Thursday, April 26, 2012

MATKAILUAUTOLLA KESKI-EUROOPPAAN 26.4.2012: Matkaan kuitenkin

Auton onkin aika iso, netistä selatessa eivät näyttäneet aivan tältä.


Ja tappelupukari lähtee mukaan. Olin jo vähällä lopettaa tappelijan tai ainakin perua matkan kun suretti koirani roistoilu niin paljon, mutta eiköhän tässä nyt edetä yhdessä suunnitelmien mukaan.


Pystykorva on palannut lääkäristä tikit reidessään, onneksi ei mitään vakavampaa tullut. Korvaukset olivat hyvin kohtuulliset, ja bernimies, jota pystykorva puri siinä hässäkässä, sanoi, ettei jäykkäkouristusrokotus mitään maksanut.  Yksi kaverini sanoi kun kuuli tapauksesta, että hyvä kun on koira mukana Baltian maissa, ja vielä hyvä tappelemaan; kuulemma turvallista. Tuo olikin ihan uus näkökulma asiaan.

Auto on iso, ainakin Micraan verrattuna, mutta tuntuu hyvältä ajaa.
Valokuvat passista, rokotuksista, eurooppalaisesta sairausvakuutuskortista, kansainvälisestä camping-kortista, Lennun passista ja rokotuksista on talletettu gmailiin ja Dropboxiin.
Ja auton ikkunoihin tulostettu kuvat Lennusta varkaita varten.

No comments: