. Nyt olen ulkona auringossa aamukahvilla, tässä on nyt talvella suomalaiselle juuri sopiva, +20, saa nähdä miten alan pärjätä helteiden kanssa, kun ne alkavat.

Pesin eilen nyrkkipyykissä kaikki vaatteeni, kun pesukone ei toimi. Allanin piti käydä katsomassa sitä, mutta unohti enkä viitsi häiritä häntä sen kanssa, kyllä hän sen jossain välissä muistaa. Heillä on melko kiireinen arki neljän lapsen, sairaalatyön ja seurakuntaelämän kanssa, ja hehän ovat jo mun ikäisiä ja Allan eläkkeellä.  Pyykki kuivaa nopeasti auringossa.  Auringonpaiste tuntuu muuten jotenkin voimakkaammalta ja kirkkaammalta ja valoisammalta täällä kuin kotona, onhan se aika ymmärrettävääkin. 

Tämä elämä on monella tapaa paratiisinomaista ainakin niiden perheiden lapsille, joiden vanhemmilla on kunnollinen työ. Talot ovat suuria, pihat valtavia ja ulkona aina "kesä" ainakin suomalaisittain ja lapset voivat juosta suuressa pihassa minne tahtovat pienestä pitäen. Mutta isommille lapsille, kuten Henhrylle, suomalainen itsenäisyys voisi tuntua mukavalta. Täällä he eivät mene minnekään yksin, kun tiet ovat niin kapeita, jyrkkiä ja mutkaisia ja välimatkat pitkiä. Jos olisi edes jonkinlaiset pyörätiet, Henhry voisi ehkä pyöräillä joskus jonkun kaverinsa luo. Tiet ovat niin kapeita, että mullakin on täysi työ kulkea turvallisesti Hamletin kanssa se 300 m ennenkuin pääsemme kukkuloille, joudun hyppäämään sen kanssa ojaan aina kun auto tulee.

Päivi kertoi pärjäävänsä hyvin Lennun kanssa, se on muutaman kerran rynnännyt aika odottamattomasti kohti vierasta koiraa tai oravaa tms., mutta melko hyvin on kuulemma hanskassa. Oli kiva kuulla, että kasvatus on onnistunut ja Lennu kuulemma käyttäytyy kuitenkin aina vähintään yhtä hyvin kuin se toinen koira. On helpotus kun tiedän että kotiasiat ovat luotettavissa ja osaavissa käsissä.

Raamis

Tänään oli Gastoneiden kotona viikottain kokoontuva raamattupiiri, hyvin mukavia aviopareja, yhteensä n. 14 henkilöä.  Siihen sisältyi nyt kuulumiskierros, rukousta ja sitten katsoimme yhden dvd-opetuksen.
Huomenaamuna kirkkoon, joka alkaa täällä 9:ltä.

Nettitikkuni muuten pelaa usein, mutta ei aina, kuten kuulemma kännykkäliikenne yleensäkin koko Etelä-Afrikassa.  Juttelut kännykässäkin voivat katketa noin vain koska vaan, eikä sille voi oikein mitään. 
Ihanaa kun on Valoa.

Tulkoon valo kultainen!

Ihanaa, nyt on sähköt korjattu. Se oli sinänsä aika hauska tapahtuma: monen vuorokauden soitteluiden jälkeen Allan sai siis kiinni sähkömiehen, joka viimein saapui. Allan oli kertonut heille, että vika on hyvin suurella todennäköisyydellä sähkötolpan kytkennöissä. Kuitenkin he tulivat ilman tikkaita, porukkaa oli kaksi naista ja kaksi miestä ;)  He lähtivät siis takaisin ja palasivat muutaman tunnin kuluttua tikkaat mukanaan. Sitten kesti noin 2 tuntia, kun he vuoron perään kiipeilivät sähkötolppaan ja testailivat piuhoja, lopulta he kuitenkin onnistuivat.
Nyt olen nauttinut täysin rinnoin Valosta!  Sisällä tuntuu melkein lämpimältä, +13, mutta pihalla auringonpaisteessa päivällä oli hyvin lämmin ja varjossakin yli 20 astetta.

Kävimme taas Hamletin kanssa siellä kukkulan ympäristössä. Hankin vähän koirankeksejä, ja koetan vahvistaa koiran luoksetuloa antamalla näin alkuun keksin aina, kun se tulee kutsusta luokse.  Lisäksi kutsun sitä muutaman kerran luokseni niin, että se vain saa kiitokset ja keksin eikä sitä laiteta kiinni, näin toivon saavani hiukan vahvistettua sen tottelevaisuutta. Sitä on tähän saakka lenkitetty hyvin satunnaisesti eikä koulutukseen ole mitenkään hirveästi syvennytty.  Vaikka se tottelee Allania aika hyvin,  mun kanssa sen luoksetulo voisi olla nopeampaa ja varmempaa. Peruskiltti se kyllä on ja sillä on sisäänrakennettu (?) kunnioitus isäntää (jopa muakin lenkillä) kohtaan, minkä Lennu oppi vasta myöhemmällä iällä ja "kantapään kautta" ;)

Olen jo melko sinut lähiympäristön kanssa autolla ja pystyn tuomaan ja viemään lapsia kouluun ja harrastuksiin.  Ensi viikolla varmaan osallistun toivottavasti myös sairaalatyöhön.

Pietermaritzburg (Ptm)

Pietermaritzburg on noin Helsingin kokoinen kaupunki tunnin ajomatkan päästä Durbanista, missä on suuri kansainvälinen lentokenttä. Durban näkyy tuossa itärannikolla.


Näytä suurempi kartta

Asumme n. puolisen tunnin automatkan päässä Ptm:n keskustasta. 

Camping indoors!

Kävimme tänään perheen kanssa lounaalla isossa Itiksen kaltaisessa kauppakeskuksessa, noin puolen tunnin ajomatkan päässä. Hintataso on selvästi Suomea alempi, pihvi+salaatti+punaviini maksoi n. 7 euroa.  Lapsetkin tuntuivat nauttivan, kun siellä oli iso leikkipaikka heille.

Kävin sen jälkeen taas autoajelulla opettelemassa reittejä, mikä on mielestäni nyt päätehtäväni, jotta voin olla täällä avuksi. Otin yhdessä liikenneympyrässä (niissä muuten ajetaan täällä myötäpäivään)  väärän ulosmenon ja jouduin moottoritielle. Ehdin jo pikkasen hätääntyä, mutta sitä tulikin oikein hyvä harjoitus, ja löysin onneksi liittymän joka toi takaisin tänne tutuille kulmille. Ehdin kotiin juuri hämärissä ennen pimeän tuloa. Nyt 18:30 täällä on säkkipimeä, ei ole pihavaloja eikä mitään, onneksi ostin päivällä fikkarin, että näen vähän täällä, sähköjä ei ole vielä korjattu. Nyt on sisällä vähän lämpimämpi, +12, mutta päivällä ulkona lähenteli tosiaan 20:ä, aika mielenkiintoinen tämä sää täällä. Kunpa korjaaja ehtisi edes huomenna, ettei tarvitsisi olla viikonloppua pimeässä.  No onneksi latasin ipadin ja voin lueskella.

Hamlet on todella mukava, mutta Lennu voi olla aivan huoleti, ei sen paikka ole lainkaan uhattuna ;D  Hamlet on hyvin erilainen kuin Roni ja Lennu, jotka molemmat olivat hyvin ulospäinsuuntautuneita ja riehakkaita ilossaan. Hamlet kulkee ylväänä eikä häntä vispaa vaan se heiluu hyvin hillitysti, kun on hyvä mieli. Se osoittaa kiintymystään riehumisen sijaan tulemalla lähelle ja puskemalla päänsä syliin.

En tunnu nyt pääsevän nettiin, joten täytyy päivittää nämä huomenna. Allan toi äsken mulle öljylampun näköisen valaisimen, joka kuitenkin toimii kaasulla. Lisäksi kävin täyttämässä heillä lämminvesipullon. Samalla näin miten paikalliset pärjäävät näin talvella: Sheena istui sohvalla kaikki lapset ympärillään, jokainen filttiin kääriytyneenä. He katsoivat yhdessä jotain piirrettyä tv:stä. Nyt ei ollut takkatulta, mutta heillä oli se lattialämpö päällä. Hyvin tuntuivat tarkenevan, vaikkei heillä voinut olla enemää kuin ehkä 14 astetta siinä.

On tuntunut mielenkiintoiselta ajatella, miten karaistuneita suomalaiset ovat ulkona viimassa ja pakkasessa, mutta sisällä pitäisi aina olla se reilut 20 astetta. Nämä afrikkalaiset taas kauhistuvat meidän pakkasiamme, mutta he taas ovat mielestäni aika karaistuneita pärjäämään viileässä sisätiloissa, kun sisälämmitystä ei koskaan ole oikein ollut. Se on näemmä suurelta osin tottumiskysymys, mihin on lapsesta saakka oppinut.

Ilmanalan vaihdos

Tänä aamuna Sheena toi mulle kuumaa kahvia, nukuin oikein hyvin. Nyt päivällä on ulkona lähes 20 astetta, sisällä 14 ja sähkömies ei ole vielä tullut, toivottavasti tulee ennen viikonloppua.

 Kävin Hamletin kanssa lenkillä läheisen kukkulan huipulla saakka, ja hengästyin kovasti, ja pyörrytti moneen otteeseen. Luulen että kyse on ilmanalan vaihdoksesta ja ehkä myös korkeuseroista, en mä nyt noin huonokuntoinen ole. Tasaisella olen kyllä hölkännyt ihan vaivatta. Voisikohan kyse olla korkeuserosta, tämä Pietermartizburg (Ptm) on noin 700 metrin korkeudessa ja tuo kukkula on sitä vielä n. 200 metriä?  Mutta kuitenkin huippua lähestyessä jouduin menemään huiputuksen takia kyykkyyn vähän väliä, Hamlet oli vähän ihmeissään.  Huipulla on näköalapaikka, jonne normaalisti tullaan autolla, ja kieltämättä huimat näkymät kaupungin yli (kuva yllä).

Tapasin siellä paikallisen avioparin, alunperin brittejä. He olivat pukeutuneet lämpimiin takkeihin ja sanoivat, että näkee että on suomalainen kyseessä, kun mä tarkenin hyvin t-paidassa.

Siellä näköalapaikalla oli nainen seisomassa ja kuuntelemassa matkaradiota, hänen ainoana työnään oli vain olla paikanpäällä "vahdissa" (?)  Tällaisia työpaikkoja on paljon, kun ihmisille halutaan antaa edes jonkinlainen työ ja palkkaaminen on edullista.  Mutta Allan kertoi, että vähän kunnollisemmasta työpaikasta, esim. koulun opettaja, saa palkkaa ehkä n. 2500 e/kk, mikä on mielestäni aika paljon, kun hintataso on täällä niin alhainen.

Kukkulalta oli näkymät myös olikohan se Dragon Berg -vuoristoon, joka oli lumipeitteinen. Lumi on täällä hyvin eksoottista.

Lapset

Aika ihanaa kun on nyt tää nettitikku, ei tarvitse kyyhötellä tuolla nurtsilla...

Tässä on perheen nuorimmat lapset:  vasemmalla ainoa tyttö Sipho 8v., keskellä Nzuzo 4v. ja oikealla Sihle 7v. Vanhin poika Henhry 14 v. on mua kohtaa ystävällinen ja kohtelias mutta ei luonnollisesti tule luokseni leikkimään ja lukemaan läksyjään siten kuin nuo nuorimmat.

Sähköt on edelleen poikki talossani, ja kävin äsken Gastoneilla lataamassa läppärini akkua ja lämmittelemässä, heillä on sähköt ja tuli takassa.  Istun nyt Sheenan pitkä takki päälläni täällä pilkkopimeässä talossa, lämpöä on 9 astetta. Gastonit varmaan luulevat, että kaikki suomalaiset ovat aika karaistuneita ;D

Kävin päivällä taas lenkillä Hamletin kanssa, Kikka nauttisi kovasti näistä ulkoilumaastoista kun aivan lähellä on korkea kukkula ja kiipeily- ja ulkoilumahiksia riittää. Koira oli ekaa kertaa vapaana kun pääsimme pois autotieltä ja hyvin pysyi ja totteli.  Autotiet ovat usein hyvin kapeita ja ilman mitään jalkakäytäviä tms. ja on käveltävä melkein ojassa; senkin takia auto on tärkeä. Mutta tälle lenkille kävelemme n. 500 m niin että käteni on melkein Hamletin kaulapannassa, se on niin korkea että lainkaan kumartumatta voi hyvin talutella pannasta; sitten pääsemme sen kukkulan rinteille. Jos huomenna on hyvä ilma, lähden sinne kameran kanssa ottamaan kuvia,  jos on aikaa kiivetä ihan ylös asti.

Varsinainen työ lastensairaaloissa

Allan ja Sheena Gastonin kutsumuksena on siis vierailla valtion lastensairaaloissa, joissa on lähes yksinomaan mustaihoisia potilaita vähävaraisista kodeista. (Valkoihoiset ja varakkaammat mustaihoiset käyttävät yksityissairaaloita.)  Nämä köyhät lapset ovat sairaalassa normaalisti ainakin kuukauden, usein pitempäänkin,  eikä monilla heistä ole ketään, joka kävisi katsomassa tai leikkisi heidän kanssaan.

Lapset joutuvat olemaan niin pitkään sairaalassa, koska heidän kotiolonsa ovat monesti aika kurjat. Kun Suomessa voitaisiin vaihtaa side haavan päälle tai poistaa tikit ehkä kotonakin tai käydä läheisellä terveysasemalla, täällä ei kotona osata eikä voida tehdä oikein mitään ainakaan steriilisti, ja kun maa on suuri ja välimatkat sairaalaan pitkät, yksinkertaisiakin jatkohoitoja varten lapsen täytyy jäädä sairaalaan.

Noin 90 %:lla näistä lapsista on hiv, ja olikohan se yhtä suuri osuus jolla ei ollut enää isää. Isättömiin perheisiin on syynä se, että avioliittoa varten on vielä nykyäänkin maksettava morsiamesta hänen suvulleen maksu, joka vastaa noin kahden vuoden palkkaa. Avoliitot ovat sen takia hyvin yleisiä ja miehet häviävät kuvioista jo varhaisessa vaiheessa. Hiv puolestaan aiheuttaa sen, että vammat ja sairaudet paranevat hitaammin kuin perusterveillä lapsilla. Olen vieraillut yhdessä tällaisessa sairaalassa, ja varsinkin käsiin tarttuvat vauvat ovat mahdottoman hellyttäviä. Haluaisin ilman muuta osallistua sairaalatyöhön.

Lisäksi jotkut lapset joutuvat jäämään sairaalaan epämääräiseksi ajaksi, vaikka he ovat jo parantuneet, kun heillä ei ole paikkaa minne mennä, äiti ei olekaan tullut hakemaan. Erityisesti näihin lapsiin tämän järjestön toiminta keskittyy.

Nyt lapset tulivat, lopetan!

I've been driving!

Allan laati mulle kartan tärkeimmistä paikoista mun kannaltani täällä Pietermartzburgissa, lähimmät ostarit, lasten koulut ja lastensairaalat.
Uskaltauduin tänä aamuna lopulta ajamaan, ja kaikki sujui hyvin. Vasemmalla ajo on tavallaan helpompaa kun ratti on oikealla, mutta olin koko ajan laittamassa pyyhkimiä päälle, kun ne ovat vasemmalla ja vilkkuvipu oikealla. Ja oikea käsi haroo välillä vaihdekeppiä joka onkin vasemmalla. Mutta kyllä se alkaa sujua.

Nyt on tarvittu hiukan suomalaista karaistuneisuutta, kun yöllä ja aamulla oli n. +9 astetta ja lisäksi talostani on nyt sähköt poikki. Huomasin aamulla, että murukahvi liukenee oikein hyvin myös kylmään veteen! ;D

Sain myös hankittua tänään nettitikun  ja kävin vähän shoppailemassa, löysin mm. second-hand shopista lapsille satu- ja tietokirjoja joita he voivat lukea mun kanssa kun olemme tehneet läksyt.

Kaupoissa kaikki on halvempaa kuin Suomessa, mutta esim. se mun kana on lähes Suomen hinnoissa. Mutta tänään ajattelin käydä kahvilla ja kun oli jo ohi lounasajan, joten tilasin latten lisäksi juustovoileivän. Kun se tuli, sitä oli kaksi isoa paahdettua leipää ja lisänä hyvää salaattia, kaikki yhteensä maksoi 4 e.

Sisällä ja ulkona viileää, +10

Gastonit nauroivat eilen kun ostin kaksi lämpömittaria "talooni", sisä- ja ulkomittarin, kun täällä sisä- ja ulkolämpötilat ovat yleensä samat.
Talo lämpiää ja jäähtyy vähän ulkolämpötilaa hitaammin joten aamulla on yleensä sisällä vähän kylmempi kuin ulkona, iltaisin sisällä vähän lämpimämpi. Nyt on ollut viime yön ja tämän päivän vain vähän yli 10 astetta. Talossa ei ole muuten mitään lämmitystä, mutta olohuoneessa on lattialla pläntti johon voi vähäksi aikaa laittaa päälle lattialämmityksen, mutta se ei lämmitä huonetta, koska seinät ja ikkunat ovat niin lämmönläpäiseviä.  Istun nyt sen lämpimän pläntin päällä takki niskassa ja pärjään kyllä oikein hyvin.

Kylmyys aiheuttaa mulle käytännössä vain sen, että tänne blogiin on hankalampi päivittää asioita, kun netti on siis vain tuolla pihalla, missä nyt sataa, ja Gastonien talossa, minne en haluaisi mennä alvariinsa häiritsemään, kun mulla on nyt tämä 'omakin' talo.

Juttelimme eilen vielä Allanin kanssa raha-asioista: he ymmärtävät kyllä sen, että vapaehtoistyöntekijä voisi olettaa saavansa ilmaisen ylöspidon, mutta heidän elantonsa koostuu vain Allanin eläkkeestä ja joistain avustuksista, joten tästä talosta saatava vuokra on yleensä selkeä osa heidän tulojaan, jotta he voivat jatkaa tätä työtä.  He sanovat, että jos joku saa vaikka kotimaastaan täyttä palkkaa tai reilua eläkettä ollessaan täällä vapaaehtoisena, he toivovat hänen maksavan pientä vuokraa talosta ja autosta, mutta monet ovat olleet ilmaiseksi, jos heidän taloutensa on ollut tiukempaa.  Me olemme saaneet sovituksi varmaan kaikkien kannalta hyvän kompromissin mun suhteeni tässä asiassa.

Perheen 8-vuotias tytär Sipho kävi juuri luonani lukemassa läksynsä, joiden jälkeen luin hänelle sadun. Onneksi olin ennen lähtöäni ladannut ipadiin muutamia hyviä kertomuksia, joissa on hauska kuvitus.

Ajoharjoittelua

Kokeilin ekaa kertaa vasemmanpuoleisen liikenteen autolla ajoa, vain ihan tässä pihapiirissä, eiköhän se ala sujua.
Haluaisin kovasti vapauttaa Sheenaa esim lasten hakemisesta päivittäin koulusta, voisin myös auttaa pienimpien lasten läksyjen kanssa.

Kävimme tänään tutustumassa yhteen sairaalaan, haimme lapset, kävimme ostoksilla ja löysin kanaa ja porkkanoita, joten eiköhän tämä arki ala sujua ;)

Kävimme myös Hamletin kanssa lenkillä. Ensimmäiset 100 metriä olivat melkoista taistelua, kun se on niin suuri, arviolta 1,5 x Lennu, menohaluinen eikä kovin hyvin koulutettu. Mutta se on luonteeltaan taipuvainen ja kiltti, ja kun se lopulta tajusi mitä siltä pyysin, että se kulkisi nätisti vierellä, loppumatka meni hienosti ja saatoimme hölkätä rennosti.

Äsken perheen pieni poika tuli luokseni lukemaan läksynsä, he ovat kyllä mukavia.

Nyt istun ulkona sateessa päivittämässä näitä, kun Gastoneiden wifi ei ulotu ihan mun talooni sisälle saakka, Hamlet tuli äsken viereeni märälle nurtsille, se on menlekin yhtä hyväilynkipeä kuin Lennu.

Ulkona ja sisällä on samat 15 astetta, täällä on nyt kylmin aika eikä taloja ole rakennettu lämmönpitäviksi, ei eristeitä, rakoja joka paikassa. Mutta lämpimään ollaan menossa.

Kotiutumassa

Alan ja Sheena ovat hyvin mukavia, erityisesti Alaniin olen saanut välittömän ja hyvän kontaktin. Huomenaamuna lähdemme klo 7 tutustumaan lastensairaalaan.

Kävimme tänään ystävien luonassa syömässä, heillä oli valtaisa piha ja puutarha, ainakin monien valkoihoisten lapsilla on paratiisinomaiset leikkipaikat.

Heillä oli myös lapsille poni, joka tuntui tykkäävän banaanipuun kuoresta.

Huomenaamuna lähdemme aikaisin, klo 7, tutustumaan lastensairaalaan. Siellä avustamisen lisäksi voisin ehkä auttaa Alania ja Sheenaa mm. siten että tekisin lasten kanssa heidän läksyjään ja hakisin heitä koulusta, jotta Sheenalla olisi vähän enemmän aikaa muuhun.  Täällä ei ole minkäänlaista julkista bussiliikennettä, joten lapset haetaan normaalisti aina koulusta autolla.

Lapsista ei vieläkään ole kuvaa, he ovat kyllä olleet mulle "vanhallepiialle"  tavattoman välittömiä ja mukavia, ja kun istun täällä nurtsilla läppärin kanssa (talon wifi ei ulotu aivan mun taloon asti) he tulevat syliin ja selittämään kaikkea.

Pihallani on sitruunapuu!

Eli salaattikastike syntyy edullisesti.

Uskomatonta, että kännykästä onnistui myös kuva!

Päivitysyritys kännykästä

Netti on tosiaan koko maassa yleisesti nopeudeltaan vain alle puolet Suomen tasosta.
Nukuin ekana yönä 12 tuntia ja nyt on kyllä aika ihana olo.

Lähetetty iPhonesta

Perillä omassa talossa!

Matka meni kaikin puolin hyvin, lääkkeistä ei kysytty mistään mitään ja vaihdot sujuivat hyvin. Johannesburgissa tosin yksi virkailija, jolta kysyin neuvoa, kun oli vain reilun tunnin vaihto ja matkalaukut piti recheckata uudelleen jatkolennolle Durbaniin, hän juoksutti mua kerroksesta toiseen ihan oikeaan suuntaan mutta sitten vaati maksua. Hän vaati lisäksi kohtuuttomia, joten sanoin ettei se maksa niin paljoa ja annoin vähemmän, edelleen varmaan kyllä liikaa.
En yöllä nukkunut kovin paljoa ja ihmettelin miten vieressäni kahden pienen taaperon kanssa yöpynyt kaunis musta nuori rouva jaksoi olla.

Alan Gaston oli vastassa ja oli mielestäni tavattoman mukava ja ystävällinen, samoin hänen vaimonsa Sheena, jota luulin alle nelikymppiseksi mutta hän onkin vain vähän mua nuorempi.

  

Kotona oli vastassa myös Hamlet, valtava, musta ja arvokkaasti lähestyvä tanskan doggi. Ystävystyimme sen kanssa heti. Talossa on myös Alanin ja Sheenan adoptoimat neljä 4-15-ikäistä lasta. He vaikuttavat tavattoman avoimilta ja mukavilta.

Ja sitten mulle näytettiin tää mulle varattu "cabin" (ekassa kuvassa, joka on otettu ipadillä, siksi mittasuhteiltaan vähän outo), kahden makuuhuoneen ja kahden kylppärin talo, jossa oli myös melko uudenaikaisesti varusteltu keittiö ja tilava olkkari.  Siihen tulee ehkä syksyllä pariksi viikoksi joku toinenkin, mutta hyvin siis mahtuu. 

Gastonien talo on piha-alueen toisella laidalla, hyvin viihtyisä ja tilava bungalow-tyylinen talo, jossa hyvin suuret ikkunat.

Ajaessamme Durbanista tänne Ptm:iin, n. tunti, yleisvaikutelma oli, että kaikki on hyvin laajaa, avaraa, etäisyydet pitkät, kaunista mutta kuivaa, paljon ruskeaa vihreän joukossa, Suomeen verrattuna korkeita maastoeroja paikoin, appelsiini-, sitruuna- ym. puita, liikenne tosiaan hyvin vauhdikasta ja vasemmanpuoleista.

Kokeilin illalla nettiä, Gastoneilla on wifi, mutta se toimii melko oikukkaasti eikä aina ulotu ihan tuonne mun "mökkiin" asti. Täytyy opetella lisäämään blogiin tekstejä kännykällä ja tutkia, missä päin aluetta netti toimii parhaiten. Yritän laittaa tämän tekstin huomenna blogiin.

ETELÄ-AFRIKKAAN 3.8.2012: Reissu on alkanut!

Olen kahvilla Vantaan lentoasemalla ja nautin, kun checkinit ovat takana. Mun oli tarkoitus laittaa isompi matkalaukku ruumaan ja ottaa pieni koneeseen, mutta painoa oli niin paljon, että jouduin laittaman molemmat laukut ruumaan ja maksoikin ylimääräistä. Ihan ok silti, mulla on tuliaisia ja muutakin tavaraa, mikä ei ole enää sitten paluumatkalla.

Päivi ajoi mut kentälle Lennun kanssa, he ovat kuulemma nyt pitkällä lenkillä ja Lennu on 'ihmettelevä'.  Se on kuitenkin hyvissä käsissä, niin uskon, ja toipuu varmaan pian. Sain vielä tälle aamulle ajan lekurin ja sieltä leiman englanninkieliseen selvitykseen lääkkeistäni, joista voi tulla kyselyä Johannesburgissa, toivottavasti menee ok.  Myös auton vakuutusten päättäminen ja hallintaoikeuden siirto Päiville jäi tähän aamuun. Nyt on mukava olo, kun kaikki valmistelut ovat lopulta ohi.