Jännä juttu, että vaikka koko tämän 7 kuukauden aikana en ole oikeastaan kaivannut Suomeen, ajan täällä huvetessa olen tullut kärsimättömäksi päästä taas omaan, tuttuun kotiin, raikkaisiin pakkasiin, oman koiran luo ja omaisten pariin. Uskomatonta! Vielä marraskuun lopulla Ritva kyseli, onko koti-ikävä ja olisinko iloinen, jos Etiopiaan-lähtö ei toteutuisikaan vaan nyt olisi edessä suora lento Suomeen. Silloin sanoin että ilman muuta olisin pettynyt, en halua vielä kotiin, seikkailu on vielä kesken! Ja nyt kun lähtö on ovella, I can hardly wait!!! (Yksi mukava seuraus tästä reissusta on ollut: englanninpuheeni on hiukan petraantunut, kun varsinkin EA:ssa se oli ainoa kommunikointikieli.)
Kone lähtee aamuyöllä klo 02 ensi lauantaina 2.3., joten lähdemme kentälle perjantai-iltana, ajoissa toivottavasti, jotta Rekku pääsee sitten rauhassa takaisin nukkumaan. Istanbulissa on koneenvaihto lauantai-aamuna aikaisin. Ja sitten tavataan Mr Lennarth pitkästä aikaa! - Ihmisten kanssa on sentään ollut email-yhteys, herran kanssa ei sitäkään ;=D
Sain vielä muutama päivä sitten Lainalta Lumimaisema-kortin, jotta osaan vähän varautua uusiin maisemiin, kiitos!! Jännä, että vaikka nyt on niin paljon paremmat yhteydet Suomen ja Aafrikan maiden välillä kuin muinoin on ollut, niin maaposti on huomattavasti hidastunut, se kestää reilusti pitempään kuin sen viikon, minkä kesti ennen vanhaan.
Vaikka nautin joka päivä Auringosta ja +24 -- +28 asteen lämmöstä, odotan myös Suomen raikkaita säitä. Lämpö aiheuttaa sen, etten ole tainnut esim. hölkätä juuri lainkaan näiden kuukausien aikana, kun Suomen viileissä säissä koiralenkki muuttuu helposti hölkäksi vähän väliä.
Olen viime päivinä lukenut iltaisin uskomatonta seviytymistarinaa Piin elämä, joka näkyy menevän nyt myös Tennispalatsissa leffana. Se kertoo 16-vuotiaasta intialaispojasta, joka haaksirikkoutuuu ja elää pelastusveneessä aavalla merellä yhdessä bengalintiikerin kanssa 227 vuorokautta! Eniten kirjassa kiinnosti tapa, jolla poika päätti selviytyä hengissä tiikerin kanssa merellä ilman että se söisi hänet. (Tiikeri söi alkumatkasta seepran ja apinan, jotka myös haaksirikkoutuivat.)
Poika päätti kesyttää tiikerin. Menetelmänä hän käytti laajennettua versiota paljon huomiota saaneesta Shaping- eli Naksutin- (Clicker) eli ehdollistamismenetelmästä, jota minäkin olen käyttänyt Lennun ja Ronin kanssa aika hyvällä menestyksellä. Siinä vahvistetaan eläimen käytöstä juuri sillä sekunnilla, kun eläin käyttäytyy siten kuin ihminen toivoisi, palkitsemalla eläin ruualla tai millä tahansa, mikä aiheuttaa sille mielihyvää. Juju Shapingissä on siinä, että jokin ääni, esim. naksuttimen naksaus, assosioidaan eläimen mielessä niin vahvasti palkintoon (ruuan saamiseen), että pelkkä naksaus antaa sille mielihyvän tunteen (kunhan sitä seuraa myös se ruoka vähän myöhemmin). Näin saadaan kerrottua eläimelle sekunnin tarkkuudella juuri se asia, mitä ihminen siltä toivoo.
Kirjassa tätä menetelmää käytettiin myös negatiiviseen suuntaan: poika opetti tiikerille, että jos se lähestyy pojan reviiriä pelastusveneessä, poika alkaa keinuttaa venettä niin kovasti, että tiikeri alkaa voida pahoin (se oli altis merisairaudelle ja oksenteli veneessä). Hän myös ehdollisti veneen keinuttamisen kovaan, pistävään ääneen, joka syntyi pillillä. Koulutuksen loppuvaiheessa pelkkä pilliin puhallus sai eläimen pysymään tarkasti omalla reviirillään. Poika myös piti tiikerin hengissä kalastamalla ja syöttämällä sitä, hän tunsi pelon ohella suurta kiintymystä tiikeriin, se oli monen kuukauden ajan ainoa seuralainen matkalla. Ja hän ajoitti syöttämisen viisaasti niihin hetkiin, jolloin eläin vetäytyi omalle puolelleen venettä. Vaikka negatiivinen menetelmä tuntui väliin pahalta, se oli täysin perusteltua, koska vaihtoehtona oli se, että tiikeri raatelisi ja söisi hänetkin, kun ruoka kävi vähiin.
No niin, se taas mun lempiaiheestani...
Kerroin Rekulle, että on edesvastuutonta antaa noin mielenkiintoista tarinaa luettavaksi viattomalle ihmiselle juuri nyt, kun pitäisi tehdä työtkin loppuun! Aloitin maanantaina viimeisen pyhäkoulu-oppikirjan taiton, joka valmistuu varmaan muutamassa päivässä. Ensi viikolla opetan Rekulle näitä taitto-ohjelman saloja, jotta hän voi tarvittaessa hiukan jatkaa tätä hommaa.
Kone lähtee aamuyöllä klo 02 ensi lauantaina 2.3., joten lähdemme kentälle perjantai-iltana, ajoissa toivottavasti, jotta Rekku pääsee sitten rauhassa takaisin nukkumaan. Istanbulissa on koneenvaihto lauantai-aamuna aikaisin. Ja sitten tavataan Mr Lennarth pitkästä aikaa! - Ihmisten kanssa on sentään ollut email-yhteys, herran kanssa ei sitäkään ;=D
Sain vielä muutama päivä sitten Lainalta Lumimaisema-kortin, jotta osaan vähän varautua uusiin maisemiin, kiitos!! Jännä, että vaikka nyt on niin paljon paremmat yhteydet Suomen ja Aafrikan maiden välillä kuin muinoin on ollut, niin maaposti on huomattavasti hidastunut, se kestää reilusti pitempään kuin sen viikon, minkä kesti ennen vanhaan.
Vaikka nautin joka päivä Auringosta ja +24 -- +28 asteen lämmöstä, odotan myös Suomen raikkaita säitä. Lämpö aiheuttaa sen, etten ole tainnut esim. hölkätä juuri lainkaan näiden kuukausien aikana, kun Suomen viileissä säissä koiralenkki muuttuu helposti hölkäksi vähän väliä.
Olen viime päivinä lukenut iltaisin uskomatonta seviytymistarinaa Piin elämä, joka näkyy menevän nyt myös Tennispalatsissa leffana. Se kertoo 16-vuotiaasta intialaispojasta, joka haaksirikkoutuuu ja elää pelastusveneessä aavalla merellä yhdessä bengalintiikerin kanssa 227 vuorokautta! Eniten kirjassa kiinnosti tapa, jolla poika päätti selviytyä hengissä tiikerin kanssa merellä ilman että se söisi hänet. (Tiikeri söi alkumatkasta seepran ja apinan, jotka myös haaksirikkoutuivat.)
Poika päätti kesyttää tiikerin. Menetelmänä hän käytti laajennettua versiota paljon huomiota saaneesta Shaping- eli Naksutin- (Clicker) eli ehdollistamismenetelmästä, jota minäkin olen käyttänyt Lennun ja Ronin kanssa aika hyvällä menestyksellä. Siinä vahvistetaan eläimen käytöstä juuri sillä sekunnilla, kun eläin käyttäytyy siten kuin ihminen toivoisi, palkitsemalla eläin ruualla tai millä tahansa, mikä aiheuttaa sille mielihyvää. Juju Shapingissä on siinä, että jokin ääni, esim. naksuttimen naksaus, assosioidaan eläimen mielessä niin vahvasti palkintoon (ruuan saamiseen), että pelkkä naksaus antaa sille mielihyvän tunteen (kunhan sitä seuraa myös se ruoka vähän myöhemmin). Näin saadaan kerrottua eläimelle sekunnin tarkkuudella juuri se asia, mitä ihminen siltä toivoo.
Kirjassa tätä menetelmää käytettiin myös negatiiviseen suuntaan: poika opetti tiikerille, että jos se lähestyy pojan reviiriä pelastusveneessä, poika alkaa keinuttaa venettä niin kovasti, että tiikeri alkaa voida pahoin (se oli altis merisairaudelle ja oksenteli veneessä). Hän myös ehdollisti veneen keinuttamisen kovaan, pistävään ääneen, joka syntyi pillillä. Koulutuksen loppuvaiheessa pelkkä pilliin puhallus sai eläimen pysymään tarkasti omalla reviirillään. Poika myös piti tiikerin hengissä kalastamalla ja syöttämällä sitä, hän tunsi pelon ohella suurta kiintymystä tiikeriin, se oli monen kuukauden ajan ainoa seuralainen matkalla. Ja hän ajoitti syöttämisen viisaasti niihin hetkiin, jolloin eläin vetäytyi omalle puolelleen venettä. Vaikka negatiivinen menetelmä tuntui väliin pahalta, se oli täysin perusteltua, koska vaihtoehtona oli se, että tiikeri raatelisi ja söisi hänetkin, kun ruoka kävi vähiin.
No niin, se taas mun lempiaiheestani...
Kerroin Rekulle, että on edesvastuutonta antaa noin mielenkiintoista tarinaa luettavaksi viattomalle ihmiselle juuri nyt, kun pitäisi tehdä työtkin loppuun! Aloitin maanantaina viimeisen pyhäkoulu-oppikirjan taiton, joka valmistuu varmaan muutamassa päivässä. Ensi viikolla opetan Rekulle näitä taitto-ohjelman saloja, jotta hän voi tarvittaessa hiukan jatkaa tätä hommaa.
1 comment:
Olipa hauska lukea taas blogiasi!Kyllä tuo tiikerin-pojan uskomaton kertomus on meidänkin katsottava. Tervetuloa takaisin kotiin ja tänne lumen keskelle.Siunausta ja varjelusta kotimatkalle.
Post a Comment