Maanantaina jossain Krakovasta 150 km pohjoiseen

Puolassa on hyvin kauniita teitä pikkukaupunkien ja kylien välillä. Niissä on kyllä korkea nopeusrajoitus, 90 km/h, vaikka ovat usein kapeita ja mutkaisia. Taakseni meinaa melkein aina muodostua jono, mutta päästän niitä usein ohi.  Mutta kauniita ne ovat, monet lehtipuiden reunustamia.  Aivan kuin olisi varta vasten istutettu kauniita puita kahden puolen tietä reunustamaan, niin että muodostuu kaunis poppeli(?)kuja. (En tiedä mitä puita ovat.)  Mutta ajoin tuollaisia teitä tänään koko aamupäivän, ja aina vaan riitti kaunista. Aika ällistyttävää.
Tässä tarkempi kuva puun lehdistä:

Täällä ajetaan kovaa ja ohitellaan aika huolettomasti. Moottoriteillä on 100-130 km/h, mutta ne  ovat siitä jänniä, että elleivät ne ole aivan pääteitä vaan rajoitus esim. 100-110 km/h, kuten A7:lla jota tänään ajoin parisen tuntia, siellä on silti laidoilla pyöräilijöitä, 1-tasoristeyksiä, valoja ja u-käännöstä yrittäviä. Vilskettä siis riittää, täytyy olla  varovainen ja ennakoiva eikä olettaa, että itsellä olisi mitään oikeuksia...

Hauska ja kuvaava liikennemerkki, jota en ole nähnyt muuta kuin Puolassa, varoittaa varmaan leikkivistä lapsista:



Puolalaiset sen sijaan vaikuttavat samalla tavoin introverteiltä ja varautuneilta uusia ihmisiä kohtaan kuin suomalaisten sanotaan olevan. He eivät helposti katso silmiin tai varsinkaan hymyile vieraalle, vaikka voivat olla sitten aivan ystyävällisiä, kun heille jotain sanoo.  Tästä tulee mieleen, miten hassulta tuntui, että  Etiopiassa mun sormessa olevasta lastasta kysyttiin jotain noin joka kolmannessa kaupassa, jossa asioin: Mikä sormeesi on tullut?  Onko se kipeä?

En viitsinyt ajaa aivan sinne asti minne tarkoitin, Krakovan eteläpuolelle, vaan annoin navigaattorin etsiä lähimmän leirintäalueen.  Ennenkuin pääsimme tänne perille, tien laidalta löytyi vielä tällainen aivan ihanteellinen koiran kanssa matkaajan ruokapaikka:

söin siellä oikein hyvän gulassi-keiton, vaikka normaalisti syön kaupan ruokia; päätin panna elämän risaiseksi kun on vappu.



Lennu kävi uimassa ja vilvoitteli sitten laiturilla.

Se tuntuu simahtavan aivan heti kun johonkin asetumme ja nukkuu, vahtiminen ja kaikesta turvallisuudesta vastaaminen ottaa voimille.
Lennua ovat punkit vaivanneet, täytyy hankkia sille punkkipanta heti, kun jostain löydämme sopivan eläinlääkärin.

Navigaattori löysi oikein hyvän leiripaikan järven rannalta, paljon paremman kuin monet niistä itse ennalta Camping Europa -opuksesta valitsemani.  Tämä on siis n. 155 km A7-tietä Krakowasta pohjoiseen.


Istun tällä ihanalla rannalla ja nautin. Täällä soi kevyt musiikki, mikä on minusta mukavaa.  Tiedän kyllä, että aivan lähiomaisissanikin on ainakin yksi ihminen, joka ei haluaisi iskelmiä järven rannalle, mutta mä nautin siitäkin. Kuuntelen myös autossa usein paikallisia iskelmäkanavia, ja osittain samojakin ne tuntuvat soittavan Baltian maissa ja Puolassa kuin Suomessakin.

Vaikea keskittyä kirjoittamiseen, kun vieressä on puolalaisia lapsia jotka yrittävät kovasti jutella kanssani puolaa, he osaavat myös noin 7 sanaa englantia ja turhautuvat kun en meinaa tajuta: my brother speak big is dog...

Vielä meinasi unohtua kertoa, että tänään poikkesimme yhteen pikkukylään, missä oli tällainen auton pesu/huoltopiste. Onkohan se semmoinen "luntakin valkeemmaksi"-superpesu?

Rikesakko Puolassa

Eilen sunnuntaina oli jännä tilanne kun jouduin tekemisiin Puolan poliisin kanssa, onneksi sentään oikean virallisen poliisin, enkä minkään poliisiksi tekeytyvän maantierosvon kanssa, niitäkin kuulemma on. Olin etsimässä navigaattorin kanssa tietä pois pienestä Gizyckon  kaupungista, mutta oleellinen tieosuus oli suljettu, tai siltä ainakin näytti. Pyörin edestakaisin neljän risteyksen väliä ja yritin löytää tietä suljetun tieosuuden ohi, mutta en meinannut millään löytää.

Lopulta käännyin pikkusillalle, jolla olikin korkeusrajoitus 2m, jota en huomannut. Auton katto kolautti sillan yläpuolelle ripustettuja liikennemerkkejä. Siltavahti oli heti tiukkana paikalla ja viittilöi mua odottamaan tiensivussa kunnes Polizei tulee. Pahoittelin vahinkoa, sehän oli aivan omaa huolimattomuutta, mutta kukaan ei puhunut englantia.

Otin Lennun ulos kuumasta autosta ja tilanne oli tavallaan aika hassu: minä odotin syyllisenä miliisiä paikalle, mutta samalla ympärillemme kokoontui lapsia ja pari nuorta perhettä paijaamaan koiraa.  Ilma oli leppoisa ja ihmisiä paljon liikkeellä kauniilla rantakadulla.

Aikaa kului miliisiä odotellessa, minä tutkin karttojani. Yksi hyvin ystävällinen perheenisä kysyi, tarvitsenko apua.  Kerroin tilanteesta ja tuntui kyllä hirveän mukavalta, kun hän oli ystävällinen ja sanoi, että virheitä sattuu. Lopulta poliisi tuli, he puhuivat vain hiukan englantia. He tutkivat auton paperit, mun passin ja valtakirjan ajaa tuota autoa, ajokortin, ja pyysivät avaamaan konepellin (!).

(Nyt tarvittiin siis passia ekan kerran Suomeen lähdön jälkeen.)  Minä pahoittelin taas tapahtunutta ja lopulta saatiin sovittua, että voisin maksaa rikesakon ja pääsisin jatkamaan matkaa. He ajoivat minut pankkiautomaatille, jotta sain nostettua zloteja. Kysyin poliisiautossa, tehdäänkö Puolassa paljon autovarkauksia, mutta he eivät oikein ymmärtäneet. Maksettuani hyvin kohtuullisen rikesakon poliisit jopa hymyilivät, kun sanoin Dobra! (hyvä tms), I'll try to be more careful next time!

Aikaa oli tuossa jupakassa kulunut niin paljon, että alkoi olla jo myöhä ja hämärtyä. Ihmettelin kun navigaattori sanoi, että oltaisiin perillä leiripaikassa klo 20.38 kun kello oli jo puoli yhdeksän ja vielä viitisenkymmentä kilometria matkaa. (Myöhemmin tajusin, että navigaattori oli siirtänyt kellonsa automaattisesti paikalliseen aikaan, kun minä olin ranteessani pitänyt Suomen ajan.)  Ihan äkkiä huomasin tien laidassa Camping-kyltin, ja poikkesinkin sinne. Ja täällä Lorsbyn campingissä nyt sitten yövymme, oikein mukava paikka, lähellä on myös useamman hengen telttaseurue.

Nyt tarvittiin ensimmäistä kertaa myös euro-muuntajaani.

Lorsbyn omistajalla on kaksi ihanaa nöffiä.


Puolassa on paljon maksullisia moottoriteitä, tänään täytyy opetella niistä maksamaan.

Mietin välillä, oikaisisinko nyt jo Saksan suuntaan, mutta ehkä jätän läntiset maat enemmän seuraavalle automatkalle, vaikka sitten kun menen omalla pikkuautolla. Nyt olisi tarkoitus suunnata tuonne Krakovaan ja sinne Marjon ehdottamaan kylään, sillä suunnalla on myös Auschwitz, jossa kävisin mielelläni. Voin kyllä jättää sen väliinkin, jos se Lennun kanssa tuntuu vaikealta, eli jos koiralle ja autolle ei löydy varjoisaa paikkaa visiitin ajaksi. Sitten ehkä eteenpäin Unkariin, Slovakiaan ja vähitellen Italian pohjoisosaan ja Saksaan.

Olisi ollut mukava vaihtoehto palata vaikka Puolan kautta Gdanskista lautalla suoraan kotiin, mutta kun Lennun passiin tuli se merkintä ekinokokkoosista Tallinnassa 15.5. niin on paras palata sitä kautta. Ja onhan lauttalippukin sieltä jo hommattu. Mutta ensi reissulla tuo voisi olla hyvä ajatus.

Olen ajanut joka päivä aika monta tuntia, nyt kun on niin mukava auto sitä varten. Olemme kuitenkin pysähdelleet tunnin välein, milloin kahville, milloin uimaan.  Päivisin on lämmin, mutta öisin ihanan viileä, +15.


Olen pahoillani, kun tästä blogista ei irtoa juuri mitään tietoa kirkoista ja nähtävyyksistä, joista melkein jokainen muu matkailija kertoisi, mutta kukin tyylillään. Mua vaan kiinnostaa paljon enemmän tämä kaikki muu oleminen. ;=)

Puolassa su 29.4.

Sunnuntai-aamu.  Harmoniessa ei ollutkaan wifi, joten tämäkin jälkikäteen.
Pikkukoira tuli taas aamulla tänne kiertämään autoamme ja haukkumaan. Paikan isäntä, tanskalainen mies, huusi koiraansa ja juoksi ympäri autoa hänkin yrittäen saada pikkuriiviötä kiinni.   Mutta nukuimme oikein hyvin, Lennu ilman lupaa sohvalla, jolta se nolona aamulla poistui.  Onneksi sillä ei ole karvanlähtö, suojaan sohvan nyt varmuuden vuoksi koiran pyyhkeellä. Sitten Iphone alkoi piristä, mun vakioherätys kirkkoon menoon; nyt ei mennä kirkkoon vaan lähdetään kohti Puolaa.

Täytyy laittaa kaikenlaisia välietappeja navigaattoriin, kun en halua oikaista Valko-Venäjän kautta, kun siellä on kaikenlaisia ehtoja koirien maahantuontiin.

Tarkistin öljyn kuten auton omistaja ehdotti 1000 km:n välien, oli ok.

Nyt olen Puolan puolella, muutama kilometri rajalta, mistä löytyi lähinnä rekkakuskien tarpeisiin sosiaalitiloja ja se Wifi.  Täällä on miesten maailmassa huomattavasti luontevampi olla tuommoisen Vahtikoiran kanssa kuin aivan yksin. Istumme maassa kahvilarakennuksen takana varjossa, autossa on päivisin aika lämmintä, 30 astetta, mutta Lennu on löytänyt istumapaikakseen sen yhden kohdan autossa, missä tuulettimet puhaltavat viileämpää ilmaa kaulalle ja selkään, joten olemme kyllä pärjänneet aivan hyvin,  Lennu kävi äsken uimassakin,  sillä on pitemmän aikaa parempi fiilis, kun masu on märkä ja viileä.

Liettuassa Camping Harmoniessa la 28.4.

Harmoniessa ei ollutkaan Camping-manuaalissa luvattua wifia, joten lisään nämä jälkikäteen...

Tänään  tuli ajettua aika pitkään moottoriteitä, mikä ei ole niin kivaa. Ensi kerralla täytyy laittaa navigaattoriin pikkukyliä välietapeiksi ja leirintäalue vasta päätepisteeksi. Tai laittaa siihen asetus, että vältetään moottoriteitä.

Camping Harmonie on luonnonkaunis paikka, kauneimpia tähän saakka ja pihapiirissä on hirsimökkejä ja kiviaitoja ja kaikki huolella ylläpidetty. Ainoa harmonian rikkoja on talon koirat, joista 7-kuinen poikapentu on vapaana ja pyörii kiinni olevan Lennun ympärillä ja haukkuu. Pentu on niin nuori, että Lennu on sitä kohtaan hyvin pitkämielinen, mutta ei ole kiva olla kiinni, kun toinen hyörii juuri ulottumattomissa irti. Pikkukoira kuvassa kuistilla.


Tähän saakka siis passejamme on katsottu vain Tallinnan lautalle saapuessamme, silloinkin vain minun. Lennu olisi siis päässyt tänne saakka ilman mitään papereita tai passeja tai rokotuksia. Saas nähdä milloin niitä ekan kerran tarkistellaan. Varmaan viimeistään Suomeen palatessa.

Latvian ja Liettuan välinen raja oli selkeästi etukäteen ilmoitettu. Ostin autoon tarvittavan, moottoriteillä vaadittavan maksutarran, vignetin, rajalta Liettuan puolelta. Ja vain päiväksi, joten huomenna täytyy selviytyä täältä Puolaan.  Aion noudattaa Karin neuvoja ja olla jäämättä notkumaan minnekään Puolan puolelle enemmän kuin on tarpeellista, vaikka en nyt missään notku varsinkaan iltaisin muutenkaan. Läpi joudun kyllä ajamaan, sillä haluaisin käydä Auschwitzissä eli Oswiecimissä, jos se on mahdollista niin, että Lennu olisi autossa.   Tuo kylä on Krakovan suunnalla, joten mun pitää varmaan yöpyä jossain Puolan pohjoispuolella ensin yksi yö, sitten ajaa etelään Krakovan tuntumaan, jossa joudun ehkä yöpymään kaksi yötä, jos Auschwitzin reissu toteutuu ja jos se kestää niin kauan, etten ehdi maasta pois enää sinä päivänä, No, aion olla senkin yön vartioidulla leirintäalueella, eiköhän auto pysy siellä turvassa.

Olen varsinkin vuokra-auton turvassa pitämisen takia pitänyt huolta siitä, että olen vartioidulla leirintäalueella joka ilta ainakin seitsemään mennessä, jos vaan ikinä mahdollista.

Latviassa la-aamuna 28.4.12

Lennu on osoittautunut todella hyväksi matkakaveriksi. Tuntuu mukavalta ja turvalliselta kun siitä löytyy tuo vahtikoira sen nallemaisen olemuksen rinnalle, joka on kotioloissa voitolla. Täällä voin luottaa siihen, ettei kukaan kävele ulkona sen kertomatta, saati että joku lähestyisi autoa meidän tietämättämme. Murina alkaa jo, kun se huomaa pihan toisella laidalla jotain liikettä.

Se on kyllä vähän kiusallisenkin ylisuojeleva: kun eilen ystävällinen virkailija kutsui mut hetkeksi omalle tietokoneelleen (wifi ei pelannut), Lennu tuli jalkoihini ja alkoi siitä raivoisasti haukkua kun joku lähestyi "meidän" pöytäämme. Pyysin kovasti anteeksi ja häivyin hyvin nopeasti vahtikoira perässäni.  Toivottavasti Lennu ei uuvu liikaa matkallamme, kun se ottaa asiat niin vakavasti. ;=)

Tähän asti kaikki on mennyt tavattoman hyvin: alan muistaa toivottavasti jo, mitkä kaikki luukut pitää autossa olla kiinni ajon aikana, lämmityksen olen jättänyt kokonaan käyttämättä kun nukun hyvin viileässä ja päivisin on kyllä lämmin. Mukaan tuli otettua hiukan liikaa rompetta, mutta mitään tarpeellista ei jäänyt kotiin.

Tänään heräsin aikaisin ja lähdin juoksemaan Lennun kanssa jo 7 aikaan. Oli ihana aamu metsikön laidalla ja teki kyllä kovasti mieleni päästää Lennu vapaaksi, mutta päätin ottaa opikseni siitä ikävästä tappelusta enkä kuitenkaan päästänyt.  Päätöstä vahvisti se, että täällä tuntuu olevan kovasti (villi-?) eläinten hajuja, joista Lennu on aivan eri tavoin kiihkeästi kiinnostunut kuin kotioloissa.

Nyt tuntuu, että olen löytänyt sen, mitä lomillani saattaisin tehdä mielelläni ellen nyt aivan mieluitenkin: tämä on ollut aivan hirveän hauskaa tähän saakka. Huomattavasti edullisemmin matkan voisi toteuttaa luopumalla matkailuauton vuokraamisesta ja lähtemälläkin omalla autolla. Silloin tietysti yksi hauska elementti jäisi pois, mutta toisaalta huoltakin olisi vähemmän.  Monilla campingalueilla on myös mökkimajoitus-vaihtoehto, joka ainakin täällä Latviassa maksaisi samat 15 euroa kuin autossakin majoittuen. Mielestäni tuo 15-16 e on aika paljon pelkästä sähkön, suihkun, wc:n ja wifin käytöstä, mutta taas mökkimajoituksena se olisi edullinen.  Omalla autolla mulla voisi olla pienellä eläkkeellänikin mahdollisuus lähteä matkaan.  Mukava ajatus. ;=)

Jos joku lukee tätä, muistakaa, että nämä on kirjoitettu omiksi muistoiksi, ei siinä mielessä että ketään muuta kiinnostaisi. :-)  Ei tunnu pääsevän leopardi täplistään - vai miten se sanonta nyt meni - enkä minä tästä nettailusta, täälläkin on läppärit ja ipadit mukana ja netti tärkeä…

Kohta lähdemme Liettuaan.

Latviassa rauhallista

Camping Baili loytyi Riigan suunnalta helposti navigointikoordinaattien avulla, se onkin eraanlainen hiihtokeskus, joka nyt on tavallisena camping-alueena.  Paikan wifi ei pelaa, joten sain tulla hetkeksi heidan toimiston koneelle.  Latviaan tulon huomasin vasta Latvija-EU -liikennemerkista.  Huomenna eteenpain Liettuaan.

No nyt pääsin omallakin laitteella nettiin. Unohdin sanoa, että auton omistaja kertoi itsekin jääneensä monta kertaa jumiin tällä autolla pehmeällä maalla. Hyvä, ettei auto ole epäkunnossa, mutta olis vielä parempi, jos olisi vähän varoitettu asiasta. Kaikki on mulle uutta.

Tuossa vieressä nuoret harrastavat seinäkiipeilyä talon kiviseinällä.


Huomenna siis luultavasti Liettuaan ja Vilnaan päin.

Kohti Latviaa ja Riigaa

Tässä vielä kuva autosta edestä, onhan se iso, mutta ovat kuulemma useimmat tämäntapaisia, ja on hyvä ajaa.

Nukuimme yön hyvin, oli viileä, +14 sisällä ja ulkona, mutta se ei haitannut. En viitsi asennella tänne kaasulämmitystä, kun ollaan menossa lämpimämpään, nukun kotonakin talvisin näin viileässä.

Lennu on viimein löytänyt oman kolonsa, raivasin sille vapaaksi pöydän alla olevan lattiatilan, jonne sen oma täkki juuri sopi. Illalla se vähän haukuskeli ja murahteli outoja ääniä, mutta sitten kyllä hiljeni, sekin on kai väsynyt kaikesta uudesta ja oudosta. Kirjoittelen tänne päivän mittaan, ehkä tylsiäkin pikkuasioita, mutta haluaisin ne itselleni muistoiksi. Nyt ulkona pari virolaismiestä ajeli ohi, ja Lennu aloitti murinan, ehkä on ihan hyötyäkin kun on tuo tappelupukari mukana. Onneksi sillä ei jostain ihmeen syystä ole normaalia keväistä karvanlähtöään.

Ei vielä ihan niin mukavan näköisesti kuin kotona, mutta eiköhän se totu!  Ja sehän hakeutuu kotonakin aina sinne ahtaimpaan koloseen pöydän alle ;=)

Nyt lähdemme etsimään Latviaan Camping Bailia, se on Riikan suunnalla.
Ai niin, unohtui mainita, että lentoasema on täällä Lennugaam ;=)

Ensimmäinen etappi

Tänään oli mukava päivä. Lennu ei oikein vielä ole löytänyt parasta paikkaa autossa, se harhailee sinne tänne, kun tilaa on enemmän kuin Micrassa. Kuitenkin tuossa pelkääjän puolella jalkatilassa se enimmäkseen istuskelee ja katselee vaihtuvia maisemia.

Olin varautunut Tallinnaan tullessa koiran ekinokokkoosi-tarkastuksiin, mutta minkäänlaisia tarkistuksia ei ollut, kumpikin saimme tulla maahan ilman mitään syyniä. Meitä tai mua jo kuulutettiin, kun hain rauhassa Lennun häkistä vasta kun ulosmenoruuhka lautalta oli vähän laantunut enkä tajunnut, että meidän iso auto oli ollut vähän muiden tukkeena ja seisoi enää yksinään autokannella muiden jo lähdettyä. Ajelimme ulos ja lähdin ekaksi Öismäe Tee 109:ään, missä oli Zoo-niminen eläinlääkäriasema ;=)  Halusin varata meille sen ekinokokkoosi-ajan päivää ennen Suomeen paluutani, mutta täällä oikaistiinkin vähän muodollisuuksia, ja saimme sen loislääkken ja ohjeen antaa sen juuri silloin kun matkaamme parhaiten sopii, ja he laittavat leiman sille Suomen haluamalle paluupäivää edeltävälle päivälle. Eli voin antaa sen juuri sinä päivänä kuin on leimakin, mutta säästyimme näin uudelta reissulta lääkäriin lääkkeenantoa varten.  Ja koko lysti maksoi 6 euroa !!!  Suomessa jo jotkut toimistokulut maksaa 30 euroa, alle 50:llä ei yleensä saa mitään apua eläinlääkäriltä.

Etsin tätä ensimmäistä majapaikkaa pitkään. Tämä on aika lähellä Tarttoa, Viron toisella laidalla. Navigaattori on ollut aivan pistämätön apu: sen avulla eläinlääkäri löytyi ilman stressiä ja tämä camping-aluekin melkein. Mulla oli siitä saksankielinen ohje ja navigaattorin koordinaatit, mutta ne eivät ohjanneet aivan perille. Lopulta tänne löydettyäni näin nurmikolla kylttejä karavaanipaikoista, ja ajoin sitten sille vähän pehmeälle nurmikolle. Ja auto jäi siihen, moottori kävi, mutta en saanut sitä liikkumaan nurmikolla eteenpäin. Olin jo huolissani ja meinasin soittaa Suomeen auton omistajalle ja Autoliittoon, mutta onneksi kätevä isännöistsijä tuli paikalle. Hän sanoi viroksi jotain mitä en ymmärtänyt, jotain sellaista että pehmeällä tällaiset autot voivat joutua tilaan, missä toinen etupyörä pyörii, toinen ei, että ne jotenkin tulevat epäsynkkaan. Tuon näki kyllä pyörien jäljistäkin, en vaan ennen ollut kuullut moisesta. Hän sanoi että auto on kunnossa, se pitää vain vetää tuosta pehmeältä nurtsilta pois. Hän sitten haki traktorinsa ja veti meidät pois, mistä olin aivan mahdottoman kiitollinen.

Lähetin auton omistajallekin selostuksen tapauksesta ja kuvan etupyöristä erilaisine urineen.

Tässä muutama kuva autosta, en ole koskaan aikaisemmin ollut edes sisällä matkailuautossa.

Etuosaa, nukun yläkerrassa - luultavasti - ensi yönä se nähdään!

Takaosassa pieni WC, jota on tarkoitukseni käyttää vain pikkupisuissa öisin.

Tälle Waiden Camping-alueelle olisi mukava tulla myös palatessa.
Nyt lenkille ja suihkuun, huomenna varmaan Latviaan.

Reissu on alkanut!

Olemme nyt onnellisesti Tallink-lautalla, jonka wifiä käytän hyväkseni. Lautalle ajo meni helposti ja suoraviivaisesti jopa tällaiselta ekakertalaiselta. Lennu on lemmikkihäkissä, jonne jätin omantuoksuisen takkini lohduksi kun sen oma täkki unohtui autoon. Auton pakkaamisessa meni eilen illalla aika kauan kun halusin ottaa mukaan mm oman sijauspatjani ja tyynyni siellä olleiden vähän epämääräisten tilalle. Auto tuntuu aika isolta - vaikka tietysti Micran omistajalle mikä tahansa auto on Iso - mutta silti mukavalta ajaa. Kuvia en saa tän iphonen kautta lisättyä blogiin, mutta yritän sitten kun seuraavaksi pääsen netin ääreen.

MATKAILUAUTOLLA KESKI-EUROOPPAAN 26.4.2012: Matkaan kuitenkin

Auton onkin aika iso, netistä selatessa eivät näyttäneet aivan tältä.

Ja tappelupukari lähtee mukaan. Olin jo vähällä lopettaa tappelijan tai ainakin perua matkan kun suretti koirani roistoilu niin paljon, mutta eiköhän tässä nyt edetä yhdessä suunnitelmien mukaan.


Pystykorva on palannut lääkäristä tikit reidessään, onneksi ei mitään vakavampaa tullut. Korvaukset olivat hyvin kohtuulliset, ja bernimies, jota pystykorva puri siinä hässäkässä, sanoi, ettei jäykkäkouristusrokotus mitään maksanut.  Yksi kaverini sanoi kun kuuli tapauksesta, että hyvä kun on koira mukana Baltian maissa, ja vielä hyvä tappelemaan; kuulemma turvallista. Tuo olikin ihan uus näkökulma asiaan.

Auto on iso, ainakin Micraan verrattuna, mutta tuntuu hyvältä ajaa.
Valokuvat passista, rokotuksista, eurooppalaisesta sairausvakuutuskortista, kansainvälisestä camping-kortista, Lennun passista ja rokotuksista on talletettu gmailiin ja Dropboxiin.
Ja auton ikkunoihin tulostettu kuvat Lennusta varkaita varten.

Surua koiran käytöksestä

Juuri kun olin oikein iloitsemassa yhteismatkasta koiran kanssa tapahtui se, missä Lennun muutoin hyvä käytös ja koulutus on tipotiessään: se pääsi tappelemaan toisen uroskoiran kanssa. Tilanne oli kurjaakin kurjempi ja täysin meidän syy: tappelu oli tuossa taloni takana olevalla pellolla, missä oli ennestään kaksi koiraa, kun tulimme sinne: berninpaimenkoira-narttu, meille ennestään tuttu, jonka kanssa Lennu usein leikkii, sekä toinen koira, tutun omistajan pystykorva, jonka muistin olevan narttu senkin.  Muistin väärin.

Päästin Lennun tulemaan lähelle niitä, se olisi silloin vielä totellut oikein hyvin. Berni oli vapaana, psytykorva remmissä, Lennu irti. Lennu alkoi tuijottaa ja  haastaa pystykorvaa, joka olikin uros. Ja pureutui sitten kiinni uroksen reiteen, emmekä saaneet sitä sitten edes irti heti kuin vasta alaleukaa vääntämällä.  Pystykorva on nyt eläinlekurilla, joka arvioi tilanteen.

Tällainen on melkein pahinta, mitä koiranomistajalle voi tapahtua, paitsi tietysti se, että se purisi ihmistä. Paljon pahempi mielestäni kuin se, että koiran joutuu lopettamaan sairauden takia.  Tämän takia koiraa ei ehkä ole järkevää lopettaa, mutta kyllä se vaan varjostaa tuota matkaamme ja elämäämme aika tavalla.

Haen kohta matka-auton Hämeenlinnasta, ja illalla menen maksameen pystykorvan omistajalle lääkärikuluja. Ja käyn myös berninpaimenkoiran omistajan kotona, sillä häntä puri vuorostaan se pystykorva, kun hän tuli avukseni Lennun irroittamisessa. Joudun tietysti korvaamaan hänenkin jäykkäkouristusrokotuksensa.

Jotain teen todella väärin koiran kanssa, kun se ei kummiperheen luona haasta muita uroksia, ja se on kuulemma siellä melkein aina irti!

Kumpa Jumala voisi jotenkin kääntää tämän hyväksi, niinkuin hän melkein kaikissa asioissa voi: edes niin että ottaisin edes kunnolla opikseni. Lennuun - tai mun muistiin - ei todellakaan voi luottaa tuollaisissa tilanteissa.

Bring Fido!

BringFido on hauska sivusto, esim. sivuilla http://www.bringfido.com/attraction/beaches/  on kerrottu uimarannoista ympäri maailmaa, joihin koiran saa ottaa mukaan!  Tarkoituksena on erityisesti Saksasta etsiä sellaisia ja viettää päivä rannalla, vaikka en muutoin missään aurinkorannoilla viihdykään. Ja myös dog-friendly restaurants. ;=)

Tunkki autoon ja iso hylsyavain

Kävin Biltemassa ostoksilla, paremman tunkin tarvitsen omaankin autoon, jonka renkaiden vaihto sen alkuperäisellä hyvin pienellä tunkilla on vähän vaivalloista. Otan sen mukaani, ellei vuokra-auton oma tunkki ole erityisen hyvä.

Hiukan jännittää Lennun saaminen rajojen yli: olen tarkkaan tutkinut Eviran sivuja, ja niiden - ja eläinlekurin - mukaan ainoat asiat, jotka koiralta vaaditaan ovat mikrosiru, voimassa olevat Rabies-rokotus ja EU-passi. Mutta Autoliiton Autoillen Euroopassa -oppaan mukaan Viroon tarvitaan jo menomatkalla 30 vuorokautta tuoreempi ekinokokkoosi-lääkitys. Eviran mukaan ekinokokkoosi vaaditaan vasta Suomeen palatessa, ja se täytyy saada Virossa eläinlääkäriltä. Tuo Autoliiton opas on toivottavasti tältä osin vanhentunut, Eviralla pitäisi olla viimeinen tieto asioista, ja ekinokokkoosi-määritykset ovat muuttuneet vuoden vaihteessa. Torstaina nähdään onnistuuko rajanylitykset.

Onnen vuori

Nyt on autonrenkaat sittenkin vaihdettu, Lennu istuen tapansa mukaan valppaana vierellä.
Emme pitäneetkään normaalia raamista vaan menimme katsomaan Leppävaaran kirkossa esitettävää Simojoen ja Kaskisen uutta lähetysmusikaalia Onnen vuori. Se on itsenäinen jatko-osa 25 vuotta sitten minuakin kovasti ihastuttaneelle Liekit-musikaalille. Tapahtumapaikkana oli nytkin Fuegonia, jonne nuori lähetystyöntekijä on matkannut. Oli oikein hyvä, vaikka ei mun mielestä aivan yltänyt Liekit-esitysten tasolle, Ehkä aika kultaa muistot ja nuorena oli vastaanottavaisempi ja helpommin haltioituva. Mutta oikein hyvä esitys joka tapauksessa, kannattaa mennä katsomaan.
Tapasin siellä myös Marja-Liisan, matka-kumppanin Etiopian matkalta!

Vielä valmisteluja

Nyt on ostettu Lennulle suuri muonasäkki ja mulle vähän tonnikala- ja jerkysäilykkeitä alkumatkaa varten. Ja lisäksi 10 litran muovikanisteri juomavedelle ja toinen, suljettava muoviämpäri, jonka aluksi täytän juomavedellä ja jossa myöhemmin voin pestä pyykkiä. Muistan elävästi Steinbeckin kirjan Travels with Charlie, missä hän kuvaa automatkaa isovillakoira Charlien kanssa. Hän huomasi, että pyykki tulee todella puhtaaksi kun sen pistää likoamaan suljettavaan muoviastiaan, pesuainetta sekaan ja ripustaa astian ajon ajaksi auton perälle keikkumaan ;) 

Varkaita varten hankin autoon myös rattilukon.  Vielä pitäisi päivittää navigaattoriin uudet kartat Autoliitosta tilaamieni monien ohjeiden ja karttojen lisäksi. Ja tulkita valmiiksi saksankielistä Europa Camping -opasta, sekin saatu Autoliiton kautta. Hankin Autoliitosta myös Turvajäsenyyden, jonka turvin mun pitäisi saada hinaus- ja muuta apua missä tahansa Euroopan maassa, jos jotain sattuu.

Koskahan oikein saan aikaiseksi oman autoni renkaiden vaihdon??? Tänä iltana on raamis, ei millään ehdi.  Ja huomenna kirkko ja Maaritin tapaaminen, silloinkaan ei varmaan ehdi. ;=)

Valmistelut jatkuvat

Lauttaliput tilattu: Tallinnaan auton kanssa torstaina 26.4. klo 10.30, paluu ke 16.5. klo 11, molempiin suuntiin lisäksi varattu suuri lemmikkihäkki Lennulle. Jos menisin omalla autolla, Lennu voisi hyvin olla sen pari tuntia autossa yksin, kun se on tottunut siihen ja mun auton peräosa on sille kuin suuri tuttu koirankoppi. Mutta vieraaseen autoon en sitä voi jättää, se voisi hyvinkin hätääntyä ja repiä auton sisustukset.

Tänään pyysin vielä auton omistajaa täyttämään Valtakirjan auton vuokraamisesta minulle, muuten en saa sitä rajan yli. Ja kysyin rattilukosta ja navigaattorista. Eviran sivuilta tarkistin, että Lennun ei pitäisi tarvita muuta kuin mikrosirun, lemmikkipassin ja rabies ja muut rokotukset menomatkalla, takaisin tullessa sen pitää ennen Suomeen tuloa saada Virosta eläinlääkäriltä ekinokookkoosi-käsittely heisimatoa vastaan, muuten ei pääse takaisin.
Täytyy muistaa ottaa lista Viron eläinlääkäreistä mukaan, siltä varalta ettei sitten kriittisellä hetkellä pääsekään nettiin.

Awasan rauhaa

Awasalla, lähettien lomapaikassa, sirkat sirittävät illansuussa; puissa on marakatteja.

Kohta taas reissuun

Nyt on iMacin kovalevy pyyhitty puhtaaksi ja käyttis ja kaikki kamat asennettu varmistuksilta. On tuo macin Time Machine -varmistussysteemi osoittautunut aivan pistämättömäksi, nyt se tuli kovan paikan tullen testattua.

Seuraava - ja viimeinen? - rilluttelumatka alkaa ensi keskiviikkona. Olen lähdössä Lennun kanssa ajelemaan Eurooppaan pienellä matkailuautolla. Tämä tulee nyt vähän äkkiä, olisi ollut mukava olla kotonakin, mutta autoilu on paljon kalliimpaa toukokuun puolivälin jälkeen. Lisäksi on toukokuun lopulla yhden ystävän suuri merkkipäivä johon olen kutsuttu ja jota en halua missata.

Saan auton keskiviikkona Hämeenlinnasta ja yritän kovasti miettiä, että kaikki olisi kunnossa: auton FIN-tarra ja Green card -vakuutuskortti, kansainvälinen retkeilykortti, jonka sain eilen Autoliitosta, omat ja Lennun passit ja paperit. En ole ihan vielä päättänyt menenkö Tukholman vai Tallinnan kautta, luultavasti Tallinnan, jolloin Lennu voisi olla autossa sen pari tuntia. Tarkoituksena olisi mahdollisesti ajaa Saksan läpi ehkä pohjois-Italiaan saakka. Haluaisin kyllä yrittää olla ottamatta turhia riskejä, kun tämä on ensimmäinen tällainen reissuni. Saksa olisi turvallinen ajaa ja yöpyä, mutta siellä vaaditaan ainakin isommilla teillä autokohtaiset päästötarrat, joita en ole ehtinyt ennakkoon sieltä tilata. Ne saa kyllä kai paikan päälläkin.
Toinen mahdollisuus olisi lähteä Espanjan suuntaan länsirannikkoa pitkin.

Joka tapauksessa tarkoitus on ajella pikkuteitä ja pikkukylien läpi ja välttää kaikkia suuria kaupunkeja - ihan jo Lennunkin takia. Aiomme kävellä paljon ja yöpyä leirintäalueilla.

Suunnitelmat tarkentumassa

Olen siis lähdössä elokuussa Pietermaritzburgiin Etelä-Afrikkaan perheen luo, joka tekee työtä lasten kanssa lastensairaaloissa. Siellä ei normaalisti lapsia opeteta lainkaan tai leikitä heidän kanssaan vaikka he viettäisivät viikkoja tai kuukausia sairaalassa. Perheellä on myös 5-vuotias hiv-positiivinen sokea poika, jonka hoitamiseen he tarvitsevat apua, jotta poika pääsisi joka päivä kouluun. Minua kiinnostaisi myös siellä oleva sokeainkoulu, jossa voisi olla apuna. Olen kirjoitellut aika pitkään Sheenan ja Alanin kanssa, he tuntuvat mukavilta ja luotan myös aika lailla Albin sanaan, hän on ollut samassa raamattupiirissä kanssani täällä IEC:ssä Helsingissä ja arveli että voisin sopia tuonne perheeseen. Siellä olisi kuulemma oma cabin ja auto käyttööni, joten voisin olla melko itsenäisesti.

Joulukuun alussa lentäisin suoraan Pietermaritzburgista Etiopiaan Addikseen, missä voisin olla kolmen kuukauden turistiviisumin turvin helmikuun loppuun. Näin voisin vuokrata kotini yhtenäisesti koko ajalle elo-helmikuuksi. Työtoverini tytär tuntee Lennun ja on alustavasti sanonut haluavansa sen hoitoonsa mun poissaolon ajaksi. En ole ihan varma onko se realistista hänen kannaltaan, odottelen vielä hänen lopullista päätöstään. Ellei hänelle sovi, yritän löytää sellaisen vuokralaisen, joka ottaisi myös koiran. Uskon, että asia järjestyy, jos Jumala näin johtaa.

Vielä muutama kuva matkalta

Kahvinkeitto suoritetaan tarkan protokolan mukaan, ja se alkaa papujen paahtamisella.

Aaseja oli paljon, useimmilla kantamukset. Tämä oli matkalla jonnekin?

Miksi nähdä vaivaa hanan kiinnittämiseksi oikeaoppisesti seinään kun vesi tulee näinkin?

Pytty on ja vesi tulee, suihkun kanssa vähän niin ja näin...  Mutta kyllä tuossa itsensä puhtaaksi saa.

Jeesusta ja kristinuskoa ei ole tarvetta häpeillä niinkuin meillä Pohjolassa.

Mun karppaus taitaa jäädä nyt vähemmälle, kun kana-ateriat alkoivat näyttää aika työläiltä valmistaa... Onneksi painonhallinta ei ole niin hankalaa kuin Suomessa kun herkkuja ei notku joka puolella.

Mulla oli hirveän hauskaa kun huomasin miten kadulta ostamani piirakka oli pakattu: siinä oli uusiokäytetty jonkun myyjän lasten koulun matikanvihkoa ;)

Kuurojen oppilaiden  lauluesitys, ääntä oli vähän mutta tulkintaa sitäkin enemmän.

Tietojenkäsittelyohjeita kuurojen koululla. ;)

Aaseja liikenteessä.

Monet tiet olivat tällaista punaista multaa!

Viimeinen yhteinen juhla-ateria.

Kuvia Addiksesta

Lisään nyt muutaman kuvan vielä, kun se täällä Suomessa käy niin mukavasti:

Vuohet osaavat kulkea vapaasti laumana oikeaan paikkaan, paimenpoika seuraa perässä.

Tämä ihana pikkutie vie paikkaan missä pyhäkouluvihkoja on tähän saakka toimitettu.  Mukavia lenkkimaastoja.

Kotona taas - atk-ongelmat jatkuvat

Olen ollut nyt toista päivää kotona kuuman, runsaan suihkun ja nopean netin äärellä. Juuri kun olin alkanut oikein nauttia kaikesta länsimaisesta mukavuudesta, törmäsin yhä eneneviin atk-ongelmiin. Hieno iMaccini hajosi eikä enää käynnisty ja tietysti se tapahtui juuri kun olin ehtinyt siirtää kaikki tärkeimmät matkakuvani sille ja - vastoin tapojani - poistaa ne saman tien kameroista. Onnistuin kuitenkin saamaan läppärilläni yhteyden iMacin kovalevyyn, joten kuvat sai pelastettua. Nyt olen kopioimassa kaikkea muutakin rikkinäiseltä kovalevyltä läppäriini ennenkuin ryhdyn asentamaan iMaciin käyttistä uudestaan, siinä voi tuhoutua kaikki.  - Siis levy ei ehkä olekaan viallinen, jolloin käyttiksen asentaminen uudestaan alusta voisi olla hyvä ratkaisu.

Eilen illalla olin sitten päivittämässä vuorottelublogiani, kun jostain syystä kaikki teksti hävisi. ??? En vieläkään käsitä mitä tapahtui. En myöskään löytänyt tekstejä millään peruutus-toimenpiteellä enää mistään. Ehkä tämä oli ihan terveellinenkin opetus atk-elämän katoavaisuudesta. Elän vielä toivossa, että ylläpito voisi palauttaa sivuni joltain varmistukselta, mutta se saattaa olla turha toivo.

Päätin siirtyä käyttämään Vuodatusta, kun en saanut salasanojen asetuksia toimimaan haluamallani tavalla blogit-sivuston blogimerkinnöillä.

Hävinneitä tekstejä tässä välissä...

Addis palmusunnuntaina 8.4.

Mieliinpainuva kirkkomatka, kun teilla oli lukemattomia valkopukuisia kirkkoonmenijoita palmunlehvia mukanaan.  Kirkonmenot olivat mielenkiintoiset, paljon huutoa ja laulua kukin penkistaan,  kovaaanista synnintunnustusta, sita olisi kestanyt monta tuntia mutta lahdimme pois 1,5 tunnin paasta. Viereeni osui tosi ystavallinen nuori mies, joka tulkkasi mulle vahan menoja. Tanaan keskityttiin synnintunnustukseen, yleensa on kuulemma enemman ylistysta, sekin hyvin aanekasta. Kun tuohon Kalkuttaan nyt on tullut joskus verrattua, niin taytyy sanoa, etta sikalainen srk oli huomattavasti enemman mulle mieluinen. Mutta taalla on myos kansainvalinen srk, menen sitten talvella varmaan sinne.

Harmi kun nyt on kuvien saaminen tanne aika hankalaa kun annoimme pois sen minilapparin.

Taytyy talvella tuoda tanna hyva veitsenteroitin, suurin osa on hyvin tylsia. Miehet teroittelevat teria toisiinsa kauppojen edustoilla, mutta ma en osaa sillai.
Tuntuu kuin olisi flunssa tuloissa, meinaan menna tirsalle.

Addis 7.4.

Tanaan oli kiva paiva, kun annoimme Huutonetista sita varten  Suomessa ostamani minilapparin arkkitehtiopiskelijapojalle.  Kuulin tarpeesta aika viime tipalla, pari paivaa ennen lahtoa, joten se tuli kiireessa valittua, mutta toivottavasti pelaa useamman vuoden. Olin kuullut Ritvalta etta taalla ei halpalappareita olisi saatavilla, mutta asken kylla sellaisia yhdessa liikkeessa nain.
Olin kirjoittanut kayttoohjetta Solomolle koko aamupaivan kaikesta mahdollisesta tietokoneen kayttoon liittyvasta kun han oli sellaista kayttanyt vain joskus jonkin tuttavan luona. Han saa opintoihinsa liittyvan aineiston pelkastaan muistitikulla, joten ilman jonkinlaista omaa lapparia on ollut erityisen vaikeaa opiskella. Olin kotona ja onneksi ladannut siihen mm. Firefoxin ja OpenOfficen, silla taalla se ei olisi enaa helposti onnistunut. Hanen kasvonsa kirkastuivat kun naytin hanelle OO:n Draw-ohjelman, jolla han voi aloitella tietokoneella piirtamista. Han uppoutui siihen sitten niin, etta tuli vain vastahakoisesti lopulta syomaan.   Solomo tulee uudestaan tapaaman meita ensi lauantaina, jolloin han on toivottavasti ehtinyt yrittaa tehda monenlaista ja on kysymyksia.

Lounaalla soimme taas inseraa (hapanta lettua) ja wottia (lihakastiketta) - sormin kuten asiaan kuuluu. En ole mitenkaan hirvean ihastunut tuohon inseraan mutta syon kylla sujuvasti. Sen jalkeen pieni ruokalepo NLM:n guesthousen nurtsilla ja sitten kaupungille. Salomolle oli tarkoitus ostaa reppu, sain oikein hyvan 8 eurolla.

Kavin kahvilla ja sitten taas tanne nettikahvilaan, missa ei  takalaisittain tarjota muuta kuin nettia talon laitteilla, ei siis kahvia tms. Suuresti kaipaamaani wifia ei taalla toistaiseksi ole julkisista tiloista loytynyt, sellainen on kylla siella Guesthousessa mutta se toimii yleensa vain myohaan illalla ja aikaisin aamulla ja silloinkin hyvin hitaasti. Niinkuin taalla nettikahvilassakin:  laajakaista on olemassa juuri sen verran etta oveen saadaan kyltti siita, mutta sen vaylanopeudet mahdottoman hitaita. Kahvi tekisi kauppansa enter:n vaikutusta odotellessa...

Eilen illalla oli hauska tilanne tassa samassa paikassa, kun kysyin nuorelta myyjatytolta jotain englanniksi. Halusin siirtaa kuvia kameran kortilta tietokoneelle ja oma kortinlukija oli unohtunut. Tytto eparoi, sanoi jotain amharaksi ja kutsui sitten hiukan vanhemman miesmyyjan paikalle. Han ymmarsi asiani kun naytin elein. Hauskaa oli se, kun han sitten viittiloi tytolle ja selitti vauhdikkaasti hanelle etta hanen ei pida koskaan sanoa ettei ymmarra englantia vaan aina sanotaan Yes, yes, I speak english, How can I help you? Nauroimme yhdessa kovasti; ihan oikeassahan han oli, kylla asia hoitui aika vahilla kielitaidoillakin.

Huomenna mennaan varmaan kirkkoon, mielenkiintoista.

Addis pitkäperjantai 6.4.

Juuri kun ehdin tanne kahvilaan alkoi kova rummuttava sade!



Ja tassa on nettikahvila-vierustoverini :)


Tanaan kavimme tutustumassa NLM:n toimipaikkoihin Ritvan kanssa ja mm. siihen tyohon jota ehka tulisin tanne tekemaan ensi talvena. Se on pyhakouluoppaiden taitto- ja kuvitustyota, eli mulle ennestaan hyvin tuttua. Olen jostain syysta tykannyt taalla aika tavalla ja tunnen olevani kuin kotonani. Olen liikkunut paljon yksin, tanaankin taksilla ja minibussilla ympari kaupunkia. Taksi on hyvin halpa, esim. puolen tunnin ajo noin 6 euroa. Minibussi eli vakiolinaa kulkeva tilataksi on sitten viela tuosta paljon halvempi, n. 40 cnt.

Tanaan tormasin kaupungilla herrasmieheen, joka innostui kovin ystavalliseksi kun kuuli etta olin Suomesta. Eksyin vahan kun annoin taksille vaaran osoitteen ja tuo mies osui kahvilassa viereeni. Han lahestyi jo siina vaiheessa kun olin ostamassa kahvilassa nenaliinapakettia kerjalaiselta liian kalliiseen hintaan. Sitten han varta vasten kaveli ja neuvoi oikealle kadulle, antoi kayntikorttinsa ja tarjoutui opastamaan kaupungilla. Han kuului olevan myos humanitaarista apua tekevassa firmassa ja ilahtui kun kerroin olevani tyossa lahetysyhdistyksessa.
Nyt sade on hiukan tauonnut mutta ulkona on sakkipimea.

Addis kiirastorstai 5.4.

 Yleisvaikutelmana kaikki tuntuu aika samansuuntaiselta kuin Kalkutassa, mihin en voi olla vertaamatta, mutta taalla ei ole aivan niin likaista eika niin paljon ihmisia asumassa jalkakaytavilla. Luonto on kaunis, monin paikoin on valtoimenaan vuoden ympari kukkivia koynnokia, pensaita ja suuria kukkia. En muista etta Kalkutassa olisi sellaista niin ollut ja senkin takia likaisuus siella korostui.

Silti, kun syön täällä lempiruokaani, puolitettua papaijaa jonka keskukseen kaadettu jogurttia, niin kädet on sitten ihan mustat ellen ole pessyt hedelmää ulkopuolelta.

Asumme NLM:n (Norwegian Lutheran Mission) guesthousessa.
Addis on aika korkealla n. 2500 meren pinnan yläpuolella, mistä johtuu, ettei kuulemma juoksemista suositella tottumattomille ihan ekana päivänä. Mukava puoli on se, ettei ole mihinkaan aikaan vuodesta mitenkaan kauhean kuuma. Ja lämpiminäkin aikoina viilenee öiksi, mikä sopii mulle.

Tunnusomaista tuntuu olevan se, etta kaikki sellaiset käytännön asiat kuin suihku, wc, netti, valot, keittimet, katkaisijat toimivat juuri ja juuri - jos toimivat, luksusta ei siis oikein ole. Mutta en ole ihan varma tarviiko sita, ainakaan koko ajan kuten meillä on totuttu. Mutta ihmiset ovat ihan harvinaisen ystävällisiä ja monet onnellisen oloisia. Ja kyllä olen itseni puhtaaksi saanut 'norosuihkullakin'.

ETIOPIAAN TUTUSTUMISKÄYNNILLE: Addis 3.4.

Saavuimme Addis Abebaan kahden aikaan aamuyöllä 2.4. Olen täällä Ritva Olkkola-Pääkkösen kutsumana ihan lomamatkalla ja samalla katsomassa, olisiko täällä sopivaa vapaaehtoistyötä muutamaksi kuukaudeksi ensi talvena. Olen vapaalla töistäni 1.4.12-26.4.13.

Matkalla on lisäkseni kolme Ritvan ystävää, Lahja-Marjatta Korhonen (vas. kuvassa), Laina Pekonen (keskellä) ja Marjatta Hietanen. Viisumit järjestyivät hyvin jo kentällä, omani oli hankittu jo etukäteen Tukholman lähetystöstä, missä siihen oli merkitty kaksi päivää liian myöhäinen matkan alkupäivä - sekin meni kuitenkin täällä onneksi lapi.