Vein tänä aamuna terveet lapset, Henhryn ja Siphon kouluun klo 7 ja vähän myöhemmin tein ekan visiitin lähimpään lastensairaalaan. Siellä oli jo homman vetäjä Mpume, ehkä n. 40 ikäinen musta nainen, joka hyvin suurella antaumuksella käy monta kertaa viikossa viihdyttämässä lapsia.
Mun osakseni tuli nyt 8-vuotias lapsi, jota luulin ensin pojaksi vaikka hän olikin tyttö. On vaikea joskus erottaa, kun monilla näillä mustilla lapsilla on aivan lyhyeksi klanittu tukka. Kesti aikansa ennenkuin ymmärsin Mpumea, kysyin häneltä, mikä lasta vaivaa, ja hän vastasi jotain joka mun korvissa kuulosti "She is Ben", hän venytti sitä Ben-sanaa ja vasta vähän myöhemmin tajusin, että hän sanoi "She is burned". (Hän ei äännä r-kirjainta lainkaan.) Mullehan on välillä kotona IEC:ssäkin vaikea ymmärtää mustaihoisten englantia, se vaatii vain tottumista. Tämä pikkutytön kanssa oli siinä mielessä hankalaa, kun hän puhui vain zulua, joka on hyvin yleinen mustan väestön puhekieli tällä alueella. Ajattelin, että mun kannattaisi ehkä vastaisuudessa pyrkiä pienempien lasten, vauvojen ja taaperoikäisten luo, sillä mitä vanhempi lapsi on kyseessä, sitä hankalammalta minusta tuntuu jos yhteistä kieltä ei löydy.
Mutta hänellä ja monella muulla tällä palovammaosastolla oli puoli vartaloa siteissä, varmaan aika kovat kivut ja olot olivat hyvin ahtaat eikä mitään leikkihuonetta tai viihdytysvälineitä oikein ollut muuta kuin meidän vierailijoiden tuomina. (Siellä oli muuten yhden mielestäni ehkä hiukan hitaastikehittyneen lapsen äitikin paikalla, ihmettelin miksi äiti oli lainkaan tullut paikalle kun hän oli nenä televisioon liimautuneena ainakin sen ajan kuin mä siellä olin. Olikohan heillä tv rikki kotona?)
Mun visiitti oli nyt aika lyhyt, olen sen jälkeen ajellut lapsia kotiin koulusta eri aikoina ja tehnyt Siphon kanssa läksyjä. Hänen kanssaan on välillä ollut hiukan vaikeuksia, hän on koetellut rajoja mun kanssa, mutta olemme nyt jutelleet Sheenan kanssa pelisäännöistä. Onneksi ne ovat munkin mielestä hyvin järkevät ja kohtuulliset.
Juuri ennen pimeän tuloa klo 17-18 kävin Hamletin kanssa lenkillä, yritän nyt saada sen istumaan nopeammin. Se on tavattoman kiltti jossain mielessä, mutta jostain syystä ei useinkaan istu ekalla käskyllä. Otin pienet kertausharjoitukset äsken sen kanssa tossa pihalla: sanoin kerran "istu" ja ellei se tehonnut, tuuppasin koiran hiukan kovakouraisesti istumaan käsin sanomatta enää mitään. Kun tossa tilanteessa tekisi tietysti mieli toistaa se Istu pari kertaa, mutta silloin tulee opettaneeksi, että se komento on oikeastaan "istu-istu-istu-ISTU" eli ekoihin sanoihin ei tartte vielä reagoida. Toistin muutaman kerran tuota istumaan tuuppausta, ja kun lopulta koira istui ekalla käskyllä, vaikka hitaasti, kehuin hirveästi ja annoin keksin. Ehkä se siitä.
Saas nähdä miten onnistumme matikanharjoituksissa Henhryn kanssa lauantaina. Hänellä on muuten mun mielestä tavattoman pitkät koulupäivät: hänen pitää olla koulussa 7:20 ja haen hänet yleensä klo 16. Hänellä taitaa siinä kyllä yleensä olla jotain liikuntaakin, mutta silti, jos illalla on vielä läksyjä. En hänen läksyistään ole kyllä perillä, kun hän hoitaa tietysti ne jo itsenäisesti.
Sitruunoita puusta pihaltani ja laatikollinen mandariineja, 0 euroa ja 2 euroa!
3 comments:
Voi miten kiva oli taas kuulla sun kuulumisia ja päivän ohjelmaa! Vaikutat viihtyvän siellä hyvin. Toi lasten rajojen koetteluhan kertoo vaan siitä, että alat olla heille jo tuttu, sillä ihan vieraiden kanssa lapsetkin on vieraskoreampia. Mutta hieno homma, että vanhemmilla on selvät pelisäännöt. Hauska myös seurata Hamletin edistymistä :-) Olet usein mielessä ja kirjoitan pian mailia; oon vaan ollut taas vähän väsy niin en ole vielä saanut aikaiseksi. Siunausta!
Voisitkohan joillekin kipeille lapsipotilaille vain laulaa, vaikka suomeksi tai englanniksi? Kielellä ja sanoilla ei varmaan olisi niin paljon väliä, ja laulu voisi rauhoittaa ja tuoda turvallisuuden tunnetta. Se ei tietenkään sovellu niihin lapsiin jotka kaipaavat toimintaa ja virikkeitä. Tuli vain mieleen.
Reija, toivottavasti syksy tuo sulle vähän lisää voimia, älä vaan ota mitään meilauksia kovin vakavasti, ymmärrän oikein hyvin.
Se laulaminen olisi tosi hyvä vaihtoehto, en tulut sitä ajatelleeksi. Nyt kuitenkin tuo tyttö istui toimettomana penkillä ja olisi tarvinnut esim. sadunkertomista tai ehkä piirtämistä, mutta mulla oli mukana vain taaperolle sopivia leluja. Haluan kovasti löytää sellaiset lapset ja sellaisen tavan osallistua sairaalatyöhön, josta myös itse saan ja nautin, siitä on pitemmän päälle varmaan silloin enemmän hyötyä.
Post a Comment