Joulumatka Mettuun

Hyvaa uutta vuotta! Etiopiassa on nyt 23.04.2005,  joulua vietetaan taalla 29.04.2005!!, tai niin ainakin nettikahvilan tytto sanoi - tarkistan Rekulta kun paasen kotiin.  On ollut vaikeuksia saada blogia paivitettya, kun Metussa ei ollut riittavaa nettia ja nyt ei nettitikkunikaan pelaa - voi, voi tata maata!
Mutta tama nettikahvila tuntuu oikein hyvalta, ei haittaa vaikkei ole aakkosia. Yksinkertaistin vahan ulkoasua, toivottavasti nyt onnistuu paremmin...

Palasimme eilen Metusta 600 km takaa, missä vietimme suomalaista (eurooppalaista) joulua kolmisin Rekun ja Tainan, toisen meidän ikäisen Lähetysseuran lähetin, kanssa.
Taina asuu Metussa Mekane Yesus -kirkon synodin alueella, missa myos Rekku on ollut ennen Addikseen tuloaan.

Matka Mettuun oli aikamoinen, kaksi päivää autossa ja bussissa suurelta osin hyvin kuoppaista tietä. Yövyimme välillä Jimmassa (kuva vasemmalla) "torakkahotellissa", 12 euroa yo, mihin sisaltyi mun osalta turistilisaa, Rekku paasi halvemmalla. Ajattelin, etta tuohon hintaa sopii tulla toimeen muutaman torakankin kanssa, ei niita ollut kuin kylpparissa. Kyseessa ei ollut takalaisittain mikaan murju vaan ihan hyvatasoinen hotelli. Paluumatkalla yovyimme toisessa hyvassa hotellissa, 4 euroa yo, eika yhtaan torakkaa!!! (Oli kylla ihan hirvean tunkkaista ja niin harmaat ja pesemattoman nakoiset lakanat, etta nukuin vaatteissani sangyn paalla.) Otimme omat huoneet, tuohon hintaan ei oikein kannata keski-ikaisten jakaa huonetta ja sankya,,,.

Taina on asunut vuosia Metussa ja Rekkukin ennen tänne Addikseen tuloaan. He viihtyvät siellä mahdottoman hyvin, vaikka kuulemma joillekin läheteille paikka on ollut liian syrjäinen ja koyha.

Pahoittelen jo hiukan etukateen, kun ainakin yhdelle lähetysihmiselle, joka seuraa blogia, Mettu on rakas ja erityisesti sydäntä lähellä; mulle kokemus oli vähän toinen. Mutta eihän näille subjektiivisille tuntemuksille mitään voi - ja tämä blogi nyt on subjektiivista kuvausta jos mikä!

Vaikka olen ollut jatkuvasti mahdottoman kiitollinen ja ihmeissäni, että saan viettää nämä 7 kuukautta, ensin Etelä-Afrikassa ja nyt täällä Etiopiassa, kokemus matkasta Mettuun oli aika ristiriitainen. Noin 40.000 asukkaan kaupungissa oli tavattoman ystävällisiä ihmisiä, erityisesti monet tytöt ja naiset, aivan köyhimmätkin, olivat hyvin ystävällisiä. Mutta mua kiusasi aika tavalla nuorten miesten röyhkeä tuijotus, huutelu, perässäni kaikuva naurunremakka, mua seuraavat ja tuuttaavat mopotaksit. Pelkkä ihmettelevä tuijotus olisi ollut ok, kun ei ole tavattu juuri ulkomaalaisia eikä ainakaan valkoihoisia, mutta röyhkeys on asia erikseen. Etelä-Afrikassa en tavannut röyhkeää katsetta miesten taholta ikinä, pelkästään ystävällisiä ja joskus ihmetteleviä katseita. No ryöstö oli, mutta sen tekivät rikolliset. Jos olisin osannut amharaa, olisin halunnut kysyä miehiltä, olisiko heistä ok, jos miehet huutelisivat heidän äidilleen samoin kuin he mulle, mähän voisin olla heidän äitinsä. Tai isoäitinsä. Huutelu oli hankalinta Metun pikkukujilla Tainan ja Rekun asuinalueen läheisyydessä, isoilla kaduilla tilanne oli paljon helpompi.

Mutta kyllä mä ihmettelin, miten harrasta väkeä sielta kuitenkin loytyi.  En usko että suomalaisessa pikkukaupungissa valtava kirkko olisi arkisunnuntaina niin tupaten täysi hartaita rukoilijoita ja Sanan kuulijoita kuin Metussa. Ja useimmat tulivat paikalle jo kahdeksaksi raamattutunnille, ja istuivat sitten yhteen menoon vielä kahden tunnin jumiksen ajan. Ällistyttävää, ja aika hienoa!

Kaiken kaikkiaan, jos Jumala lähettäisi mut Mettuun lähetystyöhön ja joutuisin opettelemaan kunnolla amharaa, olen vakuuttunut että voisin olla onnellinen siellä. Kielitaito olisi ratkaiseva etu, ja kun sana leviäisi, että tuo valkea tyyppi tekee työtä Mekane Yesus -kirkon hyväksi ja ihmiset tottuisivat hahmooni pikkukaduilla, huutelu vähenisi roimasti. Mutta näin uutena ja kielipuolena, Addikseen on kyllä huomattavasti helpompi sopeutua.

Joka tapauksessa pitkät ajo- ja bussimatkat halki maaseudun olivat aivan suurenmoinen kokemus. 
Mulla kertyi viikon aikana paljon kuvia, joita yritän nyt laitella tänne näiden vuodatusten perään vähän sekalaisessa järjestyksessä, juttuja olisi paljon, enka pysty tassa kuppilassa oikein olemaan jarjestelmallinen.
  
Metulla ja Tainalla on kummallakin omat viihtyisät ja tilavat talot, tuossa peräkkäin, ja takana näkyy sauna.







Lähistöllä on hyviä lenkkimaastoja.

 Harrasta kirkkoväkeä Metun kirkossa.


Lasten odotettiin viihtyvan hiljaa koko kolmen tunnin ajan, suuri osa heista oli kylla ulkona pihamaalla.

Kahvia kuivumassa kirkon pihamaalla.

Metun kirkko.  Kuvista ei oikein saa sita oikeaa fiilista, tuohan nayttaa suomalaiselta kirkolta, mutta tunnelma oli toinen, kun kirkon vieressa oli lehmia ja vuohia lieassa ja koyhia majoja.

Mulla ei taida olla ikinä ollut niin jouluista joulua kun tuolla Rekun ja Tainan hoivissa, paitsi tietysti Kikan luona.

 Oli erityisen mukavaa, että molemmat kotiapulaiset, Rekulla ja Tainalla kummallakin omansa, söivät yhdessä meidän kanssamme. Tuossa on menossa riisipuuro, Turun rauhanjulistuksen kuuntelimme nauhalta (!). Ja sen jalkeen joulusauna!  (Taina on tuossa lahimpana, ja Rekku takana.) He ovat molemmat lahella elakeikaa.

Totta se on, että lähetin on hyvä olla aika monitaitoinen, Rekku leikkaa hiuksia taitavasti.

Vaikka löysin torilta porkkanoita, niin kyllä on ollut tässä ikävä Etela-Afrikan suuria makeita porkkanoita, joita voi syödä suoraan pussista!

Mutta kyllä näilläkin vihanneksilla pärjää, perunoita ja sipulia on aina saatavilla.

Olin ennen tänne tuloa varautunut suremaan eläinten kohtaloita, mutta oikeastaan kun olen vähän tarkemmin katsellut, monilla eläimillä tuntuu olevan aivan kohtuullisen hyvä elämä, ainakin ottaen huomioon ihmistenkin ruokavalion ja asuinolot.

Aasit ja hevoset kantavat raskaita taakkoja, mutta en ole nähnyt kovin paljon kaltoinkohtelua. Ja monet niistä saavat olla vapaina syömässä tien varsilla. Lehmiä ei pidetä kuukausikaupalla pimeissä navetoissa, vaan ovat ulkona, vapaina tai useimmiten kyllä lyhyenlaisessa lieassa, kanat ovat taatusti vapaita. 

Hiukan alipainoinen hevonen, mutta laihoja tuntuvat olevan ihmisetkin.


Lehmät ovat muuten melko lailla pienempiä kuin Suomessa olevat, ja lypsävät vain n. litran päivässä.









Yllä hyvin epäselvä kuva työmaalta, kun en kerta kaikkiaan pystynyt ottamaan enää toista kuvaa toisten raskaasta tyopaivasta:  pinkissä hameessa oleva nainen kantaa raskaita kuormia soraa ja kiveä kömpelöillä "paareilla" takanaan tulevan kanssa. Kyllä on ihmistenkin elämä usein raskasta, jos se on sitä eläimille.

Suloinen muslimityttö, joka otti multa kyllä roimasti turistilisää ostoksistani.

Ihania lapsia Metussa. Lapset vaikuttivat pääsääntöisesti onnellisilta köyhistä oloista huolimatta. Niin taisi olla Kalkutassakin.

Metussa oli aika paljon apinoita, mutta he ovat hyvin arkoja, kaukaa otettu kuva.

Yllä vaatimattomassa majassa asuva perhe, aivan siellä Metun kirkon kupeessa, mutta lapset taas onnellisen näköisiä, ja nätisti puettuja. Alla kuva muistaakseni Metun isommilta kaduilta.