Onneksi mukaani tuli Suomesta oikein hyvä jumppavideo, kun liikunta on se, mikä täällä jää helposti vähälle: joka paikkaa pitää mennä autolla, loistavia lenkkimaastoja kyllä on, mutta niihin pitää lähteä erikseen, ulkona ei ole valoja, joten minnekään ei oikein voi mennä klo 17:30:n jälkeen. Pietermaritzburgissa on kuntosaleja, mutta ne ovat lähes Suomen hinnoissa, joten en niitä edes harkitse. Mulla olisi useina aamuina hyvin aikaa lähteä koiran kanssa tuonne kukkuloille esim. sen jälkeen kun olen vienyt lapset kouluun klo 7, mutta jostain syystä inspis ei ole aina tullut juuri silloin.
Mutta nyt siis muistin jumppavideon: se ei ollut kovin pitkä, puolisen tuntia, mutta oikein tehokas, jos sen mukaan jumppaisi useampana kertana viikossa. Ainakin nyt tuntui oikein ihanalta, venytyksiä muunsin itselleni sopiviksi, mutta kaiken kaikkiaan oikein hyvä!
Terveydestä vielä sen verran, että painonhallinta on täällä sikäli huomattavasti vaikeampaa kuin Etiopiassa tai Intiassa, että kaikissa kaupoissa, myös lähimmässä SuperSparissa, tuntuu olevan valtaisat kakku- ja leivonnaisosastot, jotka minä tietysti heti olen pannut merkille. Tähän saakka olen melko hyvin onnistunut välttelemään niitä toteamalla kaupoissa asioidessani, että 'onneksi mä en nyt tartte mitään tuolta' ;) Mutta silti.
Tuntuu paradoksaaliselta se, että kaupat näyttävät hiukan vähemmän siisteiltä ja organisoiduilta kuin Suomessa, mutta tarjonta on tosi monipuolista ja mm. pikakahvilaatuja on vaikka minkä verran. (Ja kaupassa paistettuja pitsoja, piiraita, pullia ym. vaikka kuinka paljon.) Hedelmätiskit näyttävät vähän rähjäisiltä, mutta hedelmät ovat maukkaita ja halpoja.
---
Olen nyt siis tehnyt läksyjä Siphon 8v. ja Sihlen 7v. kanssa, lähinnä heidän pitäisi molempien harjoitella lukemistaan. Ja Henhryn kanssa sitä matikkaa. Olen nyt miettimässä, mikä rooli palkitsemisella voisi/saisi/pitäisi olla lasten läksyjenluvussa?
Alunperin olen ajatellut, että vaikka mun ipad ei ole mikään lasten lelu, niin kun mulla nyt kuitenkin sellainen on ja olen siihen Suomessa ladannut niitä interaktiivisia satuja, niin voisin käyttää sitä kannustamiseen ja palkitsemaan lapsia heidän läksyjen luvussaan.
Mukana on Raamatun kertomuksia ja tavallisia satuja, esim. Prinsessa Ruususessa lapset voivat lukea ensin sivulla olevat 4 riviä, ja sitten kosketella näytön kuvia, mm. valita prinsessalle mieleisensä asun tai kruunun. Lapsista, jopa Henhrystä, ne ovat hirveän hauskoja. Henhrya varten on ladannut netistä muutaman matikkapelin, joissa edetään tekemällä pieniä laskuharjoituksia.
Nyt olen siis miettimässä sitä, mikä rooli tuolla ipadillä voisi olla? Alussa ajattelin, että kun pienemmät lapset ovat tehneet läksynsä, he voisivat saada palkinnoksi lukea ja "leikkiä" yhden ipadin sadun. Ja kun Henhry viimeksi täällä käydessään keskittyi hyvin 45 min ajan niihin geometrian kuvioihinsa, hän sai lopuksi pelata 20 min. numeropeliä.
Ajattelin, että lapset käyttäisivät ipadiä sekä lisäoppimiseen että tavallaan palkinnoksi tai kannustimena. Mutta jos he saavat lukea sadun tai pelata pelin ipadissä joka läksyjenluvun jälkeen, eikö siitä silloin tule melkein 'vaatimus' heidän puoleltaan, en halua että siitä tulee lahjontaväline tai itsestään selvä lelu.
Vielä tuli mieleeni: koiran kanssa ero on selvä, jos makupala näytetään ennen käskyä, se on lahjontaa, jos se on piilossa ja näytetään ja annetaan vasta kun koira on noudattanut käskyä (eikä joka kerran ehkä silloinkaan), se on palkinto.
Pitäisikö mun siis satunnaisesti joskus sanoa, että nyt voit lukea sadun ipadissa, mutta ei lainkaan säännöllisesti?
Pienimmälle lapselle, Nzuzo 4v. olen sanonut, että hän saa kuunnella ja leikkiä ipad-sadun sunnuntaisin, ei muulloin, sillä hänelle se on vain hauskaa, hän ei siinä opi hirveästi mitään.
Onko teillä, viisaat kasvattajat, ajatuksia tähän? Antaisin arvoa mielipiteillenne.
Mutta nyt siis muistin jumppavideon: se ei ollut kovin pitkä, puolisen tuntia, mutta oikein tehokas, jos sen mukaan jumppaisi useampana kertana viikossa. Ainakin nyt tuntui oikein ihanalta, venytyksiä muunsin itselleni sopiviksi, mutta kaiken kaikkiaan oikein hyvä!
Terveydestä vielä sen verran, että painonhallinta on täällä sikäli huomattavasti vaikeampaa kuin Etiopiassa tai Intiassa, että kaikissa kaupoissa, myös lähimmässä SuperSparissa, tuntuu olevan valtaisat kakku- ja leivonnaisosastot, jotka minä tietysti heti olen pannut merkille. Tähän saakka olen melko hyvin onnistunut välttelemään niitä toteamalla kaupoissa asioidessani, että 'onneksi mä en nyt tartte mitään tuolta' ;) Mutta silti.
Tuntuu paradoksaaliselta se, että kaupat näyttävät hiukan vähemmän siisteiltä ja organisoiduilta kuin Suomessa, mutta tarjonta on tosi monipuolista ja mm. pikakahvilaatuja on vaikka minkä verran. (Ja kaupassa paistettuja pitsoja, piiraita, pullia ym. vaikka kuinka paljon.) Hedelmätiskit näyttävät vähän rähjäisiltä, mutta hedelmät ovat maukkaita ja halpoja.
---
Olen nyt siis tehnyt läksyjä Siphon 8v. ja Sihlen 7v. kanssa, lähinnä heidän pitäisi molempien harjoitella lukemistaan. Ja Henhryn kanssa sitä matikkaa. Olen nyt miettimässä, mikä rooli palkitsemisella voisi/saisi/pitäisi olla lasten läksyjenluvussa?
Alunperin olen ajatellut, että vaikka mun ipad ei ole mikään lasten lelu, niin kun mulla nyt kuitenkin sellainen on ja olen siihen Suomessa ladannut niitä interaktiivisia satuja, niin voisin käyttää sitä kannustamiseen ja palkitsemaan lapsia heidän läksyjen luvussaan.
Mukana on Raamatun kertomuksia ja tavallisia satuja, esim. Prinsessa Ruususessa lapset voivat lukea ensin sivulla olevat 4 riviä, ja sitten kosketella näytön kuvia, mm. valita prinsessalle mieleisensä asun tai kruunun. Lapsista, jopa Henhrystä, ne ovat hirveän hauskoja. Henhrya varten on ladannut netistä muutaman matikkapelin, joissa edetään tekemällä pieniä laskuharjoituksia.
Nyt olen siis miettimässä sitä, mikä rooli tuolla ipadillä voisi olla? Alussa ajattelin, että kun pienemmät lapset ovat tehneet läksynsä, he voisivat saada palkinnoksi lukea ja "leikkiä" yhden ipadin sadun. Ja kun Henhry viimeksi täällä käydessään keskittyi hyvin 45 min ajan niihin geometrian kuvioihinsa, hän sai lopuksi pelata 20 min. numeropeliä.
Ajattelin, että lapset käyttäisivät ipadiä sekä lisäoppimiseen että tavallaan palkinnoksi tai kannustimena. Mutta jos he saavat lukea sadun tai pelata pelin ipadissä joka läksyjenluvun jälkeen, eikö siitä silloin tule melkein 'vaatimus' heidän puoleltaan, en halua että siitä tulee lahjontaväline tai itsestään selvä lelu.
Vielä tuli mieleeni: koiran kanssa ero on selvä, jos makupala näytetään ennen käskyä, se on lahjontaa, jos se on piilossa ja näytetään ja annetaan vasta kun koira on noudattanut käskyä (eikä joka kerran ehkä silloinkaan), se on palkinto.
Pitäisikö mun siis satunnaisesti joskus sanoa, että nyt voit lukea sadun ipadissa, mutta ei lainkaan säännöllisesti?
Pienimmälle lapselle, Nzuzo 4v. olen sanonut, että hän saa kuunnella ja leikkiä ipad-sadun sunnuntaisin, ei muulloin, sillä hänelle se on vain hauskaa, hän ei siinä opi hirveästi mitään.
Onko teillä, viisaat kasvattajat, ajatuksia tähän? Antaisin arvoa mielipiteillenne.
No comments:
Post a Comment