Friday, October 12, 2012

Kaikkea pienta mukavaa

Lastensairaalassa on mennyt viime aikoina mukavammin.  Yhdelle pikkutytolla naytti olevan aivan ihana kokemus piirtaa omalle aidille taideteos, han taiteili jatkuvasti hihitellen ja posket punaisina. Aiti oli mukana sairaalassa, mutta istui vaan sangyn vieressa, valilla nukkui ja valilla katsoi telkkaria. On myos hyva yrittaa saada vahan kouluasioita, vaikka juuri pienia laskuja, tehtya, koska moni joutuu olemaan viikkoja tai kuukausia sairaalassa, missa ei saa mitaan opetusta.

Saat ovat olleet nyt viileita, reilusti alle 20 astetta, ja sisalla jopa kylma iltaisin ja aamuisin, +14. Tunnun jauhavan aika tavalla samoja juttuja, mutta mua vaan niin ihmetyttaa se, ettei taalla ole niin selvia vuodenaikoja kuin Suomessa. Niiden sijaan lampotilat voivat vaihdella hyvin paljon, lahes 20 astetta, perakkaisina paivina.  Nyt mielikuva on, etta talvisin lampotilat vaihtelevat +10 ja 20 valilla ja kesaa kohti 18:n ja 38:n valilla.  Viikonlopuksi on tulossa taas lamminta, lahes 30 astetta.

Tama viikonloppu on lomaa lapsista, kun he ovat taas siella camping-paikassaan, jonne Sheena lahti jo yksin muutama paiva sitten. Eihan mulla velvoitteita yleensa viikonloppuisin ole, paitsi ehka Henhryn matikka, mutta silti, kun lapset ovat taalla, he voivat tulla tanne talooni ja pyytaa jaada olemaan vahaksi aikaa, enka ma useinkaan raski kieltaytya. Ja vaikka lapsista tykkaankin - enemman kuin Suomessa tiedostin - niin vasyn kylla heidan kanssaan aika pian.

Lauantaina olen menossa auttamaan yhta raamiskaveria, Joania, jonka miehen sisko asuu nyt heilla ja karsii dementiasta, joten hanen kanssaan pitaa jonkun olla jatkuvasti. Lupasin menna hanen seurakseen koko iltapaivaksi, kun Joanilla ja hanen miehellaan on muuta menoa.  He ovat hyvn mukavia ihmisia taalta metodistikirkosta.

Raamikseen oli tosi vaikea ajaa viime maanantaina, kun taalla ei ole katuvaloja ja usein iltaisin on sankka sumu, jonka lapi ei pimeassa meinaa nahda yhtaan mitaan. Mun piti pitaa tehokasta fikkariani auton ikkunasta ulkona ja valaista silla kadun reunoja, jotta erotin, missa sivukatu milloinkin alkaa. Aika hurjaa.

Mutta siis, paa-asiaan eli koiriin palatakseni, niin edelleen on tosi vaikea olla ottamatta koiria, varsinkin ohut- ja lyhytturkkista Hamletia, sisaan iltaisin, kun ne norkoilevat tallai oveni ulkopuolella.  Etuovessani on kalteriovi varsinaisen oven lisaksi. 



 Myos Jessieen olen alkanut kiintya enemman, kun se on alkanut luottaa muhun  ja tulee usein tervehtimaan. Ihana tytto!

Nyt lahden viela ajamaan Emilya, siivoojaa, kylille, sitten paasen vapaalle.

10 comments:

Reija said...

On sulla ihanat koirat, mä en varmaan mitenkään pystyis pitämään niitä oven ulkopuolella! Ymmärrän toki mikset ota niitä sisälle, mutta on ne vaan hellyttäviä :-) Ja hurjan kuulosta taas toi autolla ajaminen siellä, huhhuh! Hienoa että oot siellä selvinnyt. Tih!

Kikka said...

Tuntuu hassulta, että siellä voi tuntua, ettei tapahdu mitään erikoista ja täällä meidän mielestä kaikki mitä kirjoitat on aivan ihmeellistä! Kuvat erityisesti ovat todella paljon puhuvia. Ihanat hurtat!

Kikka said...

Helsingissä on viime viikkoina kuulemma yleistyneet öiset murtovarkaudet, jotka tehdään asukkaiden ollessa kotona nukkumassa. Tosin nämä varkaat eivät ole olleet väkivaltaisia vaan ovat häipyneet vähin äänin jos asukkaat ovat heränneet. Riittävän kamalaa sekin.

Sinikka said...

Ryosto on tosiaan aika traumaattinen kokemus, jos siihen sisaltyy alistamista ja vakivaltaa, vaikka sinansa ei vahingoittuisikaan. Sen jalkeen voi olla tarvis keskittya pelon ja mielenrauhan hallintaan.

Mun oli tarkoitus menna ajelemaan lahialueille katsomaan nahtavyyksia mutta taidankin pysya pihallani nyt niin Jessie voi olla kanssani vapaana.

Anonymous said...

Olimme saunassa ja luimme iltalukumme ,istuen takan ääressä. Toivotamme Sinulle turvallista hyvää yötä ja hyvää Sunnuntaipäivää.Kiitos ihanasta blogistasi!

Hanna Ropponen said...

Hei ja terveiset myös Lempäälästä, pitkästä aikaa! Sain päivitettyä blogisi lukemisen nyt, kun viimeiset pari viikkoa on ollut niin kiireistä töissä etten ole ehtinyt lukea. Tosi mukava kun kirjoitat ja kuvat on myös upeita! Kyllä ne tapahtumat vaan siellä on meistä täällä olevista kovin mielenkiintoisia, vaikka ei susta siltä tuntuisikaan. Hurjaa tuo taskulampun valossa ajaminen tosiaankin! Kiva kuulla Etiopian suunnitelmista, toivottavasti toteutuvat! Kun palaat Suomeen, olisi kiva treffata ja katsoa enemmänkin Afrikan kuvia ja kuulla vielä lisää kokemuksista siellä :) Siunausta ja johdatusta ja TIH!

Sinikka said...

Eiko se matkablogin pitamisen yksi syy ole se, etta sitten matkaajan ei tarvitse vasyttaa laheisiaan pitkilla diasarjoilla? Mutta siis tapaaminen olisi tosi mukavaa, taytyy sitten helmi-maaliskuussa katsoa joku hyva aika.

Koskas sina jatkat taas blogisi paivittamista? ??? Olen kaivannut sita.

Kikka said...

Yllättävän samanlaisia nuo lasten piirrokset kuin täkäläisten lasten - hiusmuodissa ehkä pientä eroa...

Kikka said...

Tuleeko siellä seurattua paikallisia tapahtumia? Täällä on isot otsikot Etelä-Afrikan kaivoslakoista ja varsinin niiden kovakouraisista tukahduttamisyrityksistä.

Sinikka said...

Minun ei tule seurattua taalla sen enempaa kuin teen Suomessakaan, nolo myontaa. Mutta apartheidin vuosista ja mustan vaeston alistamis- ja eristamistoimenpiteista on niin kauhean lyhyt aika, 20 vuotta, etta pinnan alla kytee paljon vihamielisyytta. On kasittamatonta, etta erityisesti valkoinen vaesto halusi eristaytya niin totaalisesti mustasta, etta he valitsivat asuinpaikkansa esim. laaksosta mista ei ollut nakoyhteytta mustien asuttamaan toiseen laaksoon. Ja vielakin mustien palkkataso on huimasti valkoisten palkkoja pienempi ja suurin osa palvelualojen tyontekijoista on mustia. Tama kaikki ei voi olla vaikuttamatta myos lakkokayttaymiseen.